Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Kuvituskuva.
Arkisto/Mika Laine
Kirkkovaltuusto on perustanut tuomiokirkon alueen kehittämisryhmän koordinoimaan muun muassa kirkonmäen tilojen käyttöä, toimintaa, kalusteita ja viestintää.
Kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Rebecka Stråhlman avasi asiasta keskustelun (Uusimaa 5.3.) esittelemällä uudistuksia tuomiokirkon uusiokäytöstä ja tavoista kaupunkilaisten houkuttamiseksi kirkkoon. Irtotuolit, lasten leikkipaikka, kahvila, kirjasto, tuolijumppaa, ”kiipeilyjuttu” lapsille jne. Häiriötekijöitä näyttävät olevan kiinteät penkit, pilarit ja pylväät, jotka estävät näkemästä, kun esimerkiksi lauletaan kauneimpia joululauluja.
Totta on, että tuomiokirkossa on vaikea vaihtaa vauvan vaippoja, tai saada meluavia lapsia hiljentymään kirkkokonserttiin tai saarnan sisältöön, josta he eivät mitään ymmärtäisikään. Ehdotusten mukaan he voisivat kiipeillä ja leikkiä kirkkosalin taka- tai etutilassa, jotta vanhemmat voivat samalla vahtia lapsiansa. Mikä aikuisille itselleen jää tilaisuuden anniksi, jos heidän pitää koko ajan seurata, mitä lapsi tekee?
Ymmärrän lapsinäkökohdan, ja niin on ymmärtänyt tilaisuuksien järjestäjäkin, joka tarjoaa muun muassa kerhoja ja äiti–lapsi-tapahtumia, tosin ei tuomiokirkossa, vaan muissa tiloissaan. Kirkon nykyinen toiminta on todella laajaa ja moninaista. Joogaakin seurakunta jo järjestää, mutta seurakuntakeskuksen tiloissa, ei tuomiokirkossa. Näistä tilaisuuksista tiedotetaan seurakunnan kotisivuilla ja viikoittain jokaiseen kotiin jaettavassa ilmaislehdessä. Käsityksen tarjonnan paljoudesta saa, kun lukee seurakunnan toimintakertomuksen.
Sen sijaan, että tarjotaan sitä, mitä muu ympäristö, olisiko hyvä keskittyä kirkon omaan erikoisuuteen ja pohtia, mitä ainutlaatuista ja enemmän se tarjoaa ja mitä tarpeita se toiminnallaan täyttää? Tai, jos viesti ei mene perille eikä houkuta, miksi ei? Onko viestinnässä vikaa?
Ihminen, olipa hän nuori tai vanha, tarvitsee henkisyyttä, turvallisuuden tunnetta, lohtua suruun, vastauksia elämän suuriin kysymyksiin, yhteisöllisyyttä, kavereita, ystäviä jne., mutta näitä tarpeita ei täytetä irtotuoleilla, kiipeilynaruilla, diskoilla tai muilla kepulikonsteilla.
Kun kirkossa kävijät näyttävät olevan pääosin ikäihmisiä, vähemmän nuorisoa. olisiko syytä tarkistaa, ovatko rituaalit ehkä jo vanhentuneita ja saarnaaminen aikansa elänyttä, tai olisiko tarkistettava puheen sisältö, joka voi olla tämän päivän ihmiselle joskus vierasta ja nuorille ”hepreaa”? Moni kysynee, mitä tuo tarkoittaa minun elämässäni, tässä ajassa, arjessa.
Stråhlmanin kanssa olen samaa mieltä siitä, että tuomiokirkko kaipaa kunnon vessat. Ehdotin aikoinani kirkkovaltuustolle aloitteessani, että penkit tai penkkirivit jollain tavalla numeroitaisiin, jottei ihmisten tarvitsisi tulla kirkkotilaisuuksiin tunteja ennen paikkoja varailemaan. Tämä aloite ei mennyt läpi muistaakseni syystä, että kirkko on pääosin tarkoitettu omiin, hengellisiin tilaisuuksiin, ei esimerkiksi konserttipaikaksi.
Entä viestintä? Informatiivinen viestintä on kirkon elinten päätöksiä varten, ihmisille kohdistettava pitää olla suostuttelevaa. Seurakunnalla on paljon kiinnostavaa toimintaa, ja se pitää myös mediassa kertoa: usein, mielenkiintoisesti ja kiinnostusta herättävästi. Ehkäpä tällaista ”markkinointiviestintää” pitäisi lisätä.
Ja varsin tärkeä kysymys: Onko Porvoon tuomiokirkko Museoviraston suojelukohde, ja voiko sen sisätiloja edes muuttaa ja penkkejä purkaa?
Hienoa. että kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja on avannut asiasta keskustelun rohkeilla ideoillaan. Toivotaan, että se saa ihmiset kertomaan näkemyksiään, sitähän tässä asiassa tarvitaankin. Seurakuntalaisten parhaaksi ja jäsenmäärän kasvattamiseksi.
SARI GLAD,
VIIME KAUDEN KIRKKOVALTUUTETTU,
PORVOO
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot