Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Kirjoittaja omistaa kirjoituksensa työoloja pelkäämättömille entisajan jätkille, metsätyömiehille ja tämän päivän metsureille. Hattu päästä, kun sellainen merkkihenkilö kävelee vastaan.
Arkisto/Milla Hannula
Elämme taas niitä aikoja, kun mediassa ja uutisissa puhutaan työoloista. Paksut ja punakat isoruppiset miehet kampeavat itseään mustasta "Mersusta" ylös tärkeisiin haastatteluihin ja toistavat samaa 1960-luvun mantraa työoloista.
Olutkravatti on kuristettu kaulan ympärille puolihuolimattomasti, paidan napit ovat tiukilla ja otsassa hikikarpaloita. Työolot ovat suhteellinen käsite.
Tämä kirjoitus on omistettu työoloja pelkäämättömille entisajan jätkille, metsätyömiehille ja tämän päivän metsureille. Hattu päästä, kun sellainen merkkihenkilö kävelee vastaan.
Sata vuotta sitten työoloja ei ollut Kainuun ja Lapin selkosten suurilla savotoilla. Jätkä saattoi olla navastaan kiinni yhtiöön; söi minkä tienasi. Kotiin ei välillä ollut ruisjauhosäkkiä viedä, kun piti käydä paidanvaihetuksella. Isoimpia asioita mitä saattoi toivoa oli saada kevyet pirrakintaat omaava kaatokaveri ja hyvä hevosajuri. Ritsiltä lähdettiin jokaiseen keliin ja pahimpiin tuiskuihin. Valinnanvaraa ei ollut. Ensimmäiset savottakämpät olivat maapohjaisia ja pitivät pakkasen jollain tavalla pois kämpästä. Vahvaa jätkän jankkia syötiin tuhdisti.
Rasvaa, läskiä ja ruisleipää puuroksi sekoitettuna ja suolaa päälle. Leivänpalon määrä ja vahvuus oli sitä luokkaa. Mutta jätkä pani pitkän talven puuta nurin. Paskantärkeä ukkoherra saattoi keikauttaa motin nurin ja pyytää suoristamaan vinot paperipuun päät suoriksi.
Vastuksista ei ollut pulaa. Jätkä oli rehellinen, pelkäsi Jumalaa ja teki työnsä niin hyvin kuin osasi. Kaverin omaisuus oli pyhää.
Pitkän talven jälkeen, keväthölseitten pahimpina aikoina saattoi jätkä viettää luppoa.
Napatalojen nurkissa loikoili jäiden lähtöä odottelevia sakkeja. Oma nimi piti saada toplokkaan kirjaan ja toivoa hyvää vonkapaikkaa, kun uitto alkaisi. Onnekkaimmat saivat kotokseltaan vahtailla pölkynjuoksua tulihtallaan maassa loikoillen. Ruuhkakankeen ei hyvällä tuurilla tarvinnut koskea moniin päiviin. Raha oli silloin nilallaan. Uittojen hännät ajettiin pieniltä puroilta pois ennen kuin vesi loppui. Jätkää vietiin taas seuraaviin koviin töihin. Parkkuuta riitti ja paperipuun pommaamista veteen tehtiin joskus hyvinäkin urakoina.
Kainuussa Jokijärvellä on jätkälle omistettu muistomerkki, Kallioniemen tontin rantatörmällä. Turhaan tuota muistomerkkiä ei ole pystytetty. Nämä merkkihenkilöt laittoivat puuta nurin ja olivat etunenässä nostamassa itsenäistä Suomea ylös sortoaikojen ajoista. Tyoloista ei tiedetty mitään, samaa perintöä on tämän päivän metsätöitä tekevillä metsureilla.
Työolot ovat parantuneet. mutta periaatteet säilyvät. Joku lentojätkä oli sanonut mahdottoman edessä, että “kun itku ei auta niin pitää sitten nauraa”.
MATTI JÄPPILÄ,
ASKOLA
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot