Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Mika Laine
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue poistettiin valtion arviointimenettelystä, kun sitä edellyttävät alkoivat olla tyytyväisiä alueen leikkauksiin ja säästöihin.
Budjetista leikattiin, mutta johtiko se siihen, että lähialueilta lopetettiin terveyspalvelut, sillä seurauksella, että Näsin terveyskeskuksen aula on entistä useammin tukossa hoitoon pyrkivistä potilaista, ja jonot puhelimissa ovat taas kerran tuhannen soittajan luokkaa?
Kun menet aamupäivällä toimistojonoon (joka on organisoinnin ”kukkanen”), saat odottaa siinä vuoroasi pitkälle iltapäivään. Kun vihdoin luukulle pääset, sinulle kerrotaan, ettet todennäköisesti pääse enää lääkärille, kun työaika heiltä loppuu. – siis olet ollut jonossa melkein kokonaisen lääkärin työpäivän. Kun ihmiset soittavat keskukseen, monet heistä painelevat ”kiire”-nappia, vaikkei kiire olisikaan. Silloin pääset läpi noin puolessa tunnissa. Jos et paina, takaisinsoittoa odottelet jopa viikon tai kaksikin.
Kysymys ei ole siitä, että hoitohenkilökunta lorvisi, kyse on siitä, että määrään nähden heitä on työssä aivan liian vähän. Kuinka kauan he tätä menoa kestävät ja jaksavat?
Päättäjien olisi aika jo tiedostaa, ettei yhteen laitokseen voida sulloa tällaista massaa väkeä. Parkkipaikat ovat täynnä jo aamulla – paitsi perjantai-iltapäivisin ja ehkä loma-aikoina, kun hoidon tarve ei ole niin suuri.
Tämä ei ole Näsin, ennen inhimillisesti toimineen laitoksen syytä vaan luultavasti niiden, jotka alueella istuvat ja säästöpäätöksiä tekevät. Sitä paitsi – ovatko he näistä ongelmista edes tietoisia, kun eivät todennäköisesti siellä itse istu. Sen, joka päättää, pitäisi itse vaivoineen tulla ja kokea tämä sama, niin ehkä leikkauskohteetkin olisivat muualla kuin henkilöstössä ja sairaiden hoidossa.
Toinen ongelma ja ihmettelyn aihe on Porvoon sairaala. Kyllä, siellä on loistava silmäsairaala jne., mutta niitä, joilla on muita sairastumisen syitä, heitellään milloin Peijakseen, Milloin Meilahteen ja ties minne. Onko tämä todella kaikkine kelataksikuljetuksineen halvempaa, kuin tuoda tekijöitä paikan päälle ja hoitaa asiat kotinurkissa? Voi olla, ettei ole. Mutta varsinkin niille, jotka eivät kelataksia saa, eivätkä valehtele kipujensa määrää, ja joilla ei ole kuskia omasta takaa, he ovat vaikeuksissa. Ymmärrätte tämän, jos olette itse vaihtaneet bussista toiseen, kulkeneet raitiovaunulla ja seikkailleet näiden ”tehtaiden” valtavilla piha-alueilla etsimässä oikeaa osastoa. Harvalla on varaa taksikuljetukseen Porvoosta Helsinkiin ja takaisin.
Itse asiassa Porvoosta pitäisi avata bussiyhteydet näiden sairaaloiden pihoille, jotta potilaat edes pääsisivät perille.
Nämä kohtuuttomat, sairaista ihmisistä koostuvat massajonot alkavat muistuttaa entisen Itäblokin ongelmia. Siellä me päivittelimme joka paikkaan jonottamista – nyt samanlaista on meillä, vauraassa, maailman onnellisemmassa maassa, vuonaa 2026! Ehdotankin, että alueille perustettaisiin matalan kynnyksen terveyskioskeja, josta sitten apua tarvitsevat toimitettaisiin eteenpäin. Ehkä silloin jonot edes jonkun verran lyhenisivät.
SARI GLAD,
PORVOO
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot