Kir­joi­tin hil­jat­tain työ­e­lä­män per­heys­tä­väl­li­syy­des­tä ja sii­tä, kuin­ka syr­jin­tä on usein hie­no­va­rais­ta: ohi men­nei­tä ylen­nyk­siä tai ul­ko­puo­lel­le jät­tä­mis­tä elä­män­ti­lan­teen vuok­si. Kir­joi­tuk­see­ni vas­tat­tiin yrit­tä­jä­ken­täl­tä mie­li­pi­de­kir­joi­tuk­sel­la, joka py­säyt­ti mi­nut. Mi­nul­le ar­gu­men­toi­tiin, et­tä pie­nel­lä yrit­tä­jäl­lä ei ole muu­ta vaih­to­eh­toa kuin va­li­ta teh­tä­vään hen­ki­lö, jol­la ei ole ”per­he-es­tei­tä”.

Tämä vas­taus pal­jas­ti jo­tain huo­les­tut­ta­vaa ny­kyi­ses­tä työ­e­lä­mä­kes­kus­te­lus­tam­me. Olem­me ajau­tu­neet vaa­ral­li­sen po­la­ri­soi­tu­nee­seen ti­laan, jos­sa pe­ru­soi­keu­det ja laki näh­dään vain ta­lou­del­li­si­na pai­no­las­tei­na. On­ko to­del­la niin, et­tä vuon­na 2026 mei­dän on ky­syt­tä­vä: on­ko meil­lä enää va­raa ol­la syr­ji­mät­tä?

Kes­kus­te­lu on kär­jis­ty­nyt har­haan­joh­ta­vak­si vas­tak­kai­na­set­te­luk­si yrit­tä­jän sel­viy­ty­mi­sen ja työn­te­ki­jän in­hi­mil­li­sen elä­män vä­lil­lä. Kun per­heys­tä­väl­li­syy­des­tä pu­hu­taan vain "ras­kaa­na vaa­ti­mus­lis­ta­na" tai "hin­ta­lap­pu­na", unoh­de­taan, et­tä kyse on yh­teis­kun­nan pe­rus­pi­la­reis­ta. Syn­ty­vyys on his­to­ri­al­li­sen al­haal­la, ja sa­maan ai­kaan työ­e­lä­mä­vies­ti ker­too nuo­ril­le ai­kui­sil­le, et­tä lap­si on ris­ki ja taak­ka ura­ke­hi­tyk­sel­le.

On hät­käh­dyt­tä­vää, mi­ten avoi­mes­ti työ­mark­ki­noil­la us­kal­le­taan puo­lus­taa lain­vas­tais­ta toi­min­taa, ku­ten per­he­ti­lan­teen pe­rus­teel­la ta­pah­tu­vaa syr­jin­tää, ta­lou­del­li­sil­la pe­rus­teil­la. Jos hy­väk­sym­me aja­tuk­sen sii­tä, et­tä pie­nis­sä yri­tyk­sis­sä laki on vain suo­si­tus, luom­me kah­den ker­rok­sen työ­mark­ki­nat, jois­sa työn­te­ki­jän suo­ja riip­puu työ­nan­ta­jan yri­tys­koos­ta.

Mei­dän on pääs­tä­vä eroon täs­tä mus­ta­val­koi­ses­ta ase­tel­mas­ta. Rat­kai­su ei ole työn­te­ki­jän suo­jan hei­ken­tä­mi­nen. Tar­vi­taan ra­ken­teel­lis­ta tu­kea, joka te­kee in­hi­mil­li­ses­tä työ­nan­ta­juu­des­ta ta­lou­del­li­ses­ti mah­dol­lis­ta. Käy­tän­nös­sä tämä tar­koit­taa esi­mer­kik­si ar­von­li­sä­ve­ron ala­ra­jan nos­ta­mis­ta, hel­po­tuk­sia en­sim­mäi­sen työn­te­ki­jän palk­kaa­mi­seen sekä vah­vem­paa ra­hoi­tus­tu­kea mik­ro- ja pk-yri­tyk­sil­le. Kun yri­tys­ten ta­lou­del­li­set har­ti­at ovat le­ve­äm­mät, myös jous­to elä­män eri vai­heis­sa on mah­dol­lis­ta.

Työ­e­lä­män ja per­heen yh­teen­so­vit­ta­mi­nen ei ole nol­la­sum­ma­pe­liä, jos­sa toi­sen voit­to on toi­sen hä­viö. Se on ar­vo­va­lin­ta, joka mää­rit­te­lee, mil­lai­ses­sa Suo­mes­sa ha­lu­am­me elää. Jos em­me pys­ty ta­kaa­maan syr­ji­mä­tön­tä työ­e­lä­mää kai­kil­le, hä­vi­äm­me lo­pul­ta kaik­ki, niin yrit­tä­jät, työn­te­ki­jät kuin koko yh­teis­kun­ta­kin. In­hi­mil­li­syys ei ole luk­sus­tuo­te, jo­hon on va­raa vain hy­vi­nä ai­koi­na. Se on si­vis­tys­val­ti­on pe­ru­se­del­ly­tys.

MERI LO­HE­NO­JA (SD.),
LO­VII­SAN KAU­PUN­GIN­HAL­LI­TUK­SEN PU­HEEN­JOH­TA­JA, EDUS­KUN­TA­VAA­LIEH­DO­KAS