POR­VOO, KIRK­KO­TO­RI Por­voon Kirk­ko­to­rin ku­pees­sa sei­soo van­ha, ru­seh­ta­va puu­ra­ken­nus. Ke­säi­nen sää sy­lei­lee Van­haa-Por­voo­ta ja ra­ken­nuk­sen ik­ku­nat hei­jas­ta­vat tai­vaan si­neä kirk­kai­na. Ra­ken­nuk­sen ul­ko-oven ylä­puo­lel­la ko­mei­lee tyy­li­käs kylt­ti, jo­hon on kau­niin kir­jai­min kir­jail­tu nimi Eli­za. Ai­em­min Kirk­ko­to­rin Par­tu­ri-kam­paa­mo ni­mel­lä ra­ken­nuk­ses­sa toi­mi­neen kam­paa­mon nimi on eh­kä muut­tu­nut, mut­ta se ei pois­ta sen kam­paa­mo­käy­tön pit­kän his­to­ri­an mer­ki­tys­tä: sa­mois­sa ti­lois­sa on toi­mi­nut par­tu­ri-kam­paa­mo jo 90 vuot­ta.

Kol­man­nen su­ku­pol­ven kam­paa­ja ja Eli­zan yrit­tä­jä Ma­lin Ka­jan­der on läh­te­nyt alal­le äi­tin­sä ja­lan­jäl­jis­sä. Jo 20 vuot­ta kam­paa­ja­na toi­mi­nut­ta Ka­jan­de­ria on ai­na kiin­nos­ta­nut luo­va työ ja kä­sil­lä te­ke­mi­nen, ja muu­ta­man mut­kan kaut­ta kam­paa­mo­a­la nou­si par­haak­si ym­pä­ris­tök­si to­teut­taa it­se­ään.

– Ym­pä­ris­tö­a­si­at, tai­de ja luo­vuus ovat ai­na ol­leet mi­nul­le tär­kei­tä, ja hok­sa­sin, et­tä täs­sä­hän voin to­teut­taa ne kaik­ki, hän se­lit­tää.

Kou­lut­tau­tu­maan hän pää­tyi kan­sain­vä­li­ses­sä Pi­vot Point Aca­de­mys­sa, joka tar­jo­si kam­paa­jan mu­kaan mo­ni­puo­li­sim­man poh­jan op­pi­mi­sel­le.

– Ny­ky­ään on kou­lu­ja, jois­sa ope­te­taan vain nii­tä asi­oi­ta, jot­ka ovat muo­dis­sa. Muo­ti tu­lee ja me­nee, mut­ta tyy­li säi­lyy ai­na, kam­paa­mo­y­rit­tä­jä to­te­aa.

Kampaamotilat on sisustettu kotikampaamotunnelmaan sopivasti, vaikka nykyään siellä ei asukaan ketään.

Iina-Kaisa Viheriävaara

Sat­tu­man kaut­ta kam­paa­mo­kau­poil­le

Kirk­ko­to­ril­le Ka­jan­der pää­tyi sat­tu­man kaut­ta. Rau­han­ka­dun Hius­gal­le­ria Sa­lon Eli­zas­sa äi­tin­sä saap­paat täyt­tä­nyt yrit­tä­jä kai­pa­si li­sää ti­laa, ja veri veti jo tut­tuun van­haan­kau­pun­kiin.

– Olen ai­na pi­tä­nyt van­hois­ta ta­lois­ta, ja olen asu­nut Kirk­ko­to­ril­la, hän ker­too.

– Jut­te­lin yh­den kam­paa­jan kans­sa, joka ai­kai­sem­min omis­ti kam­paa­mon van­has­sa­kau­pun­gis­sa. Sa­noin, et­tä tar­vit­si­sim­me li­sää ti­laa, ja hän ker­toi tun­te­van­sa toi­sen kam­paa­jan, joka omis­taa kam­paa­mon Kirk­ko­to­ril­la.

Kirk­ko­to­rin kam­paa­mon vii­des yrit­tä­jä Jo­han­na Hy­vät­ti­nen oli omis­ta­nut kam­paa­mon noin 20 vuot­ta, kun Ka­jan­der ot­ti hä­neen yh­teyt­tä. Pu­he­lu joh­ti kam­paa­ja­kak­si­kon aja­tus­ten­täy­tei­sel­le kä­ve­ly­ret­kel­le van­haan­kau­pun­kiin, jon­ka tu­lok­se­na Hy­vät­ti­nen pää­tyi myy­mään toi­min­nan Ka­jan­de­ril­le.

– So­vim­me, et­tä Jo­han­na jat­kaa töis­sä tääl­lä, mut­ta minä os­tan toi­min­nan, Ka­jan­der se­lit­tää.

1.6.2024 kau­pois­ta tuli ku­lu­neek­si kol­me vuot­ta.

Kampaamoyrittäjä Malin Kajander on ylpeä sekä rakennuksen historiasta että nykyisyydestä. – Minulle on ylpeydenaihe, että olemme jo tässä vaiheessa kaikki ekokampaajia.

Iina-Kaisa Viheriävaara

Pit­kä his­to­ria nä­kyy, kuu­luu ja tun­tuu

His­to­ri­an ha­vi­nal­ta ei voi Kirk­ko­to­rin kam­paa­mo­ra­ken­nuk­ses­sa vält­tyä. 90-vuo­den ai­ka­na ra­ken­nus on näh­nyt, kuul­lut ja ko­ke­nut niin pal­jon, et­tä sen pak­sui­hin sei­niin tun­tuu upon­neen tu­han­sia ta­ri­noi­ta. Kam­paa­mon pit­kä­ai­kai­sin yrit­tä­jä Kyl­lik­ki Tom­mi­nen oli asu­nut­kin ra­ken­nuk­ses­sa to­den­nä­köi­ses­ti hän­tä edel­tä­nei­den kol­men kam­paa­jan ta­voin.

– Tämä oli sa­lon­gin puo­li, tämä keit­tiö ja tuos­sa oli ma­kuu­huo­ne, Ka­jan­der ker­too in­nok­kaas­ti ti­luk­sia esi­tel­len.

Ko­ti­kam­paa­mo­tun­nel­man säi­lyt­tä­mi­nen on muo­dos­tu­nut yrit­tä­jäl­le hy­vin tär­ke­äk­si, vaik­ka täl­lä het­kel­lä ti­lois­sa ei asu­kaan ke­tään ja ma­kuu­huo­ne on muut­tu­nut pe­su­pai­kak­si. Ko­toi­sa tun­nel­ma kam­paa­mos­sa pait­si mo­nel­le asi­ak­kaal­le myös hä­nel­le it­sel­leen lap­suu­des­ta tut­tua.

– Tääl­lä on käy­nyt eräs asi­a­kas, jon­ka täti Kyl­lik­ki oli. Hän muis­te­li, kuin­ka kou­lun jäl­keen hän tuli tän­ne jos­kus te­ke­mään läk­sy­jä. Niin mi­nä­kin tein pie­ne­nä äi­ti­ni kam­paa­mos­sa, kam­paa­ja muis­te­lee.

Kam­paa­mon asi­a­kas­kun­nas­sa on lu­kui­sia us­kol­li­sia asi­ak­kai­ta, jot­ka ovat käy­neet sa­mas­sa kam­paa­mos­sa pik­ku­lap­ses­ta van­hoil­le päi­vil­len­sä saak­ka. Asi­ak­kai­den ja kam­paa­mo­hen­ki­lö­kun­nan vä­li­nen luot­ta­mus on säi­ly­nyt vah­va­na läpi vuo­si­kym­me­nien, ja ti­lois­ta löy­tyy myös fyy­si­siä pa­la­sia muis­tut­ta­mas­sa kam­paa­mon pit­käs­tä his­to­ri­as­ta. Yk­si näis­tä osa­sis­ta on van­ha, vaa­ti­ma­ton lau­dan­pät­kä, jon­ka kui­ten­kin use­at asi­ak­kaat ovat tun­nis­ta­neet lap­suu­des­taan.

– Meil­lä ovat pie­nes­tä pi­tä­en käy­neet sel­lai­set vel­jek­set, jot­ka ker­ran muis­te­li­vat, kuin­ka lap­se­na is­tui­vat lau­dal­la, kun hei­dän hiuk­si­aan lei­kat­tiin. Ve­dim­me sit­ten sen esiin, et­tä "Ai tä­mä­kö?" ja he in­nois­saan ker­toi­vat, et­tä kyl­lä, juu­ri tuol­lai­sel­la, Hy­vät­ti­nen ker­too.

Kampaamon pitkäaikaisimmat asiakkaat muistavat kampaamossa vuosikymmeniä säilyneen istuinlaudan lapsuudestaan.

Iina-Kaisa Viheriävaara

Hy­vät­ti­nen on työs­ken­nel­lyt kam­paa­mos­sa 90-lu­vul­ta läh­tien, jol­loin se oli vie­lä Kyl­lik­ki Tom­mi­sen omis­tuk­ses­sa. Omis­ta­ja hä­nes­tä tuli vuon­na 2001, ja uran­sa ai­ka­na hän­kin on pääs­syt to­dis­ta­maan usei­ta su­ku­pol­vi­ko­ke­muk­sia ylit­tä­viä muis­te­loi­ta.

– Mi­nul­la kävi asi­a­kas leik­kaut­ta­mas­sa lap­sen­sa hiuk­set, ja lai­toin lap­sel­le tuon nor­su­lii­nan. Asi­a­kas al­koi poh­ti­maan, oli­si­ko mah­dol­lis­ta, et­tä hä­nel­lä on ai­ka­naan ol­lut sama lii­na yl­lä. Vas­ta­sin, et­tä hy­vin­kin mah­dol­lis­ta, hän ker­too.

Kes­tä­vyys­nä­kö­kul­mat tär­kei­tä

His­to­ri­an li­säk­si myös kam­paa­mon tu­le­vai­suus on Ka­jan­de­ril­le tär­keä. Kam­paa­jal­le yri­tyk­sen ar­vois­sa tär­keim­mik­si nou­se­vat kes­tä­vyys, eko­lo­gi­suus ja ih­mis­lä­hei­syys. Ar­vot nä­ky­vät pait­si yrit­tä­jän omas­sa te­ke­mi­ses­sä, myös jo­kai­sen kam­paa­mos­sa työs­ken­te­le­vän kou­lu­tus­taus­tas­sa. Eli­zas­sa työs­ken­te­lee to­den­nä­köi­ses­ti Suo­men suu­rin kou­lu­tet­tu­jen eko­kam­paa­jien tii­mi.

– Mi­nul­le on yl­pey­de­nai­he, et­tä olem­me jo täs­sä vai­hees­sa kaik­ki eko­kam­paa­jia, joka on nyt kas­va­va tren­di, Ka­jan­der hy­myi­lee.

Muu­tos­ten ja py­sy­vyy­den vä­lil­lä pal­lot­te­lu on Kirk­ko­to­rin kam­paa­mo­ra­ken­nuk­ses­sa on­nis­tu­nut sen koko tai­pa­leen ajan on­gel­mit­ta. Kes­tä­vyys­nä­kö­kul­mas­ta huol­ta ei ole­kaan pi­det­ty ai­no­as­taan ti­luk­sis­ta, vaan myös asi­ak­kais­ta ja työn­te­ki­jöis­tä.

– Kun pu­hu­taan pit­käs­tä lin­jas­ta vah­vo­ja nai­sy­rit­tä­jiä, voi huo­ma­ta, et­tä yh­teis­tä on ol­lut sel­keä vi­sio. Jo­tain­han täs­sä on teh­ty oi­kein koko mat­kan ajan, kun sa­mat ih­mi­set käy­vät tääl­lä vuo­des­ta toi­seen, Ka­jan­der sa­noo.

Kirk­ko­to­ril­la on kam­paa­mo­y­rit­tä­jän hyvä ol­la. Tääl­lä Ka­jan­der ai­koo viih­tyä vie­lä pit­kään, ja toi­voo, et­tä vie­lä hä­nen elä­köi­dyt­ty­ään löy­tyi­si yhä joku jat­ka­maan kam­paa­mo­toi­min­taa his­to­ri­al­li­sis­sa ti­lois­sa.

– Olen to­del­la yl­peä sii­tä, et­tä saan toi­mia tääl­lä kuu­den­te­na yrit­tä­jä­nä. Jos yh­tään us­koo sel­lai­seen, et­tä ih­mis­ten hen­ki elää vie­lä jos­sain, niin tääl­lä kyl­lä on iha­nia hen­kiä läs­nä, yrit­tä­jä hy­myi­lee.

Johanna Hyvättinen ja Malin Kajander

Iina-Kaisa Viheriävaara