Viikon kysymys
A-
A+
Juha Andersson voitti sormikoukun maailmanmestaruuden Tuurin kyläkaupassa viime marraskuussa. Vierellä palkintopokaali.
Marko Wahlström
PORVOO–RIIHIMÄKI Porvoolaissyntyinen Juha Andersson, 44, voi hyvällä sanoa olevansa maailman vahvin sormikoukkumies.
Hänen nimensä komeilee nyt Guinnessin ennätystenkirjassa. Mies nosti maasta 152,6 kiloa yhdellä sormella. Ennätys syntyi riihimäkeläisellä salilla viime uudenvuoden aattona.
Andersson on lisäksi sormikoukun hallitseva maailmanmestari. Mestaruus varmistui Keskisen kyläkaupassa Tuurissa viime marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Maailmanmestaruudesta kilpaillaan vuosittain.
Mies on käynyt kolme vuotta peräjälkeen kilpailemassa Oktober-festivaalien yhteydessä Saksassa järjestetyssä sormikoukun (Fingern Hageln) Reininlaakson avoimissa mestaruuskilpailuissa. Hänellä on hallussaan voitot vuosilta 2023 ja 2024 sekä kolmas sija vuodelta 2025.
– Viime vuonna kilpailussa oli kova vastus. Toisaalta en myöskään halunnut rikkoa sormeani siellä pahoin ennen Guinnessin ennätysyritystä.
Porvoolaismiehelle ennätys merkitsee paljon. – Painoa vastaan jossittelulle ei jää sijaa, sillä kilot ovat kaikille samat, Juha Andersson sanoo. Kuvassa kaikki raportit, jotka Guinnessin ennätystenkirjaa varten piti toimittaa.
Marko Wahlström
Tarkka prosessi, joka kesti puoli vuotta
Guinnessin ennätystä varten painot punnittiin ennen ja jälkeen suorituksen kalibroidulla vaa'alla, josta on kalibrointitodistus.
– Lisäksi siitä piti tehdä erillinen pöytäkirja, vaikka koko suoritus videoitiin tarkasti, Juha Andersson.
Suorituksella oli kuusi todistajaa, jotka kaikki antoivat kirjalliset lausuntonsa. Ennätyssuorituksen tekemiseksi mies sai Guinnessin ennätystenkirjan toimitukselta 40-sivuisen yleisohjeistuksen ja 10-sivuisen ohjeen omaa suoritustaan varten.
– Se oli tarkka ja prosessi, joka kesti puoli vuotta. Jo viime keväänä ilmoittauduin ennätysyritykseen. Ilmoittauduttuani aloin etsiä suorituspaikkaa ja yhteistyökumppaneita. Käyttämäni levypainot sain lainaan omalta kuntosaliltani.
Andersson toimitti Guinnessille suorituksestaan 13-sivuisen raportin muutaman päivän sisällä.
– Hyväksyminen tuli nopeasti takaisin. Facebook-postaukseni täyttyi nopeasti onnitteluista ja kehuista. Fyysistä diplomia en ole vielä saanut.
Suomessa sormikoukkua vedetään mies miestä vastaan kuvan pidemmän lenkillä, joka kiinnitetään miesten välissä olevaan laitteeseen. Suomi-versiossa kilpailuissa karsitaan vaakaa vastaan. Toisessa kädessä pienempi Saksa-versio mies miestä vastaan -kilpailuissa.
Marko Wahlström
"Kaikki muu ajatustoiminta katosi ja minua alkoi huipata"
Ennätyspäivää varjosti henkinen paine.
– Olin keskittynyt vain ja ainoastaan siihen, että nostan painopaikan ylös maasta. Kaikki muu ajatustoiminta katosi yhtä aikaa ja minua alkoi vähän huippaamaan.
Painot ylös nostettuaan, mies alkoi kaatua eteenpäin.
– En saanut vietyä suoritusta ylös lukitukseen asti. Minun oli pakko päästään painot alas. Siinä vaiheessa tunsin, että sormi hieman repesi ja verta alkoi valua.
Andersson keskeytti suorituksen hetken miettimisajaksi. Noin 20 minuutin kuluttua hän oli valmis uuteen yritykseen.
– Sain nostettua painopaikan hyväksytysti ylös. Guinnessin ennätyksessä sääntönä on, että painopaikka tulee pitää ylhäällä vähintään viisi sekuntia. Parikymmenhenkisen yleisön kannustuksesta johtuen en heti kuullut sekuntikellon laskijan ääntä.
Hän ehti pitää painoja ylhäällä melkein 8,5 sekuntia.
– Muutaman iloisen huudahduksen jouduin päästämään. Sen jälkeen olen ollut vähän epäuskoinen olo.
Andersson sai suorituksensa jälkeen onnitteluviestejä Keski-Eurooppaa myöten.
– Guinnessin ennätystenkirjan edellinen, arubalaismiehen viime kesänä tekemä ennätys (151,5 kiloa) ylittyi 1,1 kilolla. Sitä ennen ennätys on ollut kiinalais- ja englantilaismiehellä.
Ennätykset on tehty rikottaviksi.
– Jos joku rikkoo ennätykseni tiedän, että pystyn vielä parantamaan, Andersson sanoo.
Reininlaakson avoimiin mestaruuskilpailuihin Juha Andersson on osallistunut kolmesti.
Marko Wahlström
Lapsena joululahjaksi saatu Guinnessin ennätystenkirja kiehtoi
Andersson uskoo, että hänen innostuksensa taustalla on omat vanhemmat, jota ostivat lapsilleen joululahjaksi Guinnessin ennätyskirjan 1980- ja 90-luvun vaihteessa.
– Sitä sitten ahkerasti luettiin. Jo lapsena tuli mieleen ajatus päästä muiden irvikuvien joukkoon.
Porvoolainen on harrastanut kuntosaliliikuntaa teinivuosista asti. Kovana kädenvääntäjänä tunnetun äitinsä puoleisen vanhemman sukulaismiehen hän voitti jo teini-ikäisenä.
– Pikkuhiljaa huomasin, että käsissäni oli paljon puristusvoimaa. Kun muut käyttivät apuna vetoremmejä suorituksessaan, minun ei yleensä tarvinnut niitä käyttää.
Alkuaikoina hänen ei tarvinnut paljon harjoitella, koska käsivoimaa löytyi luonnostaan.
– Päädyin puristusvoimakilpailuihin 1990-luvun lopulla. Kisoissa puristetaan joko vaakaa vastaan, nostetaan erilaisia välineitä mahdollisimman paljon rautaa ylös tai kannatellaan 75–150 kilon rautasalkkua mahdollisimman pitkään kädessä.
Salkunkannon Suomen-ennätys 23-vuotiaana
Porvoolaisen ensimmäinen kilpailumenestys oli alle 23-vuotiaiden salkunkannon Suomen-ennätys. Haksissa ja Mossakrogissa varttuneella miehellä on urheilutaustaa lapsuudesta asti.
– Isä Kari kuskasi meitä lapsia jalkapallo-, pesäpallo- ja yleisurheiluharrastuksiin. Teinipoikana olin Akilleksessa, jossa keihäänheitto oli päälajini. Heitin 14-vuotiaana keihästä 52 metriä.
Urheilun lisäksi mies on innostunut laulamisesta.
– Ensimmäinen julkinen esiintymiseni tapahtui koulussa Hinthaarassa, jossa esitin "O Sole Mion" playbackina. Opettajani Päivi Jussila synnytti kipinän laulamiseen laittamalla minut opettelemaan kappaleen sanat ulkoa, hän muistelee.
– Porvoo ei ole koskaan sydämestä lähtenyt, vaikka mies lähtee välillä Porvoosta pois, pitkät porvoolaiset sukujuuret omaava Juha Andersson sanoo.
Marko Wahlström
Ukrainan sota hiljensi miehen yritystoiminnan
Andersson löysi puristusvoimaharrastajien kautta sormikoukkukilpailun, johon päätti erikoistua.
– Ensimmäisen kerran osallistuin lajin kilpailuihin Suomessa vuonna 2007. Siitä lähtien on tullut kilpailtua, vaikkakaan ei joka vuosi.
Andersson työskenteli viimeksi kiinteistönvälitysalan yrittäjänä. Hän lopetti yrityksensä kolme vuotta sitten, kun Venäjän erikoisoperaatio Ukrainassa alkoi heijastua Suomeen ja nakertaa kiinteistömarkkinoita.
– Nyt on ollut aikaa harrastaa ja viimeiset kaksi vuotta olen puristellut todella aktiivisesti. Selkeä määränpääni ja tavoitteeni on halu olla maailman vahvin mies – ja niin on päässyt nyt käymään, hän toteaa.
Juha Andersson näyttää, miten Saksassa sormikoukkua vedetään mies miestä vastaan. Kilpailijoiden sormien välissä on pieni lenkki, joka varmistaa molemmille yhtäläisen pitävyyden. Vedot tehdään keskisormella, joka on ihmisen voimakkain sormi.
Marko Wahlström
"Eihän tässä mitään järkeä ole, mutta olen tällainen kevythullu"
Mies myöntää suoraan, että harrastuksissa ei ole mitään järkeä.
– Luokittelen itseni en täysin hulluksi, mutta kevythulluksi – vähän samaan tapaan kuin kevytyrittäjä, hän naurahtaa.
Aktiivisia sormikoukun harrastajia Suomessa on yli sata. Puristusvoimalajien harrastajamäärä liikkuu tuhansissa.
– Yhdellä sormella tehtävät suoritukset ovat sormi-/puristusvoimaharrastuksen yksi suuntaus. Viimeiset kaksi vuotta olen yrittänyt ja yrittänyt olla koko ajan parempi, Andersson sanoo.
Sormikoukkuharrastus on erityisen vanhassa Etelä-Saksassa ja muissa alppimaissa. Lajilla on jopa 500-vuotiset perinteet.
– Siellä on ratkaistu kylän keskinäiset riidat aikoinaan vetämällä sormikoukkua, Juha Andersson kertoo.
Suomessa kilpailumuoto on ollut olemassa 1980-luvulta lähtien.
– Laji on herrasmiesurheilua kaikin puolin. Kilpailuissa on todella hyvä henki ja kannustamme toisiamme. Heti, kun kilpailu on ohi ollaan parhaita kavereita. Kyräilyä porukasta ei löydy, Andersson kuvailee.
Yli 150 kilon painoa nostaessa sormeen kohdistuu valtava kipu, kun nivelsiteet ja jänteet venyvät äärimmilleen. – Aika usein sormen iho menee kilpailusuorituksessa rikki. Toistaiseksi mitään pahaa venähdystä ei ole sattunut, arkisissa askareissa sormen lihasmuistia kehittävä Juha Andersson kertoo.
Marko Wahlström
Kauppakassit kotiin yhdellä sormella
Andersson treenaa lihaskuntoaan kuntosalilla 3–5 kertaa viikossa.
– Puristusvoimaa treenaan ohimennen arkiaskareissa. Esimerkiksi kauppakassit kannan kaupasta kotiin ja ovenkahvat avaan mielelläni yhdellä sormella. Silloin ajatus yhden sormen aktiivisesta käytöstä jää korvien väliin muistiin.
– Lenkittäessäni isoja, 60- ja 80-kiloisia koiriani, otan usein talutushihnasta yhdellä sormella kiinni, Andersson sanoo.
Nostoharjoituksia kuntosalilla hän tekee vähän alle ja yli 100 kilon painoilla.
– Keskityn salilla myös siihen, että käden puristusvoimaa tulee harjoiteltua vähintään kerran viikossa kaiken muun harjoittelun ohessa käsi- ja levypainoilla sekä jousipuristimilla.
Andersson saa välillä osakseen ihmetteleviä katseita, kun hän taituroi yhdellä sormella niin kaupassa kuin kuntosalilla.
– Maastavedossa tangosta yleensä otetaan kiinni kahdella kädellä ja jotkut harvat kokeilevat yhdellä kädellä. Sitten on tämä yksi tyyppi, joka tekee sen yhdellä sormella.
Seuraava tavoite: juna vetäminen yhdellä sormella
Miehellä on tähtäimessä jo seuraava tavoite, joka on vielä hullumpi kuin tähän asti tehdyt.
– Haluan vetää junaa yhdellä sormella. Nyt puuttuu vielä juna ja kiskot. Vedon voisi toteuttaa jollain sivuraiteella, hän sanoo.
Porvoolainen on laskeskellut, että junan tai höyryveturin vetäminen pitäisi onnistua.
– Toki olen saanut myös muutaman ystäväni innostumaan.
Andersson jatkaa harjoittelua ja käy kilpailuissa, jotka painottuvat heinä–marraskuulle.
– Olen aina tehnyt sitä, mitä haluan, kun muut tekevät mitä osaavat. Sillä ajatuksella on menty eteenpäin.
FAKTA
Juha Andersson
» Syntynyt Porvoossa 44 vuotta sitten. Asuu Riihimäellä.
» Kävi alakoulun Hinthaarassa ja yläkoulun Pääskytiellä sekä ammattikoulun auto- ja kuljetuslinjan Harabackassa Suoritti lukion kursseja. Kävi hierojakoulun vuonna 2007.
» Alakoulun aikana perusti koulukavereiden kanssa pesäpallojoukkueen, joka osallistui muun muassa korttelipeleihin Askolassa. Heitti keihästä ja harrasti juoksulajeja Porvoon Akilleksen riveissä. Talvella lasketteli Kokonniemessä.
» Työskennellyt hierojana vuosina 2007–2011 ja vuodesta 2011 alkaen kiinteistönvälitysalalla, josta yrittäjänä vuodesta 2014. Työllisti Riihimäellä ja Hyvinkäällä parhaimmillaan seitsemän työntekijää.
» Harrastaa lisäksi laulamista (äänialaltaan tenori, joukkuekaraoken SM-kilpailuissa kahdesti kolmas), taidemaalausta ja koirien kanssa ulkoilua.´
» Perheeseen kuuluvat 24-vuotias tytär ja 14-vuotias poika. Naisystävä voitti sormikoukun vuoden 2025 maailmanmestaruuden naisten sarjassa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot