Viikon kysymys
A-
A+
Loviisalainen Wille Willner (oik.) ja porvoolainen Lassi Heiskanen jatkavat perinteikkään puutavaraliikkeen toimintaa Porvoon Ölstensissä.
Marko Wahlström
PORVOO, ÖLSTENS Porvoolaisen puutavarakaupan isossa hallissa kävelee vihreissä haalareissaan kaksi nuorta miestä.
He ovat ottaneet vastuulleen perinteikkään liikkeen ja aloittaneen yrittäjän taipaleensa. Toinen heistä on yrityksen toisen perustajan poika, toinen on yrityksen työntekijä.
Hattulan Puu Oy:n toimitusjohtaja Lassi Heiskanen, 24, tuli yritykseen kesätöihin vuonna 2017. Hänen isänsä Risto Heiskanen oli toinen yrityksen aiemmista omistajista.
– Isäni omisti aiemmin yrityksen puoliksi Timo Niemelän kanssa.
Yrityksen vetotehtävät vastuulleen ottanut porvoolainen Lassi Heiskanen osti yhdessä loviisalaisen Wille Willnerin, 24, kanssa Timo Niemelän osuuden osakeyhtiön osakekannasta.
– Isäni Risto jäi vielä vähemmistöosakkaaksi. Myöhemmin ostamme hänenkin loppuosuutensa. Hän jäi meille töihin kiireapulaiseksi, Lassi Heiskanen kertoo.
Pelimaailman osaaja ja viljatilallinen
Lassi Heiskanen pelasi lukiosta valmistumisensa jälkeen tietokonepeliä maailman huipulla, josta siirtyi pelimaailmaan 3D-mallintajaksi.
– Isäni yritykseen tulin tuuraamaan yhtä työntekijää yhdeksi kesäksi, hän tuumaa. Sen jälkeen mies on ottanut vastuun yrityksen verkkokaupan rakentamisesta.
Liljendalissa maatilaa (viljatila) isänsä jäljillä hoitava Wille Willner palkattiin Hattulan Puun palvelukseen viime vuoden keväänä.
– Kesät menevät maanviljelyksen parissa. Talvella maatilan töistä on vapaata. Maatilan töistä myös rakentaminen on tullut tutuksi, Willner sanoo.
Heiskanen harrastaa vapaa-ajallaan vapaalaskettelua. Willner soittaa kitaraa ja on myös esiintynyt laulua harrastavan tyttöystävänsä kanssa duettona pienemmissä tilaisuuksissa.
Yritys perustettu Porvoon Hattulassa
Puutavarakaupan juuret ulottuvat aina 1800-luvulle, kun Porvoon Hornhattulassa sijaitsi Hattulan saha.
Nykyaikainen liiketoiminta alkoi alkuperäisen Hattulan Puun perustaneen porvoolaisyrittäjän toimesta. Yritys vaihtoi nimensä ensin Pitkäpuun ja sitten Puumerkin alle.
– Risto (Heiskanen) otti Hattulan Puu -nimen haltuun, kun se vapautui. Heiskanen ja Timo Niemelä aloittivat yritystoiminnan vuonna 1995, Lassi Heiskanen kertoo.
Yritys muutti vanhalta Hattulan sahan alueelta Ölstensin pienteollisuusalueelle rakennettuun uuteen halliin vuonna 2004.
– Nimi sinällään on iskostunut ihmisten mieliin vahvasti. Vaikka toimimme Ölstensissä, ei nimeä kannata enää vaihtaa.
Porvoolaisen puutavaraliikkeen uusia omistajia ei alan yrittäjäksi ryhtyminen liiemmin pelottanut. Toimitusjohtaja Lassi Heiskanen (vas.) on nähnyt yrityksen kehitystä isänsä Riston vierellä. Yrityksen osakas Wille Willnerille puolestaan yritystoiminta on tullut tutuksi perheen maatilalta Loviisasta.
Marko Wahlström
Liikevaihto noussut 70 prosenttia kahdessa vuodessa
Porvoolaisen puutavaraliikkeen nimi on vauhdittanut yrityksen liiketoimintaa koronavuosina.
– Verkkokaupan myötä kasvavin asiakkaiden tulosuunta on ollut Hämeenlinnan seutu, jossa sijaitsee Hattula, Lassi Heiskanen sanoo.
Yrityksen liikevaihto nousi non 70 prosenttia vuodesta 2019 viime vuoteen.
– Koronan aiheuttaman rakennusbuumin osuus on noin 20 prosenttia. Suurin kasvu on tullut verkkokaupasta, jossa kaikki tuotteemme ovat nähtävillä Heiskanen jatkaa.
Kivijalkakauppaa verkkokauppa ei ole kuitenkaan syönyt.
– Selvä muutos on ollut se, että asiakkaat katsovat tuotteita verkosta ja tulevat ne hakemaan täältä, Heiskanen sanoo.
Hän muistuttaa, että valtakunnallisesti koronan vaikutus rakennusalan liikevaihtoon oli 10–20 prosenttia.
– Koronan aikana hinnat myös nousivat, mikä sai monet pysäyttämään rakentamisen.
Lassi Heiskasen (vas.) ja Wille Willnerin lisäksi yritys työllistää vakituisesti kolme työntekijää.
Marko Wahlström
"Näkymät ovat tällä hetkellä hyvät"
Puutavaraa on ollut saatavilla koko ajan myös koronan aikana, mutta hinnat yleisesti ovat nousseet.
– Tavara ei ole loppunut sen takia, että kulutusta olisi ollut enemmän. Hintahan on kysynnän ja tarjonnan suhde. Näkymät ovat tällä hetkellä hyvät, Heiskanen toteaa.
Hän uskoo, että itäinen Uusimaa on tällä hetkellä yksi maamme halutuimpia asuinalueita.
– Täältä on hyvät etäisyydet pääkaupunkiseudulle ja asuntojen hinnat alueella ovat alhaisempia kuin esimerkiksi Helsingissä, Heiskanen sanoo.
Itäisen Uudenmaan ainoa vain puutavaraan keskittynyt yritys
Porvoolaisyrityksen asiakkaista valtaosa on pienrakentajia tai pienyrityksiä.
– Asiakkaistamme löytyy myös isoja yrityksiä, jotka tilaavat meiltä tavaraa, Lassi Heiskanen jatkaa.
Hattulan Puu Oy on tällä hetkellä itäisen Uudenmaan ainoa pelkästään puutavaraan keskittynyt alan yritys.
– Sukupolvenvaihdoksia on vireillä maassamme tällä hetkellä useita. Monessa yrityksessä paras jatkaja saattaa olla eläköityvän perheenjäsenen sijasta sen pitkäaikainen työntekijä, Lassi Heiskanen sanoo.
Yritys työllistää yrittäjien lisäksi vakituisesti kolme työntekijää sekä kesällä joukon kesätyöntekijöitä.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot