Viikon kysymys
A-
A+
Uusi sähköinen Renault 5 kunnioittaa uskollisesti vuoden 1972 alkuperäisen mallin henkeä. Metallinhohtokeltainen väri tekee pienestä kaupunkiautosta todellisen katseenvangitsijan.
Petri Matikainen
ITÄ-UUSIMAA Renault 5 tuo retrotyylin onnistuneesti sähköautojen aikaan. Uutuus kunnioittaa 1970-luvun alkuperäismallia, mutta tarjoaa nykyaikaista ajettavuutta, ketteryyttä ja yllättävää suorituskykyä. Pieni koko rajaa käyttöä, mutta kaupunkiin ja arkeen sähköinen ”vitonen” sopii erinomaisesti.
Renault 5 on hyvä esimerkki nykyautojen muodista. Uusi sähköauto kunnioittaa hienosti aidon ja alkuperäisen, vuonna 1972 esitellyn pioneerin tyyliä.
Metallinhohtokeltainen väri vielä oikein korostaa uutuuden huomioarvoa. Alle neljän metrin mittainen ”vitonen” on rehellinen pikkuauto ja sen huomaa heti esimerkiksi takajalkatilan puutteesta.
Tavaratila on myös lähinnä kauppakasseille sopiva, mutta etupenkeille mahtuu pitkäkin henkilö kunhan penkin voi säätää taka-asentoon, silloin mahdollisen takamatkustajan tosin on istuttava poikittain takapenkillä. Sisustus henkii myös retrohenkeä, mutta kojelauta on siitä huolimatta nykyaikainen isoine näyttöineen ja valaistuksineen.
Retrohenkinen, mutta moderni ohjaamo yhdistää näyttävän muotoilun ja hyvän käytettävyyden: suuret näytöt, miellyttävä valaistus ja helposti tavoitettavat painikkeet tekevät ajamisesta vaivatonta.
Renault
Kuljettajan paikalla viihtyy heti ensimetreistä lähtien. Puhtia etuvetoisessa pikkuautossa tuntuu olevan riittävästi ja Rellu tuntuu todella ketterältä, ajaminen kaupungissa on siis suoranaista juhlaa. Maantiellä auto tuntuu kokoistaan isommalta ja kyyti on mukavaa jopa moottoritiellä.
Ohituskiihtyvyys välillä 50-100 kilometriä tunnissa kesti tasan viisi sekuntia ja koeajon keskikulutus oli 17 kilowattituntia satasella, normaali pieni bensiinimoottori jäisi takuulla toiseksi sekä suorituskyvyssä että taloudellisuudessa.
Tärkeimmät käyttöpainikkeet ovat ilahduttavasti helposti saatavilla keskeisillä paikoilla, joten esimerkiksi lämpötilan säätö hoituu kätevästi näyttöruutuun koskematta. Myös avustimien toiminta voidaan personoida ja yhtä nappia kahdesti painamalla kuljettaja saa toivomansa asetukset aina toimintaan liikkeelle lähdettäessä.
Positiivista on myös se, että pakollisen ylinopeusvaroittimen ynnä muiden valvontalaitteiden varoitusäänet ovat miellyttävän vaimean kuuloisia ja ne saa helposti kokonaan kytkettyä pois päältä jos ei jaksa kuunnella.
Alle nelimetrinen Renault 5 on rehellinen pikkuauto, jonka kompakti koko ja ketterä olemus sopivat erinomaisesti kaupunkiliikenteeseen – mutta maantielläkin auto tuntuu kokoistaan isommalta.
Petri Matikainen
Hyviä valoja osataan arvostaa talvikauden pimeydessä. Automatiikka hoitaa vaihdot kohtuullisen hyvin, mutta hiukan on muotoilu ja valoilla kikkailu mennyt käytännöllisyyden edelle tässä tapauksessa. Kaupunkiolosuhteissa asia tuskin edes häiritsee, mutta pimeällä maantiellä tehokkaat valot olisivat ehdoton turvallisuustekijä.
Kirkas ja värikäs keskinäyttö hiukan jopa häiritsee kuljettajan näkyvyyttä, mutta toki se hienolta näyttää ainakin matkustajien silmiin ja toimintoja on hiukan liikaakin allekirjoittaneen makuun. Hiljaisessa sähköautossa paremmat stereot kuulostavat hyvältä, tavaratilan pohjan alta löytyi nimittäin subbari.
Eivät kaikki uudet autot ole tylsiä ja Renault 5 on siitä hyvä esimerkki. Pieni auto soveltuu parhaiten yksin tai kaksin ajavalle, mutta aika usein esimerkiksi työmatkat niin tehdäänkin.
Retron ulkonäkönsä ja miellyttävän ajettavuutensa ansiosta kohtuuhintaiselle sähköautolle on helppo povata menestystä markkinoilla.
PETRI MATIKAINEN
PLUSSAT
» Pirteä pikkuauto
» Ei tylsä eikä massaan sulautuva
MIINUKSET
» Takatilat
» Valoteho
RENAUT 5 E-TECH ELECTRIC 150 HV COMFORT CINQ
» Hinta: 33 490 €
» Moottori : Sähkömoottori, 110 kW (150 hv), vääntö 245 Nm, etuveto
» Toimintamatka: 410 km (WLTP)
» Lataus AC 11,0 kW, DC 100 kW
» Ajoakku 55 kWh
» Kulutus 14,9 kWh/100 km
» Suorituskyky: 0–100 km/h 8,0 s, huippunopeus 150 km/h
» Mitat: p 3922 mm, l 1489 mm, k 1489 mm, akseliväli 2540 mm
» Omamassa: 1450 kg
» Tavaratila: 326-1106 l
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot