POR­VOO On oi­ke­as­taan hur­ja näh­dä, mi­ten kuu­si te­at­te­ri­har­ras­ta­jaa esit­tää si­nua, toi­mit­ta­jaa. Yk­si leik­kii ot­ta­van­sa ku­via, toi­nen ute­lee kai­ken­lais­ta, kol­mat­ta jän­nit­tää ryh­män haas­tat­te­lu.

Lun­din­ka­dun seu­ra­kun­ta­ko­din pi­ha­ra­ken­nuk­ses­sa on käyn­nis­sä Ede­nin kai­ku -ta­ri­na­te­at­te­rin har­joi­tuk­set ja en­sim­mäi­se­nä teh­tä­vä­nä mat­ki­taan pai­kal­le saa­pu­nut­ta toi­mit­ta­jaa.

– Kuka olet, mik­si aloi­tit ta­ri­na­te­at­te­rin, mil­lais­ta se on? yk­si har­ras­ta­jis­ta ky­se­lee.

Kuun­te­lu on tär­kein­tä 

Ta­ri­na­te­at­te­ri on imp­ro­vi­saa­ti­oon pe­rus­tu­vaa te­at­te­ria, jos­sa näyt­te­li­jät tuo­vat esiin ylei­sön ker­to­mia ta­ri­noi­ta, tun­tei­ta ja ta­pah­tu­mia. Esiin­ty­jät hei­jas­ta­vat siis kuu­le­man­sa ta­kai­sin ylei­söl­le.

– Me­ne­tel­mäl­li­ses­ti tär­kein­tä on juu­ri se kuun­te­lu. Jos ha­lu­aa vain esit­tää show’ta, tämä ei ole oi­kea paik­ka, ryh­män ve­tä­jä, seu­ra­kun­ta­pas­to­ri Min­na Tuo­mi­nen ker­too.

Tarinateatterin vetäjästä, Minna Tuomisesta, tuli pappi osin tarinateatterin ansiosta. – Tarinateatteri vie syvästi omiin prosesseihin ja aloin miettiä, mitä oikeasti haluan. Kutsumukseni vahvistui ja rohkaistuin.

Merja Forsman

Yk­si syy sii­hen, et­tä hän on tänä päi­vä­nä pap­pi, on ni­me­no­maan ta­ri­na­te­at­te­ri.

– Toi­min ai­em­min us­kon­non ja psy­ko­lo­gi­an opet­ta­ja­na Hel­sin­gis­sä, kun pää­sin mu­kaan opet­ta­jil­le suun­nat­tuun ta­ri­na­te­at­te­ri­oh­jaa­ja­kou­lu­tuk­seen. Ta­ri­na­te­at­te­ri vie sy­väs­ti omiin pro­ses­sei­hin ja aloin miet­tiä, mitä oi­ke­as­ti ha­lu­an. Kut­su­muk­se­ni vah­vis­tui ja roh­kais­tuin ha­ke­maan pap­pis­vih­ki­mys­tä.

Tuo­mi­nen ker­too ta­ri­na­te­at­te­ris­sa ja pa­pin työs­sä ole­van pal­jon sa­maa. Mo­lem­mis­sa kuun­nel­laan tois­ta ja hei­jas­te­taan ta­ri­na ta­kai­sin sen ker­to­jal­le.

Ede­nin kai­ku -ta­ri­na­te­at­te­ri aloi­tet­tiin vuon­na 2016, kun seu­ra­kun­nan työn­te­ki­jä, di­a­ko­ni ja bib­lio- ja psy­kod­raa­ma­oh­jaa­ja Anu Pel­to­mä­ki eh­dot­ti Tuo­mi­sel­le ryh­män pe­rus­ta­mis­ta.

– Ta­ri­na­te­at­te­ri so­pii hy­vin seu­ra­kun­taan, mo­lem­mis­sa on tär­ke­ää yh­tei­söl­li­syys. Tar­vit­sem­me toi­si­am­me, ku­kaan ei ole yk­sin täh­ti, Tuo­mi­nen sa­noo.

Ta­ri­na­te­at­te­ris­sa kä­si­tel­lään vai­kei­ta­kin ai­hei­ta 

Ede­nin kai­ku ko­koon­tuu noin kol­men vii­kon vä­lein har­joi­tuk­siin. Esi­tyk­siä on yleen­sä noin kak­si ker­taa ke­vääl­lä ja kak­si syk­syl­lä.

Osal­lis­tu­mi­nen on mak­su­ton­ta.

Ryh­mä esiin­tyy muun mu­as­sa saar­nois­sa, rip­pi­lei­reil­lä ja eri­lai­sis­sa van­hus­ten ryh­mis­sä ja ker­hois­sa.

– Olem­me ol­leet myös esi­mer­kik­si syn­ty­mä­päi­vil­lä, jois­sa näyt­te­lim­me päi­vän­san­ka­rin elä­män­ta­ri­nan. Erääs­sä van­hus­ten­ryh­mäs­sä meil­tä toi­vot­tiin tee­mak­si kuo­le­maa. He sa­noi­vat, et­tei ai­he ah­dis­ta hei­tä ol­len­kaan, sil­lä sii­nä vai­hees­sa elä­mää kuo­le­ma on luon­nol­lis­ta. Ta­ri­na­te­at­te­ris­sa juu­ri se on mah­ta­vaa, et­tä sen avul­la voi­daan tart­tua kai­ken­lai­siin vai­kei­siin­kin tee­moi­hin luon­te­vas­ti, Tuo­mi­nen ker­too.

Kuo­le­man li­säk­si tee­moi­na voi­vat ol­la esi­mer­kik­si suru elä­män­kaa­rel­la, rak­kaus tai jou­lu. Ede­nin kai­ku -ryh­män en­sim­mäi­nen esi­tys vuon­na 2017 oli ”Mi­ten jou­lu meni, niin kuin omas­ta mie­les­tä?”, ja sii­nä teh­tiin deb­rie­fing eli jäl­ki­puin­ti men­nees­tä jou­lus­ta.

Kos­ka ky­sees­sä on seu­ra­kun­nan ryh­mä, tee­mat ovat myös hen­gel­li­siä.

– Ei tän­ne ole mi­tään us­kon mit­ta­ria, et­tä voi osal­lis­tua. Kiin­nos­tus kuun­te­le­mi­seen ja tois­ten ta­ri­noi­hin riit­tää. Sil­ti on hyvä tie­dos­taa, et­tä ai­heem­me ovat usein us­kon­nol­li­sia ja esiin­nym­me muun mu­as­sa saar­nan ti­lal­la kir­kos­sa, Tuo­mi­nen sa­noo.

Ta­ri­na­te­at­te­ris­ta saa vä­li­nei­tä työ­e­lä­mään­kin

Har­joi­tuk­sis­sa on lep­poi­sa tun­nel­ma. Nau­rua riit­tää, mut­ta roo­lit ve­de­tään to­sis­saan.

Han­ne Jal­ka­la esit­tää toi­mit­ta­jan koh­taa­maa te­at­te­ri­ryh­mää ja liik­kuu ym­pä­ri huo­net­ta roo­lis­ta toi­seen vaih­del­len.

– Olin kan­sa­lai­so­pis­ton imp­ro­vi­saa­ti­o­kurs­sil­la ja in­nos­tuin, mut­tei se kui­ten­kaan tun­tu­nut ihan omal­ta. Ede­nin kai­ku oli so­pi­vam­pi mi­nul­le. Saan täs­tä tosi pal­jon iloa. Kä­sit­te­lem­me mo­nia luot­ta­muk­sel­li­si­a­kin asi­oi­ta, mikä on tosi an­toi­saa, kol­mat­ta vuot­ta ta­ri­na­te­at­te­ria har­ras­ta­va Jal­ka­la ker­too. 

Te­at­te­ris­sa on täl­lä het­kel­lä yh­dek­sän jä­sen­tä, jois­ta nel­jä on ol­lut mu­ka­na alus­ta läh­tien. Mo­net te­ke­vät työ­tä, jos­sa koh­da­taan mui­ta ja tar­vi­taan kuun­te­le­mi­sen tai­to­ja.

Te­at­te­rin tuo­rein tu­lo­kas, Vir­pi Skip­pa­ri, ker­too ta­ri­na­te­at­te­rin an­ta­neen hä­nel­le am­ma­til­li­si­a­kin vä­li­nei­tä.

– Toi­min työ­noh­jaa­ja­na ja mi­nua kiin­nos­ta­vat vuo­ro­vai­ku­tus ja di­a­lo­gi­suus. Ta­ri­na­te­at­te­ri on pal­jon enem­män kuin vain sa­no­ja ja kuun­te­le­mis­ta, se on myös ke­hol­li­suut­ta. Olin eko­jen har­joi­tus­ten jäl­keen ihan et­tä vau. Opin heti val­ta­vas­ti, mut­ta en­nen kaik­kea oli hie­noa pääs­tä mu­kaan täl­lai­seen ryh­mään. Olen su­pe­rin­nos­tu­nut, hän ker­too.  

Hanne Jalkala kertoo saavansa Edenin kaiku -tarinateatterista paljon iloa.

Merja Forsman