Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Esityksen päätteeksi ilta-auringossa lavalle asteli vielä legendaarinen ABBA-bändi.
Mika Laine
PORVOO, LÄNSIRANTA Porvoolaisen Juha Laitilan käsikirjoittama "Finnvitsit – Uhka idästä?" -komediashow teki taas paluunsa itäväylän erikoisensi-illassa Porvoon Taidetehtaalla viime maanantaina.
Huumorin ja nykyjulkkisten imitaatioiden täyteinen kokonaisuus nauratti porvoolaisyleisöä jo viidennettä kesää putkeen, eikä näillä näkymin loppua tule vielä tänäkään kesänä.
Illan tapahtumat keskittyivät perinteisesti Kirkaskosken pikkukylään, jossa esityksen alussa mietiskeltiin monen asian ohella muun muassa omaa hiilihydraattijalanjälkeä ja kivenheiton päässä asuvaa aivotäräyksien ennätysten pitäjää.
Lavalla pyörähtivät myös Antti Taipaleen laajaan hahmokaartiin kuuluvat Haloo Helsinki- yhtyeen Elli ja Katri Helena. Juha Laitilan esittämä Donald Trump ja Jukka Laaksosen roolittama Vladimir Putin hieroivat rahabisneksiään, mielessä tietenkin Amerikan tulevat presidentinvaalit.
Samaan aikaan toisaalla, tuttu tasavallan presidentti Sauli Niinistö harjoitteli tulevaa puhettaan, unisen Jenni Haukion tiukasti hätistellessä miestään sänkyyn lapsensa leikkitelevision ääreltä.
Juha Laitilan Kasmir valloitti yleisön sydämet Vadelmavene-kappaleen saattelemana.
Mika Laine
"Ei tässä malta jättää väliin!"
Porvoon Finnvitsejä viimeiset neljä kesää seuranneet askolalaiset Raimo ja Tuire Sikkara kehuivat illan esitystä pienistä teknisistä vioista huolimatta.
–?Ei tässä malta jättää väliin! Minä nauran vitseille vielä viikon päästä kotona. Tuire Sikkara naurahtaa esityksen jälkeen.
Pariskunta kehui kovasti myös Antti Taipaleen imitaatiosuoritusta.
–?Taipaleen muuntautumiskyky on ilmiömäinen. Hän onnistuu parantamaan esitystään joka vuosi, vaikka siinä ei olisi edes mitään parannettavaa. Raimo Sikkara lisää.
Kokonaisarviona show’lle Sikkarat antoivat korkeat 9,5 ja 10+.
Illalla kilpailtiin myös onnenpyörä- tietovisakilpailun parissa. Antti Taipaleen (vas.) hurmaava juontaja kuunteli kärsivällisesti Jukka Laaksosen ja Juha Laitilan muodostavaa kilpailuparivaljakkoa.
Mika Laine
Näytöksiä on ollut myös Tahkolla
Tuotannosta vastaava Satu Laitila kertoo esityksiä olleen tänä kesänä Porvoon lisäksi myös Tahkolla. Laitilan mukaan vitsit uppoavat yleisöön eri tavalla eripuolella Suomea. Tämän takia vitsit ovat pyritty kirjoittamaan “yleiskielellä”, ja esityksiin onkin valittu juttuja, jotka ovat ymmärrettävissä maan joka kolkassa.
Tänä vuonna esityksessä vahvana elementtinä on myös kohdeyleisölle räätälöity juoni.
Juha Laitilankin mielestä ilta onnistui hyvin.
–?Kaikki toimi, ja yleisö oli hyvin mukana. Tällaisia yleisöjä vain lisää.
MILJA TAMMISTO
milja.tammisto@itavayla.fi
Finnvitsien tulevia näytöksiä on vielä lauantaina 10.8., keskiviikkona 14.8, torstaina 15.8., perjantaina 16.8. ja lauantaina 17.8.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot