Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Lapinjärven kunnan etsivä nuorisotyöntekijä Markku Vilonen kertoi vuosikokoukseen kokoontuneille Martoille nuorisotyöstä. Kuvassa keskellä Vilonen ja Tiina Reijonen (vas.), Rile Norberg, Greta Westerholm ja Sirkka Hietanen Lapinjärven Martat ry:stä.
Lapinjärven Martat
LAPINJÄRVI Lapinjärven Martat ry tukee Lapinjärven kunnan etsivää nuoristyötä 1500 euron lahjoituksella.
– Lahjoitus laajentaa valtavasti mahdollisuuksiamme auttaa tukea tarvitsevia nuoria, iloitsee kunnan etsivä nuorisotyöntekijä Markku Vilonen.
Lahjoituksella voidaan esimerkiksi tukea nuorten harrastuskokeiluja tai tarjota muuta käytännön apua, johon tällä hetkellä ei ole lainkaan varoja.
Lahjoitussumman Martat keräsivät viime kesän Puistofestareiden Martta-kahvilan myynneillä.
Hyvän tekeminen jatkuu
Martat kokoontuivat vuosikokoukseensa maanantaina 5. helmikuuta. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, käytiin läpi mennyttä vuotta ja suunniteltiin tulevaa. Puheenjohtajana yhdistyksessä jatkaa Rile Norberg.
Marttojen pieni, mutta ahkera joukko tuki viime vuonna lahjoituksin muun muassa alakoulun leirikoulua, kunnan järjestämää teatteriretkeä, kokoontumispaikka Kammaria sekä 700 euron summalla kotimaan vähävaraisia lapsiperheitä Hyvä joulumieli -keräyksen kautta, kerrotaan tiedotteessa edellisvuoden tapahtumista..
– Tämän vuoden suunnitelmissa on muun muassa Lapinjärven kylänraitilla järjestettävät pääsiäismyyjäiset ja toukokuun lopulla jo perinteeksi muodostunut taimimyynti- ja kirpputoritapahtuma ”Taimet ja tavarat kiertoon”. Keväälle on suunnitteilla Uusien ystävien iltoja, joihin Martat kutsuvat kyläläisiä kokoontumaan ja tutustumaan toisiinsa vaihtuvien teemojen merkeissä.
Yhdistys pitää Martta-kahvilaa elokuussa järjestettävillä Lapinjärven Puistofestareilla. Kahvilan tuotolla tuetaan jälleen jotakin paikallista kohdetta.
– Olemme tehneet lahjoituksen muun muassa paikalliselle urheiluseuralle, keskiasteen opiskelijoille, omaishoitajille ja nyt kunnan nuorisotyöhön. Tämän vuoden lahjoituskohde on vielä mietinnässä, kertoo Norberg.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot