Viikon kysymys
A-
A+
Linnankosken lukiolaisille Matka-musiikkiteatteriproduktion työstämisessä parasta on ollut yhteisöllisyys ja yhdessä tekemisen riemu.
Niki Viheriävaara
PORVOO Linnankosken lukion auditoriossa häärää jälleen kymmeniä opiskelijoita ja muutama opettaja. Tiistaisena iltapäivänä on alkamassa ensimmäinen Matka-musiikkiteatteriesityksen kokonaisvaltainen läpimeno. Soitinten virityksen äänien ja vaihtuvien valotilanteiden alta pilkistää jännitys, joka enteilee sujuvaa ja terävää harjoituskauden loppukiriä.
Matka-musiikkiteatteriesityksen harjoitteleminen alkoi helmikuussa. Draama-ohjaamisesta vastaava opettaja Tia Ahtinen oli kuitenkin alkanut työstää käsikirjoitusta jo pari vuotta sitten, kun edellinen musiikkiteatteriproduktio Eksyneet oltiin saatu paketoitua.
Vaikka jännitystä on ilmassa, löytyy työryhmältä myös vahva luotto produktiotansa kohtaan. Näyttelijät Sofi Anttila ja Kerttu Kalakoski odottavat jo innolla ensi-iltaa. Ensimmäisen vuoden opiskelijoille produktioon mukaan hyppääminen oli ilmiselvää viimeistään viime syksyisen draamakurssin käymisen jälkeen.
– Kuulin itse asiassa jo yläasteella, että täällä järjestetään tällaisia kaikenlaisia esityksiä, ja silloin jo innostuin. Olin sitten tosi iloinen, että tuli mahdollisuus lähteä mukaan, Kalakoski sanoo.
– Ohjaavat opettajatkin ovat niin kivoja, että oli helppo lähteä mukaan.
Kalakoski ja Anttila näyttelevät molemmat useampaa roolia firman pomoista koodareihin ja tuiki tavallisiin matkustajiin. Molempien suosikkihahmoksi on noussut toinen Kalakosken näyttelemistä koodareista.
– Se on sellainen todella itsevarma tyyppi, mutta kuitenkin aina niin pihalla siitä, mitä tapahtuu, Kalakoski naurahtaa.
Laulaja Sofia Eriksson on kahden vuoden aikana osallistunut lähes kaikkiin musiikkiin liittyviin prjojekteihin lukiossa.
Niki Viheriävaara
Näyttelijäntyöllisten roolisuoritusten lisäksi Matkalla on kuultavissa taidokasta musisointia, josta vastaa lukion opiskelijoista koostuva bändi musiikin lehtori Markus Sidoroffin johdolla. Laulaja Sofia Eriksson, pianisti-laulaja Malanja Nybom, rumpali-laulaja Amos Palm ja trumpetisti-basisti Santeri Eriksson ovat lukioaikoinaan haalineet itselleen kaikki mahdolliset musiikkiin liittyvät projektit. Musiikkiteatterissa soittajat tiedostavat roolinsa näyttelijöiden suoritusten tukijana, mutta päätähteyden puutteesta huolimatta produktio on ollut antoisa.
– Olemme saaneet mahtavia kokemuksia, Nybom hymyilee.
– Ja täytettä lukkariin, huomauttaa laulaja Eriksson.
– Tämä on hyvää yleistreeniä. Tulee soitettua sellaisiakin kappaleita, joita ei itsellä yleensä ehkä tulisi soitettua, trumpetisti-basisiti Eriksson sanoo.
Esiintymisen lisäksi lukiolaiset huolehtivat myös valo- ja äänitekniikan toteutumisesta opettaja Junde Hietasen luotsaamina. Niilo Hyttinen on ollut mukana suunnilleen jokaisessa valotekniikan osaamista vaatineessa projektissa.
– Näin se on, kun on ainoa koko talossa, joka tekee valoja, hän letkauttaa.
Äänitekniikasta vastaa opiskelija Milo Kesti.
Myös koreografiat ovat opiskelijoiden käsialaa. Tanssin lukiodiplomia suorittava Krista Rajala onkin produktion myötä päässyt astumaan tanssijan kengissä uudelle alueelle, nimittäin koreografioiden suunnitteluun ja toteutukseen yhdessä Aava Luukkosen kanssa.
Näyttelijä Kerttu Kalakoski oli odottanut jo yläasteella pääsevänsä olemaan osa Linnankosken lukion teatteriproduktioita.
Niki Viheriävaara
Teatteriproduktioon osallistuminen on monille luoville lukiolaisille tärkeä mahdollisuus. Taideproduktioiden järjestäminen niissäkin kouluissa, joissa niihin ei ole suurempaa painotusta antaa opiskelijoille matalan kynnyksen paikan harrastaa ja löytää rinnalle samanhenkisiä ihmisiä.
– Nämä ihmiset ja tämä yhteisö on ollut tosi tärkeä. On ollut ihanaa, kun on päässyt tutustumaan paremmin kaikkiin tämän produktion myötä, Kalakoski hymyilee.
Sekä Anttilalla että Kalakoskella on myös aiempaa kokemusta teatterin tekemisestä jossain muodossa, mutta lukiossa rakkaus lajiin on roihahtanut täyteen paloon.
Osa lilulaisista suunnitteleekin joko uraa tai pitkäaikaista harrastamista musiikin ja teatterin äärellä.
– Kyllä minä aion tästä ammatin itselleni tehdä, trumpetisti-basisti Eriksson tokaisee.
– Aion osallistua lukioaikoina moniin tällaisiin, ja toivon, että teatteri jää sen jälkeenkin osaksi elämääni, Anttila hymyilee.
Kalakoskella ja Anttilalla on jo seuraavan vuoden musikaalin casting-tilaisuus tähtäimessä, ja bändiläisistäkin suurin osa on nopeasti kääntämässä katseitaan seuraavia projekteja kohti. Muusikot ovat huomanneet, että tietty aktiiviporukka pysyy aika lailla vakiona jokaisessa lukion taideproduktiossa.
– Se on kiva, että joka kerta ei ole ihan eri kokoonpano. Soitto on helpompaa, kun tuntee ne tyypit, trumpetisti-basisti Eriksson pohtii.
Matka-esityksessä kuullaan livebändin esittämiä hittikappaleita yhdistettynä juonelliseen teatteriesitykseen.
Niki Viheriävaara
Matka-esitys näytetään Linnankosken lukion auditoriossa torstaina 21.5. ja perjantaina 22.5. kello 13 ja kello 18. Kaikki neljä esitystä ovat avoimia kaikille. Lukiolaiset lupailevat, että esityksessä aika ei käy pitkäksi. Luvassa on taidokasta soittoa, hauskuuttavia kohtauksia ja hahmoja sekä upeaa visuaalisuutta.
– Matka on mielenkiintoinen ja täynnä yllätyksiä. Ainakaan se ei ole tylsä, lupailee laulaja Eriksson.
– Ja tämä on myös melko ainutlaatuinen. Samanlaista ei ole ainakaan tietääkseni ollut missään, trumpetisti-basisti Eriksson lisää.
Luotto produktioon on myös kova. Ihmisten viihtyvyys yleisössä on itsevarmojen esiintyjien mukaan lähes taattu.
– Yleisö tulee kyllä tykkäämään. Näyttelijätkin vetää niin hyvin, Nybom sanoo.
– Minä ainakin ajattelin myös soittaa hyvin, trumpetisti-basisti Eriksson virnistää.
» MATKA-musiikkiteatteriesitys Linnankosken lukion auditoriossa, torstaina 21.5. kello 13 ja kello 18 sekä perjantaina 22.5. kello 13 ja kello 18.
Matka-produktion työryhmä
Näyttelijät
» Sofi Anttila
» Oskari Baarman
» Gabriel Gavrilov
» Kerttu Kalakoski
» Liina Kuusitunturi
» Vili Sundström
» Nemo Tyyskä
» Siru Vikla
Muusikot
» Santeri Eriksson (trumpetti, basso)
» Sofia Eriksson (laulu)
» Hugo Huttunen (trumpetti, laulu)
» Elias Lemström (kitara, shaker)
» Malanja Nybom (piano, laulu)
» Amos Palm (rummut, laulu)
» Iida Penttinen (basso)
» Elsa Risku (kitara, tamburiini, laulu)
Tanssijat/koreografia
» Krista Rajala
» Aava Luukkonen
Äänet
» Milo Kesti
Valot
» Niilo Hyttinen
Ohjaavat opettajat
» Tia Ahtinen, draama
» Junde Hietanen, tekniikka
» Markus Sidoroff, musiikki
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot