Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
PORVOO Jews Open Space -festivaali järjestetään 9.9. klo 14-17 Runebergin puistossa (Runeberginkatu 30). Tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa ja tarkoituksena on tuoda iloa ja riemua vaikeiden aikojen keskelle.
Aiemmin tapahtumaa on vietetty Ukrainassa, mutta sodan takia monet Ukrainan juutalaiset ovat joutuneet lähtemään maastaan. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään Suomen lisäksi myös Yhdysvalloissa, Saksassa ja Suomessa. Porvoo valittiin paikaksi, koska täällä asuu paljon Ukrainan juutalaisia.
Festivaalin keskus on ollut Kiovassa, missä sitä on juhlittu viimeisten yhdeksän vuoden ajan. Kävijöitä tapahtumalla on ollut jopa 25 000. Tapahtumalla on siis jo omat juurensa Euroopassa.
Festivaalissa on musiikkiesityksiä ja ryhmätansseja. Laulaja ja muusikko Roza Rosyuk ryhmästä "Maim Haim" tulee esittämään perinteisiä juutalaisia lauluja. Hän on kotoisin Ukrainasta, mutta asuu tällä hetkellä Saksassa. Kaikki laulut ovat iloisia ja niiden tahdissa voi tanssia.
Juutalainen tanssiryhmä "Zrimat haim" tulee esiintymään. Yleisön on mahdollista opetella tanssimaan tansseja musiikin tahdissa, sillä tapahtumassa ihmisillä on mahdollisuus osallistua itse tansseihin artistien johdolla ja tutustua lähemmin juutalaisten perinteisiin.
Tapahtumassa on myös paljon muuta toimintaa. Valokuvauspisteellä pääsee ikuistamaan itsensä ja läheisensä ilmaiseksi. Lapsille on valtava värityskirja, jota värittämään pääsevät niin lapset kuin aikuisetkin.
Festivaalissa on mahdollisuus pelata erilaisia pelejä ja osallistua workshoppeihin. Workshoppeista kerrotaan tarkemmin festivaalin yhteydessä ja ne alkavat festivaalin jälkeen. Esimerkiksi workshoppeja on shakin pelaamiselle, juutalaisille tansseille ja klubi ukrainalaisille.
Festivaalin lopussa järjestetään arpajaiset, johon osallistuneilla on mahdollisuus voittaa palkintoja.
Koko perhe on tervetullut tapahtumaan viettämään mukavaa iltapäivää yhdessä.
– Ilon aika on nyt, koska masentuneisuus auttaa vihollista, mutta ilomme tuo meille voimaa voittoon, sanoo tapahtuman yhteyshenkilö Ismo Valkoniemi mottonaan.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot