Viikon kysymys
A-
A+
– Autojen kuluttajakaupasta kaikki alkoi, mutta nyt on luonteva hetki siirtyä siitä pois. Siirtyminen kokonaan autoleasing-toimintaan on jatkumo 15 vuoden ajanjaksossa. Haikea lopettaa, mutta autojen parissa toimimme edelleen, toimitusjohtaja Pasi Järvi sanoo.
Marko Wahlström
PORVOO, TARMOLA–KESKUSTA Porvoolainen autoalan toimija Järvikonserni keskittää toimintansa yritysleasingiin ja luopuu vaihtoautojen kuluttajakaupasta helmikuun loppuun mennessä. Samalla päättyy myös autoliikkeen sopimus Suzukin uusien autojen jälleenmyynnistä.
– Autoala on viime vuosina muuttunut nopeasti. Markkina on keskittynyt ja kannattava toiminta edellyttää yhä suurempia volyymejä. Tässä vaiheessa on luontevaa keskittää kaikki voimavaramme yritysleasingiin, toimitusjohtaja Pasi Järvi kertoo.
Porvoolaisyhtiö jatkaa toimintaansa autoleasingin parissa. Vuonna 2016 perustettu Järvileasing Oy on kasvanut Suomen suurimmaksi yksityiseksi autoleasing-yhtiöksi.
– Fokuksemme on siirtynyt leasing-toimintaan, joka on tällä hetkellä sataprosenttisesti yritysleasingia.
Autotalo Järven yrittäjäveljekset Pasi (vas.) ja Petri Järvi laajensivat kasvavaa autokauppaa ja avasivat uusissa tiloissa Veckjärventiellä maaliskuussa 2013.
Arkisto/Marko Wahlström
Yritystarina alkoi Yrittäjänkadulta
Porvoolaiset veljekset Pasi ja Petri Järvi aloittivat vaihtoautokauppiaina Kevätkummun pienteollisuusalueella Yrittäjänkatu 12:ssa vuonna 2010.
– Aloitimme viidellä autolla. Toiminta laajeni nopeasti ja pihalla oli 45 autoa. Muutimme Autosalvan entisiin tiloihin Veckjärventielle. Siellä ehdimme toimia 3–4 vuotta ennen siirtymistä Loviisantielle noin 10 vuotta sitten, Pasi Järvi kertaa.
Autotalo Järven liiketoiminta laajeni Porvoosta Kotkaan ja Helsingin Suutarilaan. Lisäksi liikkeellä oli oma korjaamotoiminta, jonka liiketoiminta myytiin vuonna 2023 loviisalaisen yrittäjä Leo Rutasen Vulko Automotive Oy:lle, joka toimii Mekonomen-ketjussa. Kotkan ja Helsingin liiketoiminnat on lopetettu.
Loviisantielle vuonna 2016 muuttanut Autotalo Järvi on ollut itäisen Uudenmaan voimakkaimmin kasvava autoliike. Veljekset Petri (vas.) ja Pasi Järven omistama autotalo sai elokuussa 2016 kaksi uutta merkkiedustusta, kun Kia ja Mitsubishi asettuivat taloksi.
Arkisto/Marko Wahlström
Suzuki-autot ensimmäinen ja viimeinen merkkiedustus
Suzuki-autojen merkkiedustajana yhtiö aloitti vuonna 2013. Lisäksi autoliike on ehtinyt edustaa Isuzua ja Ssangyongia sekä Kia- ja Mitsubishi -autoja.
– Leasing on ollut jo pitkään konsernin pääliiketoimintaa ja nyt haluamme keskittää toimintamme siihen täysimääräisesti, Järvi kertoo.
Suzukin merkkiedustajana autoliike on jatkanut, ja palkittiin Suomen parhaimpana automerkin jälleenmyyjänä viime vuonna.
– Suzuki sopii tälle seudulle, vaikka se on valtakunnallisesti merkkinä pieni. Toivottavasti merkkiedustukselle löytyy jatkaja, Järvi toivoo.
Porvoolaisen Autotalo Järven autotalonjohtaja Pekka Kujala (2. oik.) ja Vulko Automotive Oy:n yittäjä Leo Rutanen löivät kättä päälle toteutuneen korjaamoliiketoimintakaupan myötä maaliskuussa 2023. Taustalla porvoolaisyhtiön hallituksen puheenjohtaja Petri Järvi (vas.) ja toimitusjohtaja Pasi Järvi.
Arkisto/Marko Wahlström
"Yritysautoilu on tällä hetkellä vahvassa nosteessa"
Autotalo Järven vaihtoautohallissa olevat autot yritys realisoi ja myy edelleen alan muille vaihtoautoliikkeille.
– Vaihtoautoista on tällä hetkellä pulaa, joten kysyntä on hyvä. Myymme autot vaihtoautokaupan ketjuille sekä yksittäin että suurempina kokonaisuuksina, Järvi sanoo.
Autotalo Järvi vapauttaa Loviisantien toimitilansa kevään aikana. Kiinteistön omistaa osuuskauppa Varuboden-Osla.
– Loviisantien vuokrasopimus oli tulossa päätökseen ja halusimme tehdä samalla selkeän päätöksen liiketoimintamme suunnasta. Strategiamme on keskittyä yritysten väliseen leasingliiketoimintaan.
Bisneksenä leasingin kysyntä on jatkunut hyvänä koko toimialalla.
– Yritysautoilu on tällä hetkellä vahvassa nosteessa.
Suomen suurin yksityinen autojen, koneiden ja laitteiden leasingyritys Järvileasing Oy palkittiin Itä-Uudenmaan yrityspalkinnolla toukokuussa 2021. Palkinnon ottivat vastaan silloinen toimitusjohtaja Markku Peltoniemi (kesk.) sekä Autotalo Järvi -konsernin yrittäjät Petri (vas.) ja Pasi Järvi.
Arkisto/Marko Wahlström
Järvileasingin liikevaihto ylittää 100 miljoonaa euroa
Järvileasing Oy on operoinut erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten parissa.
– Viime vuosina olemme lähteneet mukaan myös suuriin valtakunnallisiin kilpailutuksiin. Viime vuonna meidät valittiin Hanselin valtakunnallisessa kilpailutuksessa autojen leasingpalveluiden ainoaksi toimittajaksi.
Järvileasingin leasingkanta on noin 4 500 kohdetta ja yhtiön viime vuoden liikevaihto oli noin 90 miljoonaa euroa.
– Tänä vuonna liikevaihtomme ylittää 100 miljoonaa euroa. Olemme kasvaneet määrätietoisesti ja vahvistaneet asemaamme yritysleasingin valtakunnallisena toimijana, Pasi Järvi sanoo.
Autoleasing-yhtiö työllistää tällä hetkellä yli 30 henkilöä ja kasvu jatkuu myös henkilöstön osalta. Autokaupassa työllistettyjen viiden henkilön työsuhteet päättyvät. Kuluttajakaupan liikevaihto oli noin 20 miljoonaa euroa.
– Haluamme kiittää kaikkia Autotalo Järven asiakkaita kuluneista vuosista. Ilman asiakkaitamme emme olisi tässä. Nyt rakennamme seuraavaa kasvuvaihetta yritysasiakkaiden parissa, Pasi ja Petri Järvi toteavat.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot