Tämä on meil­le enem­män kun vain kou­lu. Ilo­lan kou­lu on kuin iso per­he. Kou­lus­sam­me on mu­ka­va hen­ki­lö­kun­ta ja kaik­ki kun­ni­oit­ta­vat toi­si­aan. Ke­nen­kään ei tar­vit­se pe­lä­tä tul­la kiu­sa­tuk­si tääl­lä. Jos jol­le­kin tu­lee mie­leen haus­ka jut­tu sitä ei ker­ro­ta pel­käs­tään omal­le ka­ve­ri­po­ru­kal­le vaan koko luo­kal­le. Isot op­pi­laat voi­vat ol­la pien­ten kans­sa ja toi­sin­päin. Tääl­lä luo­daan eli­ni­käi­siä ys­tä­vyyk­siä ja hyvä poh­ja tu­le­vai­suu­del­le.

Vuo­si sit­ten meil­le lu­vat­tiin, et­tä kou­lum­me saa ol­la rau­has­sa ai­na­kin kak­si vuot­ta. Nyt rei­lu vuo­den pääs­tä olem­me taas täs­sä ti­lan­tees­sa. Em­me tie­dä ke­hen voim­me enää luot­taa. Vii­me vuon­na, kun saim­me tie­toom­me, et­tä kou­lum­me eh­kä lak­kau­te­taan huo­ma­sim­me, et­tä lap­sis­ta tuli pal­jon hil­jai­sem­pia ja su­rul­li­sem­pia. Me tais­te­lim­me ja pi­dim­me mie­le­no­soi­tuk­sen ja saim­me pi­tää kou­lum­me. Söim­me kou­lus­sa kak­kua ja lä­hes pom­pim­me ilos­ta. Kaik­ki kiin­nos­tui­vat uu­del­leen kou­luun pa­nos­ta­mi­ses­ta ja ta­ju­si­vat, et­tä kou­lun lak­kaut­ta­mi­nen vai­kut­taa mei­dän kaik­kien elä­mään.

On epä­rei­lua aja­tel­la, et­tä juu­ri mei­dän kou­lum­me lo­pe­te­taan. Kou­lul­lem­me on ra­ken­net­tu isol­la vai­val­la myös uu­si piha jo­hon on käy­tet­ty pal­jon ra­haa. Jät­tää­kö kau­pun­ki meil­le si­tä­kään vai pi­tää­kö kaik­ki ot­taa pois pie­nis­tä ky­lis­tä? Tätä me­noa kym­me­nen vuo­den pääs­tä kaik­ki kau­pun­gin isot kou­lut ovat yli­täyn­nä op­pi­lai­ta. Mitä jos kes­kus­tas­sa ta­pah­tuu jo­tain ei­kä siel­lä voi käy­dä kou­lua? Sil­loin ky­lä­kou­lut ovat erit­täin tär­kei­tä.

ERIN HA­KA­MAA & RAA­KEL GROF,
ILO­LAN KOU­LUN OP­PI­LAAT