Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Tomas Björkroth on ottanut kaupunginjohtajan tittelin vastaan innostuneena. Se on ollut hänen ammatillinen haaveensa.
Mika Laine
LOVIISA Loviisan tuore kaupunginjohtaja, filosofian maisteri ja biologi Tomas Björkroth muistaa kesäkuisen illan, kun Loviisassa äänestettiin uudesta kaupunginjohtajasta. Björkroth seurasi äänestystä perheensä kanssa etänä silloisessa kodissaan Paraisilla.
Tulos oli selvä kertalaakista, eli Björkroth sai ensimmäisellä äänestyskierroksella yli puolet äänistä, yhteensä 21 ääntä. Muut haastatteluun asti päässeet ehdokkaat, silloinen vt. kaupunginjohtaja Elina Amnell-Holzhäuser sai kolme ääntä, Inka Tikkanen 11, ja Christian Sjöstrand jäi äänittä. Kuten Loviisan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Otto Andersson (r.) totesi, äänestys sujui joustavasti.
– Totta kai tuntui hienolta, kun äänestystulos valmistui. Minulla on ollut ammatillinen haave olla jonain päivänä kaupunginjohtajan virassa. Täytyy sanoa, että olen nyt unelmaduunissani, Björkroth hymyilee Loviisan Raatihuoneella työhuoneessaan.
– Totta kai tuntui hienolta, kun äänestystulos valmistui. Minulla on ollut ammatillinen haave olla jonain päivänä kaupunginjohtajan virassa. Täytyy sanoa, että olen nyt unelmaduunissani, Björkroth hymyilee Loviisan Raatihuoneella työhuoneessaan.
Hänellä on vankka kokemus kunnallispolitiikasta. Björkroth toimi Paraisten kaupunginvaltuustossa kaksi kautta, myös puheenjohtajana.
– Nautin politiikasta ja sainkin nopeasti paljon vastuuta, mutta samalla vahvistui tunne siitä, että haluan jonain päivänä olla pöydän toisella puolella, Björkroth sanoo.
Nyt hän on ollut jo muutaman viikon uudessa pestissään Loviisassa, ja tutustumisvaihe kaupunkiin, työyhteisöön ja kaupungin organisaatioon on käynnissä. Hän näkee monta yhtäläisyyttä Paraisten ja Loviisan välillä.
– Kaksikielisyys, saman verran asukkaita, kuntaliitos vuonna 2010, alueellisesti laaja alue ja kaunis saaristo, Björkroth luettelee.
Eroavuuksiakin tietenkin on. Björkroth mainitsee Loviisan rajahistorian, mikä näkyy kaupungissa yhä. Yrityskulttuurissakin on eroja.
– Onhan Loviisassa yksi erittäin suuri toimija ja työllistäjä, Fortum. Sen lisäksi on sekä keskikokoisia yrityksiä ja pienyrittäjyyttä, hän huomauttaa.
Tomas Björkrothilla on vahva luontoyhteys. Hän muutti Kuningattarenrantaan aloitettuaan kaupunginjohtajana.
Mika Laine
On luonnollista, että uusi kaupunginjohtaja kiinnostaa kuntalaisia, hänen työyhteisöään ja mediaa. Björkrothilta on kysytty visioista ja suunnitelmista. Mihin suuntaan hän haluaa kääntää Loviisa-laivaa? Vaikka varmasti ajatuksia on paljonkin, Björkroth ei halua antaa yksityiskohtaisia vastauksia. On aika perehtyä omaan organisaatioon ja asettaa peruspalikat paikoilleen.
– Olen todennut, että kaksi kuukautta tutustun rauhassa koko organisaatioon, enkä pyri minkäänlaisiin muutoksiin. Haluan saada hyvän kokonaiskäsityksen kaupungin organisaatiosta. Ensin viestin sisäänpäin, hän toteaa.
Björkroth on toki seurannut mediasta kaupunkilaisia kummastuttanutta kohua luottamushenkilöiden ja virkamiesjohdon suhteista. Näihin asioihin Björkroth ei ota kantaa.
– Toki olen niistä tietoinen. Pyrin nyt luomaan Loviisan kaupungin työyhteisöön sellaisen tunnelman, että jokaisella on hyvä mieli tehdä työtänsä. Että jokainen tietää oman roolinsa ja työtehtävänsä tärkeyden isossa kokonaisuudessa. Yhteisiä asioita ei voi edistää, jollei ole turvallista oloa ja luottamusta, Björkroth muotoilee.
Hän kuvailee olevansa yleisjohtaja, jolla on laajalti tietoa eri osa-alueista, muttei ole varsinaisesti erikoistunut mihinkään. Henkilöjohtajana Björkroth sanoo olevansa avoin ja toivoo olevansa myös helposti lähestyttävä.
– On normaalia, että muutokset voivat tuntua oudoilta, jopa pelottavilta. Kun esittelin itseni kaupungin organisaatiolle, avoimuuttani kommentoitiin positiiviseen sävyyn. Koen, että voin tuoda persoonaani esille, jos se edesauttaa saumatonta keskustelua ja yhteistyötä. Itselleni on ollut uutta se, että minut tunnistetaan kadulla kaupunginjohtajana. Mutta tosi positiivisesti ihmiset ovat suhtautuneet. Haluan olla helposti lähestyttävä myös kuntalaisille, hän painottaa.
LWT-päivien aikana Björkroth olikin tavattavissa Raatihuoneella. Ihmiset tulivat juttelemaan etenkin Loviisan tapahtumista.
– Tapahtumia on paljon, ja niitä pitää nostaa esiin enemmän. Kaikki tällainen lisää elinvoimaa alueella, Björkroth toteaa.
Tomas Björkroth sanoo olevansa nyt unelmaduunissaan Loviisan kaupunginjohtajana.
Mika Laine
Vaikka Loviisan luotsaamisessa on omat haasteensa, tuore kaupunginjohtaja näkee myös pikkukaupungin vahvuudet selvästi. Pienessä kaupungissa voi itse vaikuttaa siihen, mihin päiväkotiin tai kouluun lapsensa haluaa laittaa. Kielenkin voi valita, ja etenkin uusi Isnäsin koulukeskus herättää Björkrothissa kiitosta.
– Ei tällainen valinnanvapaus olisi mahdollista pääkaupunkiseudulla. Mielestäni tämä on juuri sitä asukaspalvelua, jota Loviisa tarjoaa.
Hän näkee Loviisan paitsi vetovoimaisena muuttoalueena kokonaisuudessaan, mutta myös pienempinä osasina, joilla on omat vetovoimatekijänsä. Hän ottaa esimerkiksi Koskenkylän, joka on kaunista aluetta, ja sieltä on helppo käydä töissä pääkaupunkiseudullakin.
– Koskenkylän sijainti on erinomainen. Strömforsin ruukissa on taas ihan omat vahvuutensa. Näitä Loviisan eri alueita tulee markkinoida ja kohdentaa potentiaalisille muuttajille omina kokonaisuuksinaan korostaen niiden erityisvahvuuksia, Björkroth visioi.
Hän itse asuu tällä hetkellä vuokralla asuntomessualueen puukerrostalossa, ja viihtyy hyvin. Näkymä Loviisanlahdelle kiehtoo.
– Mielestäni asuntomessut toivat Loviisalle paljon hyvää näkyvyyttä. Se oli iso ponnistus kaupungille. On tärkeää, että koko alue saadaan viimeistellyksi, ja että jälkimarkkinointia jatketaan.
Björkrothista on muutenkin tärkeää, että tietyt, jo valmiin infrastruktuurin asutusalueet saadaan asutetuiksi.
– Sitten on hyvä siirtyä seuraavan alueen kehittämiseen ja asuttamiseen, Björkroth sanoo.
Hän seurasi huolestuneena keväällä julkistettua Suomen Yrittäjien barometrin tulosta, jossa Loviisa jäi omassa sarjassaan huonoimmaksi.
– Yrittäjien ja kaupungin yhteistyö on erittäin tärkeää. Siihen pitää jatkossa panostaa.
REIJA KOKKOLA
toimitus@itavayla.fi
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot