Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Kuvituskuva.
Halil ibrahim Kurucan
Toimeentulosta leikkaaminen ei todennäköisesti oli merkittävä työllisyyden lisääjä ja näin on todennut myös THL:n johtava tutkija. Nyt hallituksen tavoitteena on toimeentulotuen mahdollisesti merkittävätkin heikennykset niiltä ihmisiltä, joiden asema yhteiskunnassa on kaikkein vaikein.
Hallitusohjelmassa on esimerkiksi sovittu, että työtulojen suojaosan poistetaan. Tällä hetkellä työttömyysturvan saaja voi ansaita 300 euroa ilman, että palkka tai yritystulo vaikuttaa päivärahaan. 300 € tienaaminen ei ole montaa vuoroa kuukaudessa, mutta se voi olla kuntouttavaa toimintaa, jolla pyritään pääsemään takaisin kiinni työelämään ja pois toimeentulotuesta.
Yhteiskunnan on tuettava niitä, jotka ovat joutuneet toimeentulotuen varaan. Heikentämällä sellaisia palveluita, jotka juuri tukevat toimeentulotuen saajaa, ei saisi miettiä säästökohteena. Sosiaalipalveluiden palvelutarpeen arviointi tulee säilyttää. Palvelutarpeen arvioinnissa selvitetään henkilön työkykyä, terveyttä, koulutusta ja työllisyys mahdollisuuksia.
Sosiaalityöllä tulee olla riittävät resurssit, jotta he pystyvät tukemaan toimeentulotuen saajia. Pohjalta pinnalle pääsemiseen ei välttämättä auta aina, että henkilö lähtee nyt suorittamaan, vaan esimerkiksi sosiaalityöntekijän tukea tarvitaan. Sosiaalityöntekijällä voi olla merkittävä rooli, että henkilö löytää oikeanlaista apua ja tukea juuri tähän elämän vaiheeseen.
Siru Nykänen,
SDP Porvoo,
varapuheenjohtaja
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot