Viikon kysymys
A-
A+
Avajaisten yhteydessä vietetään myös Onnen kuplia – näyttelyn avajaisia. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
PORVOO, NÄSI Näsin kartano täyttyy jälleen lastenkulttuurista, kun Lasten kartanon ovet avautuvat yleisölle toukokuussa. Laadukasta ja monipuolista lastenkulttuuria lapsille ja lapsiperheille tarjoillaan kesäkuun 27. päivään asti.
Kartanon avajaisia vietetään lauantaina 9. toukokuuta kello 10–14. Avajaispäivän ohjelmassa juhlistetaan Onnen kuplia ‑näyttelyn avautumista, järjestetään non‑stop‑taidetyöpajoja, lisäksi kävijöillä on mahdollisuus tutustua elämyksellisiin tiloihin, kuten Lohikäärmeprinsessan huoneeseen ja vauvoille suunnattuun Peiliparatiisiin.
Kartano täyttyy tänä vuonna runoista ja sanoista. Ensimmäistä kertaa Lasten kartanossa esillä oleva Onnen kuplia ‑näyttely esittelee kirjailija Hanna Lundströmin runoja sekä kuvittaja Maija Mendelinin kuvituksia.
Hanna Lundströmin leikkisät ja kekseliäät runot kertovat luonnon ihmeellisistä asioista, vievät kaupungin kaduille sekä yön hiljaisuuteen. Maija Mendelinin tekemät runokirjojen kuvitukset ovat täynnä herkkiä, hauskoja yksityiskohtia. Ne ovat inspiroineet nukketeatteritaiteilija Anne Lihavaista, joka on toteuttanut näyttelyn visuaalisen maailman.
– Onnen kuplia -näyttelyn rakentaminen on ollut hyvin mieluisaa työtä. Hannan runot ja Maijan kuvitukset tarjoavat runsaasti sellaista visuaalista materiaalia, joka on minulle hyvin läheistä ja rakasta. Ideoita on tullut enemmän kuin mukaan mahtuu. Suurimman osan materiaaleista olen löytänyt kirpputoreilta tai omista kätköistä, joten hyvin vähän olen joutunut ostamaan mitään uutta ja tästä iloitsen erityisen paljon, kuvailee nukketeatteritaiteilija Lihavainen kaupungin tiedotteessa.
Runojen ja kuvitusten hahmoja voi löytää eri puolelta näyttelyä. Näyttely kutsuu leikkimään sanoilla, runoilemaan ja kertomaan tarinoita.
Monipuolista ohjelmaa lapsiperheille
Näyttelyiden lisäksi Lasten kartanolla järjestetään touko–kesäkuun aikana monipuolista ohjelmaa, kuten työpajoja, esityksiä, värikylpyjä ja muuta luovaa tekemistä lapsiperheille. Lauantaisin kartanolla pidetään avoimet ovet työpajoineen, jolloin kävijöitä palvelee myös pop‑up ‑kahvila.
SOS-lapsikylä järjestää Mummon ja vaarin tupa -toimintaa tiistaisin kello 17–19.30 kartanolla. Päiväkodit ja koulut voivat osallistua toimintaan varaamalla työpajoja ja opastuksia osana Porvoon kulttuurikasvatussuunnitelmaa, Kulttuuripolkua.
Ajantasaiset tiedot ohjelmasta ja tapahtumista julkaistaan Porvoon tapahtumakalenterissa sekä Lasten kartanon verkkosivuilla. Toiminnan järjestää Porvoon kaupungin kulttuuripalvelut yhteistyössä taiteellisen työryhmän kanssa.
Vuoden 2026 työryhmään kuuluvat paikalliset lastenkulttuuritoimijat sanataiteilija Mari Anttonen, kirjailija ja kuvittaja Filippa Hella, taidekasvattaja Liini Laes sekä nukketeatteritaiteilija Anne Lihavainen.
Lasten kartano järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2025 helmi-maaliskuussa. Tuolloin kartanossa vieraili kahden kuukauden aikana noin 2 000 kävijää.
» Lasten kartanon avajaiset la 9.5. klo 10-14, Näsin kartano, Näsinmäentie 1, Porvoo
Pop up-lastenkulttuurikeskus Lasten kartanon avajaisia vietetään lauantaina 9. toukokuuta klo 10–14 avoimilla non stop-taidepajoilla ja näyttelyopastuksilla.
pixels
Pop up-lastenkulttuurikeskus Lasten kartanon avajaisia vietetään lauantaina 9. toukokuuta avoimilla non stop-taidepajoilla ja näyttelyopastuksilla.Pop up-lastenkulttuurikeskus Lasten kartanon avajaisia vietetään lauantaina 9. toukokuuta avoimilla non stop-taidepajoilla ja näyttelyopastuksilla.Pop up-lastenkulttuurikeskus Lasten kartanon avajaisia vietetään lauantaina 9. toukokuuta klo 10–14 avoimilla non stop-taidepajoilla ja näyttelyopastuksilla.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot