Viikon kysymys
A-
A+
Viime vuoden huhtikuussa työvene kiepsahti ympäri Porvoon Uddaksen edustalla. Haverista selvittiin ilman henkilövahinkoja.
Arkisto/Mika Laine
ITÄ-UUSIMAA Pitkälle syksyyn jatkunut veneilyvuosi vaati 51 veneilijän hengen viime vuonna. Onnettomuuksissa toistui tuttu kaava pienestä veneestä, iäkkäästä miehestä ja mökkirannasta. Uudistuva vesiliikennelaki painottaa pelastusliivien ja muiden kelluntavarusteiden merkitystä entistä enemmän, mikä toivottavasti näkyy myös onnettomuustilastoissa tulevaisuudessa.
Tällä vuosikymmenellä veneilyonnettomuuksissa menehtyneiden määrät ovat vaihdelleet vuoden 2010 hellekesän 65 menehtyneen ja toissa kesän ennätysturvallisen veneilyvuoden 36 menehtyneen välillä.
–?Tilastoissa nousee esiin jälleen tiheänä mökkialueena tunnettu Vuoksen vesistö, johon mm. Suomen suurin järvi Saimaa kuuluu. Onnettomuus johtuu yleensä pienen soutu- tai moottoriveneen kaatumisesta tai kallistumisesta ja onnettomuus sattuu yleensä iäkkäälle miehelle, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin yksikönpäällikkö Ville Räisänen summaa.
Viime vuonna veneilyvuosi jatkui kuuman kesän jälkeen vielä pitkälle lokakuuhun.
–?Veneilyonnettomuustilastojen perusteella näyttääkin siltä, että lokakuussa on vielä veneilty ja mökkeilty paljon, koska menehtyneitä vesillä ollut jopa kaksinkertainen määrä normaaliin lokakuuhun verrattuna. Oli kyllä keskimääräistä lämpimämpi ja sateettomampi lokakuu, Räisänen toteaa.
Uusi laki painottaa pelastusliivien käyttöä
Veneilyonnettomuuksien kaava toistuu valitettavan samana vuodesta toiseen.
–?Jospa tuleva vesiliikennelaki parantaisi tilannetta erityisesti kelluntavarusteiden käytön suhteen. Uudessa laissa ollaan vaatimassa, että vesikulkuneuvon päällikkö huolehtii siitä, että vesikulkuneuvossa olijoilla on pelastusliivit tai muut kelluntavarusteet myös puettuna päälle olosuhteiden niin edellyttäessä, Räisänen painottaa.
–?Toivottavasti tämä uudistus näkyy myös tulevien vuosien onnettomuustilastoissa veneilyonnettomuuksien vähenemisenä, hän jatkaa.
Uusi vesiliikennelaki painottaa pelastusliivien käyttöä sekä veneen päällikön vastuuta, jota on kaikin tavoin korostettu ja selkeytetty.
–?Vastuun selkiytyessä voidaankin toivoa, että ennen matkaan lähtöä myös pienempien vesikulkuneuvojen kipparit ottaisivat entistä paremmin huomioon niin oman kuin muidenkin vesillä liikkujien turvallisuuden, Räisänen sanoo.
Uuden vesiliikennelain on kaavailtu tulevan voimaan kesäkuussa 2020.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot