KÖ­KAR-PAN­SIO Itä­väy­läs­sä ker­rot­tiin vii­me vii­kol­la kom­mel­lus­ten täy­tei­ses­tä pur­jeh­duk­ses­tam­me Ha­ma­ris­ta Tuk­hol­maan ja Kö­ka­rin tur­va­sa­ta­maan. Sa­maan ai­kaan kun jut­tu jul­kais­tiin, läh­dim­me nou­ta­maan puo­li­kun­tois­ta An­ni­a­ra-paat­tia Kö­ka­rin saa­rel­ta ta­kai­sin man­te­reel­le. Käy­tös­sä ei ol­lut moot­to­ria tai tois­ta vins­siä, jo­ten mat­kan edes­tä piti to­del­la pur­jeh­tia. Sää oli kui­ten­kin puo­lel­lam­me - ker­ran­kin.

Jäim­me ran­nal­le rui­kut­ta­maan

Reis­suun läh­det­tiin tu­tul­la po­ru­kal­la, kyy­dis­sä ve­neen omis­ta­ja Viki Kank­ko­nen, Ruis­sa­lon her­ra Nii­lo Olan­der, sekä vah­vis­tuk­sem­me mu­siik­ki­maa­il­mas­ta; Etan kans­sa soit­ta­va Tomi Kop­pa­nen ja Alii­sa Syr­jän rum­pa­li Ola­vi Tant­tu.

Tut­tuun ta­paan, tä­mä­kään reis­su ei läh­te­nyt ruu­sui­ses­ti liik­keel­le. Tar­koi­tuk­sem­me oli sei­la­ta Naan­ta­lis­ta Fin­n­li­ne­sin rah­ti­mat­kus­ta­ja­lai­val­la Ah­ve­nan­maan Lång­nä­siin. Siel­tä pää­si­sim­me toi­sel­la lau­tal­la Ah­ve­nan­maan ja Tu­run saa­ris­ton puo­li­mat­kas­sa ole­val­le Kö­ka­ril­le. Naan­ta­lin sa­ta­man lip­pu­luu­kul­la mei­dät kui­ten­kin kään­ny­tet­tiin ty­lys­ti ko­tiin. Lai­vaan ei ol­lut mi­tään asi­aa il­man ajo­neu­voa; sa­ta­ma-alu­eel­la kä­ve­le­mi­nen oli eh­dot­to­mas­ti kiel­let­tyä.

Yri­tim­me se­lit­tää, et­tä em­me­hän me saa ajo­neu­voa Ah­ve­nan­maal­ta tai Kö­ka­ris­ta mi­ten­kään ta­kai­sin man­te­reel­le pie­nel­lä pur­je­ve­neel­läm­me, mut­ta vän­käys ei aut­ta­nut. Sa­dan met­rin mat­ka lai­van kyy­tiin kä­vel­len oli­si ol­lut ”tur­val­li­suus­ris­ki”. Kä­sit­tä­mät­tö­män tun­tui­nen sään­tö pa­kot­ti mei­dät vii­väs­tyt­tä­mään läh­tö­äm­me päi­väl­lä. Em­me kui­ten­kaan jää­neet tu­leen ma­kaa­maan, vaan pai­ne­lim­me mai­ni­oon tur­ku­lai­seen sau­naan Uit­ta­mol­le ja siel­tä ka­ra­o­ke­baa­riin.

Kökar on erityisesti karavaanareille, telttailijoille ja purjehtijoille käymisen arvoinen paikka. Luonto on omalaatuista mantereeseen verrattuna ja maisemat vailla vertaansa. Matka sinne on myös edullinen.

Kalle Hyttinen

Mah­ta­va saa­ris­to­me­ri, mah­ta­va Kö­kar

5.45 he­rä­sim­me vir­kei­nä raik­kaa­seen aa­muun. Aloi­tim­me mat­kan­te­on vaih­to­eh­tois­ta reit­tiä koh­ti Kö­ka­ria. Saa­rel­le ni­mit­täin pää­see Tu­rus­ta myös is­tu­mal­la muu­ta­man tun­nin bus­sis­sa, kah­des­sa los­sis­sa ja Korp­poos­ta läh­te­väs­sä lau­tas­sa. Tuo mat­ka on ai­ka upea, ei­kä sen kul­ke­mi­nen mak­sa kuin kym­me­ni­sen eu­roa. Lau­tas­ta kat­se­lim­me me­rel­lä me­ne­viä pur­jeh­ti­joi­ta ja hen­ke­ä­sal­paa­vaa saa­ris­to­mai­se­maa.

Yh­tä upe­as­sa mää­rän­pääs­säm­me, Kö­ka­ris­sa, olim­me pe­ril­lä kel­lo 13 ai­kaan. Si­säl­lä­ni läi­käh­ti läm­pi­mäs­ti, kun ka­ru­jen kal­li­oi­den vä­lis­sä avau­tu­vas­sa sa­ta­mas­sa ko­mei­li An­ni­a­ra, la­ka­tut kyl­jet ve­den pin­nan ku­vi­oi­ta au­rin­gos­sa hei­jas­tel­len. Meri oli täyn­nä vä­rik­käi­tä me­duu­so­ja, jot­ka syk­kien ui­vat sin­ne tän­ne. Em­me kui­ten­kaan jää­neet ihai­le­maan tuo­ta maa­lauk­sel­lis­ta saar­ta sen enem­pää, sil­lä mie­li ha­lu­si me­rel­le.

Pai­noim­me suo­raan mat­kaan. Päi­vän mää­rän­pää oli Sei­li, van­ha mie­li­sai­raa­la­saa­ri Tu­run saa­ris­tos­sa. Tuu­li oli lois­ta­va.

Vene kul­ki puo­li­kun­toi­se­na­kin: paa­puu­rin pur­je­köy­si oli ki­ris­tet­ty vins­sin si­jaan knaa­pil­le ja rik­kou­tu­nut mas­to­vai­je­ri ve­det­ty eri­kois­vi­ri­tyk­sel­lä le­van­ki­kis­kon ym­pä­ril­le. Vet­tä­kään ei enää tul­lut lain­kaan si­sään, kun aal­lok­ko oli ke­vyt­tä ja vuo­to­koh­dat pai­kat­tu. Pur­jeet pul­lol­laan mat­ka tait­tui niin no­pe­as­ti, et­tä saim­me ohi­tet­tua sa­man pur­je­ve­neen, jon­ka olim­me tu­lo­mat­kal­lam­me näh­neet yh­tey­sa­luk­sen kan­nel­ta.

Kok­kai­lin ka­ve­reil­le pes­to­pas­taa ja mät­tö­voi­lei­piä, köl­löt­te­lim­me pais­tees­sa ja kuun­te­lim­me mu­siik­kia – pur­jeh­dus­ta par­haim­mil­laan! Oli vii­mei­nen ke­sä­päi­vä, ja saim­me sii­tä to­ti­ses­ti kai­ken ilon ir­ti. Edel­li­sel­lä ret­kel­läm­me ei näin lep­poi­sil­la het­kil­lä juu­ri her­ku­tel­tu.

Meno oli kerrankin niin leppoisaa, että ehti vähän pelleilläkin. Kankkonen kiikkuu mastosta keulapurjeen nostimeen varassa.

Kalle Hyttinen

Ui­ma­hyp­py­jä

Au­rin­gon pai­nu­es­sa mail­leen kii­kuim­me Nau­von edus­tal­la. Äk­kä­sim­me väy­län var­rel­ta koh­ti­suo­ran kal­li­o­sei­nä­män – tuol­ta­han voi­si hy­pä­tä me­reen! Hei­tim­me ank­ku­rin poh­jaan ja hyp­pä­sim­me mys­ti­sel­le ran­nal­le. Kii­pei­lim­me ran­ta­jyr­kän­net­tä hyp­py­pai­kal­le kuin api­nat kon­sa­naan.

Jäin kie­lek­keen reu­nal­le kat­so­maan, kun Olan­der ja Kank­ko­nen uis­ken­te­li­vat poh­jaa tut­ki­maan ui­ma­hyp­py­pai­kan tur­val­li­suu­des­ta var­mis­tu­ak­sem­me. Vesi oli niin kir­kas­ta, et­tä pys­tyin nä­ke­mään, kun ka­ve­rit su­kel­te­li­vat muu­ta­man met­rin sy­vyy­des­sä.

Paik­ka oli täy­del­li­nen: kie­lek­keet 5–10 met­riä kor­ke­at ja poh­ja niin syvä, et­tei sin­ne edes jak­sa­nut su­kel­taa. Käk­kä­rä­män­nyt kaar­tui­vat ta­ka­nam­me ja edes­sä avau­tui us­ko­ma­ton nä­ky­mä me­ren se­läl­le ni­mel­tä Ome­nais­te­nauk­ko. Juu­ri täl­lai­ses­ta pai­kas­ta olim­me nuo­ri­na hur­ji­na haa­veil­leet, kun Ter­va­jär­ven hyp­py­te­li­neet ei­vät enää tun­tu­neet tar­peek­si jän­nit­tä­vil­tä.

Näin pa­ri­kymp­pi­se­nä on eläh­dyt­tä­vä fii­lis, kun us­kal­taa leis­kaut­taa sa­man­lai­sia ui­ma­hyp­py­jä kuin kol­me­tois­ta­vuo­ti­aa­na. Vie­lä on tai­toa tal­lel­la ja hur­juut­ta pääs­sä!

16 metriseen mastoon nostetut täydet purjeet vetivät veneen sopivissa aalloissa jopa 15 km / h vauhtiin.

Viki Kankkonen

Pur­jeh­dus­ta uk­kos­ta kar­kuun

Sää­en­nus­te lu­pa­si sä­röä täy­del­li­ses­ti al­ka­nee­seen mat­kaam­me. Seu­raa­va­na il­ta­päi­vä­nä koko Ai­ris­ton peit­täi­si uk­kos­my­räk­kä, ei­kä aa­mun­kaan keli oli­si hää­vi syk­syi­si­ne sa­tei­neen. Teim­me pää­tök­sen jat­kaa jäl­leen läpi yön – se­hän oli meil­le tut­tua. Sei­li jäi­si nyt vä­lis­tä, ja hyp­py­pai­kal­ta­kin piti läh­teä, mut­ta uk­ko­seen ei teh­nyt to­del­la­kaan mie­li jou­tua.

Mat­ka jat­kui myö­tä­tuu­len mei­tä lem­pe­äs­ti kul­je­tel­len läpi öi­sen Ai­ris­ton rah­ti- ja mat­kus­ta­ja­lai­vo­jen jy­lis­tel­les­sä ohit­sem­me. Saim­me hiu­kan va­ro­a­kin tiu­haa lii­ken­net­tä, et­tem­me koh­tai­si noi­ta ker­ros­ta­lon ko­koi­sia aluk­sia lii­an lä­hel­tä. Nii­den pel­kät pe­rä­aal­lot­kin ra­vis­te­li­vat purt­tam­me kyl­jel­tä toi­sel­le.

Ruis­sa­lon kär­jen ohi­tet­tu­am­me, Mey­e­rin val­ta­me­ri­a­lus­te­la­kan koh­dal­la väy­lä kään­tyi vas­ta­tuu­leen ja jou­duim­me jäl­leen luo­vi­maan. Muu­ta­man ki­lo­met­rin ai­ka­na vas­ta­tuu­li­kään­nök­siä eli ven­do­ja teh­tiin var­maan­kin kak­si­kym­men­tä, ve­sis­tö oli noil­la tie­noil­la niin ka­pea.

Ta­kai­sin koti-Tu­rus­sa

Kun aa­mun au­rin­ko vär­jä­si koko tai­vaan vaa­le­an­pu­nai­sek­si, ja al­ka­neen tih­ku­sa­teen ta­kaa pal­jas­tui Tu­run si­lu­et­ti sa­ta­ma­ma­ka­sii­nei­neen ja Mi­ka­e­lin kirk­koi­neen, saim­me heit­tää köy­det Pan­si­on sa­ta­ma­paa­lun ym­pä­ri. Olim­me pe­ril­lä.

Het­ki oli kau­nis ja kai­ho­mie­li­nen. Koko ko­ti­kau­pun­ki­ni näyt­täy­tyi jo­ten­kin uu­des­sa va­los­sa – oli iha­naa viet­tää kesä Por­voos­sa, mut­ta tun­tui­pa nyt hy­väl­tä ol­la tääl­lä. An­ni­a­ra jäi Pan­si­oon odot­te­le­maan nos­toa ja kor­jaus­ta. Kank­ko­sen ja Olan­de­rin kans­sa pa­laam­me var­mas­ti vie­lä mo­net ker­rat sitä ras­saa­maan.

Mu­siik­ki­mie­het pa­la­si­vat Hel­sin­gin hu­li­naan rum­pu­hom­miin­sa. Olan­der jat­kaa ar­ke­aan Pan­si­on vas­ta­ran­nal­la, Ruis­sa­lon te­la­kal­la. Kank­ko­nen puo­les­taan aloit­taa opin­ton­sa Vaa­san kaup­pa­tie­teel­li­ses­sä mut­ta pur­jeh­ti­nee ai­na ti­lai­suu­den tul­len vaik­ka mis­sä maa­il­man me­ril­lä. Mi­nun­kin on ai­ka pa­la­ta opin­to­je­ni pa­riin Tu­run val­ti­o­tie­teis­sä. On tain­nut tul­la syk­sy.