Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Itäväylä
On siitä kesästä nyt saatu nauttia. Se oli ihan vanhanaikainen. Oli päivänpaistetta, joskus jopa hellettä. Kansa sai täällä pohjolassakin väriä naamalleen, sillä koronaviruksen takia oli pysyttävä kotimaan maisemissa. Mummo käytti sukanvarteen kertyneet säästöt Suomen maata reissaten ja päätyi lopuksi naapurimaan rajalle Joen kaapuntiin, niin kuin kotimainen elokuva paikaa nimittää.
Komiata oli, metsää mennen tullen loputtomiin. Mummo lauleskeli, että vielä niitä honkia humisee tuolla Suomen sydänmailla. Yhden tienviita kohdalla laulu vaihtui Suhmuran Santraan. Sehän on sydänjuuria ravisuttava rakkaustarina, jossa tanssitaan seurojentalolla haitarin haikeassa tahdissa. Nuorimies pyytää päästä suatolle, mutta Santra kieltelee vedoten pitkään matkaan.
Seuraavalla kerralla mies ymmärtää ottaa pyörän, jonka rungolla toivoo Santran pian istuvan. Mutta Santrapa ei sinä iltana ilmesty paikalle ollenkaan, joten rakkaustarina päättyy niin kuin nuoruuden rakkaudet usein. Pyörän tangolla istahtaa joku muu, tällä kertaa Mulon tyttö Manta.
Varmasti käy vanhanaikaisesti, vaikkei laulu sitä mainitse. Mies puistelee pian Mantan mattoja ja liukuttelee lapsia, joita ajan tapaa syntyy harva se vuosi. Siinä välissä kertoja muistelee haikeana nuoruuden huumaa, lempeä kuuma ja soreata Santraa.
Juuri niin siihen maailman aikaan mentiin yhteen, ja sillä lailla syntyneittein liittojen seurauksia on meistä iäkkäimmistä moni. Meidän vanhempamme eivät tutustuneet netissä vaan tansseissa. Hyvin nekin liitot pitivät, ehkä paremmin kuin neitssä solmitut.
MUMMO MUTIKAINEN
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot