Viikon kysymys
A-
A+
Porvoolainen Timo Koivisto nauttii hiekan, jään ja lumen veistämisestä. Seuraavaksi hän osallistuu kivenveiston SM-kilpailuihin Juuassa. – Veistäminen on niin erilaista päivätyöhöni verrattuna, hän sanoo.
Paula Saulama
PORVOO–ENONKOSKI Porvoolainen Timo Koivisto, 51, on nyt kaksinkertainen hiekanveiston EM-kultamitalisti. Hänen sai palkintohyllyynsä tuoreimman kultamitalin Enonkoskella kesäkuun viimeisenä viikonloppuna.
Mies loihti avoimissa EM-kilpailuissa teoksen, joka kantaa nimeä "Yes, peace can be fixed".
– Tällä kertaa mitali tuli kohtuullisen hyvällä veistoksella. Aina, kun tehdään veistoksia, ja varsinkin hiekkaveistoksia, jää pieni parantamisen vara joiltain osin.
Kilpailutilanteessa veistäjä keskittyy suoritukseensa pieniä yksityiskohtia myöten.
– Ideana ja toteutuksena työ oli tällä kertaa todella hyvä niin, että itsekin olen aika tyytyväinen.
"Kaksi hahmoa koittavat korjata rauhaa hitaasti tiili kerrallaan"
Hiekanveiston EM-kilpailuiden teemana oli tänä vuonna rauha. Kisassa syntyneiden veistosten tuli jollain lailla kytkeytyä rauhaan.
– Sain idea nyt, kun maailmantilanne on mikä on, rauha on ottanut niin sanotusti iskua ja vahingoittunut. Veistoksessa kaksi hahmoa yhteistyöllä koittavat korjata rauhaa hitaasti tiili kerrallaan, mutta kuitenkin, Koivisto sanoo.
Hän haluaa teoksellaan muistuttaa, että rauha pystytään korjaamaan, vaikkakin se vie aikansa ja pitää tehdä kaikessa rauhassa.
– Tämä on toivoa antava veistos, Koivisto luonnehtii luomustaan, joka on nähtävillä kisapaikkakunnalla talveen asti.
Timo Koiviston voittajateos on nimeltään "Yes, peace can be fixed".
Timo Koivisto
Hallitseva Suomen-mestari kolmessa lajissa
Porvoolainen sai ensimmäisen hiekanveiston EM-kultansa Enonkoskella vuonna 2022. EM- ja SM-kilpailuita ovat järjestäneet Jäälinna ry ja Enonkosken kunta.
Tänä vuonna kilpailut olivat avoimet EM-kilpailut, joihin osallistui yhdeksän veistäjää kahdeksasta eri maasta, aina Japania ja Indonesiaa myöten. Kisan toiseksi tuli Matsu Yoshi Japanista ja kolmanneksi Ludo Roders Hollannista.
Porvoolaiselle on ehtinyt kertyä lukuisia palkintosijoituksia – ja kultaisiakin mitaleita niin jäästä, hiekasta kuin lumesta. Hän on osallistunut myös hiekanveiston joukkueiden MM-kilpailuihin, jolloin sijoitus oli neljäs.
– Tällä hetkellä olen hallitseva hiekan-, lumen- ja jäänveiston Suomen-mestari, hän sanoo.
Tänä vuonna ei ole järjestetty hiekan- ja lumenveiston SM-kilpailuita, joten mestaruudet viime vuodelta ovat yhä voimassa. Jäänveiston SM-mestaruuden hän nappasi Savonlinnassa viime helmikuussa.
Porvoolainen Timo Koivisto uusi jäänveiston SM-kultansa Savonlinnassa viime helmikuussa järjestetyissä jäänveiston 30. SM-kilpailuissa. Hänen voittoteoksensa nimi oli "Ingnel, Balladi Olavinlinnasta".
Timo Koiviston kuva-arkisto
"Kokeilin vuolukiven veistämistä viime vuonna"
Porvoolaisen veistokesä jatkuu seuraavaksi kivenveiston SM-kilpailuissa Pohjois-Karjalan Juuassa heinäkuun lopulla. Kilpailurupeama alkaa lauantaina 28.7. kestäen sunnuntaihin 29.7. kello 12 asti.
– Yhden kerran viime vuonna kävin jo kokeilemassa vuolukiven veistämistä.
Miehen hämmästys oli suuri, kun vasaran ja taltan kanssa teki ensimmäisen iskun.
– Se oli vähän erilaista kuin jää, hiekka tai lumi. Siinä saa tehdä töitä, että saa palasen irti verrattuna aikaisempiin materiaaleihin, hän kuvailee ensikosketuksestaan.
Vuolukivi on pehmeä kivimateriaali, jota voi veistää vaikkapa puukon kanssa.
– Siinä mielessä se on helppo verrattuna graniittiin tai muihin koviin kivilajeihin. Kilpailutyöt eivät ole isoja; viimeksi aihio oli noin 50 x 30 x 20 senttimetrin kokoinen kivenlärpäke, Koivisto kertoo.
Veistämässä myös Lappeenrannassa ja Joensuussa
SM-kilpailuiden jälkeen porvoolaismiehen kisailut alkavat olla kisailtu tämän kesän osalta.
– Lappeenrannan Hiekkalinnalla kävin tänä vuonna veistämässä. Hiekkalinna on toteutettu jo 21 vuotta, ja lähes joka vuosi olen ollut tekemässä sitä.
Lisäksi porvoolainen on ollut veistämässä Joensuun kasvitieteellisessä puutarhassa Joensuussa järjestettävässä "Hero of Dinosaurus" teematapahtumassa muutamia dinosauruksia, jotka ovat nähtävillä koko kesän.
Hiekanveiston SM-hopealle Timo Koivisto ylsi vuonna 2021. Hän veistää niin hiekkaa kuin jäätä ja lunta. – Lumesta kaikki alkoi 1990-luvulla, hän kertoo.
Arkisto/Timo Koiviston kuva-albumi
Kipinä veistämiseen syttyi opiskelijana Varkaudessa
Hyvin sujuneet veistot ruokkivat porvoolaismiehen intoa.
– Palkkatyö laatupäällikkönä Enstolla on sen verran erilaista, että veistoharrastus tasapainottaa olemista.
Koiviston mukaan hiekan-, jään- ja lumen veistäminen purkaa hetkisen työn aiheuttamaa stressiä.
– Veistäminen on aivan erilaista kuin työmaalla.
Porvoolaisen harrastus on jatkunut taukoamatta jo 25 vuoden ajan.
– Se sai alkunsa, kun olin opiskelemassa Varkauden käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa joskus 1990-luvun alkupuolella.
Koivisto näki koulun ilmoitustaululla ilmoituksen, joka iski köyhän opiskelijan tajuntaan.
– "Tule meille veistämään lunta, me maksamme ruoat". Ajattelin, että saan viikonlopuksi ilmaiseksi ruoat. Niinpä menin veistämään lunta jonkun huoltoaseman pihalle, hän naurahtaa.
Lumiveistosten luomisen ohessa hän tutustui paikalliseen veistoseura Lumihukat ry:hyn.
– Siitä se sitten lähti, hän kertaa näihin päiviin asti jatkuneen innostuksensa alkujuuria.
Varkaudessa alkaneen lumenveiston jälkeen hän siirtyi ensin hiekkaan ja seuraavaksi jäähän.
Joutsen ja ruma ankanpoikanen -teos toimi Timo Koivistolle jäänveiston SM-kultaa Espoon Oittaalla helmikuussa 2023.
Arkisto/Timo Koivisto
"Avaruudellinen hahmottamiskyky on tärkeää"
Veistämisessä saa käyttää omaa luovuutta.
– Avaruudellinen hahmottamiskyky on tarpeen ja erittäin tärkeää, jotta ymmärtää, miten muoto on palan sisällä, ettei esimerkiksi sahaa tai kilkuta kättä irti.
– Varsinkin hiekassa on hirmu vaikeaa korjata, jos jotain ottaa vahingossa pois, hän sanoo ja muistuttaa, että veistokset ovat kolmiulotteisia taideteoksia.
Porvoolainen ei ole tarkasti laskenut, kuinka monta teosta hänen käsiensä kautta on syntynyt.
– Kyllä niitä on tullut tehtyä satoja varmasti, hän arvioi.
Uusin aluevaltaus, vuolukivi, poikkeaa hiekasta, jäästä ja lumesta kestävyytensä johdosta.
– Hiekassa, lumessa ja jäässä on se hyvä puoli, että jos joskus sattuu tulemaan huono veistos, se ei ole olemassa kuin vuoden. Kiviveistot ovat toista maata, jollei sitä tahallansa riko, Koivisto tuumaa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot