Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Arkisto/Mika Laine
On se kyllä totta, että joissakin kirkoissa on selkävaivaisen vaikea istua, jos esimerkiksi on istuinpaikka liian kapea ja selkä penkissä liian pystyssä. Silloin voisi jonkun sivuosan penkkejä leventää.
Aivan eri asia on, jos vanhojen kivikirkkojen penkkejä ruvetaan kokonaan poistamaan. Tiedämme kyllä, että katolisissa ja ortodoksien kirkoissa ei ole istuimia. Martti Lutherin ja muiden protestanttisten kirkkojen keskeinen asia on Jumalan sanan kuuleminen ja siihen keskittyminen. Lutherhan kehotti oppilaitaan kääntämään Raamattua omalle kielelleen, ja niin me tännekin saimme suomenkielisen jumalanpalveluksen virsineen, urkuineen ja penkkeineen.
Vanhoissa kivikirkoissa on yleensä hyvä akustiikka. Niissä on hyvä puhua ja veisata. Myös konsertit onnistuvat hyvin.
Se vaara on, jos penkit poistetaan ja liikuteltavia elementtejä tuodaan kirkkotilaan, että luterilainen kirkko ei ole enää entisellään. Keskittyminen ja hartaudenharjoitus häiriintyy siinä määrin, että pitemmiltä matkoilta ei enää kirkkoon jakseta lähteä, varsinkin jos saarnoissa ja musiikissa ei ole kiinnostavaa ja opittavaa lohdun ja neuvon sanaa arjen kristillisyyteen.
Seitsemän minuutin saarnassa ei oikeastaan syvällisemmälle pohdiskelulle ole sijaa. Nojatuolissa voi kotonakin istua ja lukea vaikka Raamattua. Vielä pahempi asia on, jos muiden uskontojen tavat ja kultit astuvat kotikirkkomme suojiin.
VALMA LUUKKA,
85-VUOTIAS,
33 VUOTTA LEHTORINA JA 35 VUOTTA PAPPINA
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot