POR­VOO Mitä, jos Por­voos­sa oli­si oma Por­voon­kor­pi? Vir­kis­tys­koh­de ja suo­jel­tu­jen met­si­köi­den ko­ko­nai­suus, jo­hon voi­si teh­dä päi­vä- tai vaik­ka yö­ret­ken?

Kä­vim­me tal­laa­mas­sa pol­ku­ja ja ju­tu­tim­me muu­ta­mia kor­ven käyt­tä­jiä.

Por­voo­ta ke­hys­tä­vä vi­he­ra­lue täyt­tää täy­del­li­sen ret­ki­koh­teen kri­tee­rit: on kor­kei­ta kal­li­oi­ta, jär­viä, me­ren­ran­to­ja, soi­ta, kuu­sik­ko­ja, ran­ta­leh­to­ja ja kal­li­o­män­nik­kö­jä.

Kai­ken li­säk­si alue on vain muu­ta­man ki­lo­met­rin pääs­sä kes­kus­tas­ta.

Por­voon­kor­pe­a­han ei vie­lä ole. Sen pe­rus­ta­mi­ses­ta päät­tää val­tuus­to syk­syl­lä, mut­ta po­luil­le voi men­nä jo nyt.

Por­voon­kor­ves­sa pys­tyy va­el­ta­maan ki­lo­met­ri­kau­pal­la pie­niä pol­ku­ja tai so­ra­tei­tä. Yh­te­näis­tä luon­to­reit­tiä ei ole, sil­lä alu­et­ta hal­ko­vat au­to­tiet.

Sitä, mi­hin mah­dol­li­nen Por­voon­kor­ven ul­koi­lu­reit­ti ai­ka­naan ulot­tui­si, ei tie­de­tä.

Jos Staf­fak­seen tu­li­si lei­rin­tä­a­lue, reit­ti voi­si al­kaa niil­tä kul­mil­ta, tai Van­hal­ta Veck­jär­ven­tiel­tä.

Oma ret­ke­ni al­kaa liki kah­den ki­lo­met­rin mit­tai­sen Kaf­fe­ber­gin­tien pääs­tä, Veck­jär­ven itä­ran­nal­ta, jos­sa si­jait­see På­vals­kär­re­tin luon­non­suo­je­lu­a­lue.

Porvoolainen Marjut Lahtinen käy Humlassa kaksi tai kolme kertaa viikossa. – Tykkään katsoa lintuja pienillä kiikareilla, seurata vuodenaikojen vaihtumista ja nauttia luonnon rauhasta, hän kertoo.

Merja Forsman

På­vals­kär­ret on luon­to­hel­mi jär­ven ran­nal­la

– Ran­ta hou­kut­te­lee pol­ku­ja, ker­too På­vals­kär­re­tiä Itä­väy­läl­le esit­te­le­mään tul­lut Por­voon kau­pun­gin luon­non­va­ra­pääl­lik­kö Tom­mi Laak­ko­nen.

Ran­taa mu­kai­le­vaa pol­kua reu­nus­ta­vat ter­va­le­pät, lin­nun­her­neet ja sini- sekä val­ko­vuo­kot. Leh­dos­sa lau­la­vat lin­nut. Le­pa­koi­ta­kin Laak­ko­nen on näh­nyt alu­eel­la.

– På­vals­kär­ret on ai­ka lail­la kos­ke­ma­ton. Tääl­lä on run­sas la­jis­to, hän ker­too ja tal­laa pol­kua saap­paat ku­mis­ten.

Laak­ko­nen aloit­ti Por­vool­la noin 24 vuot­ta sit­ten ja tun­tee kau­pun­gin met­sät kuin tas­kun­sa.  Eri­tyi­sen hy­vin hän tun­tee Por­voon­kor­ven alu­een, jon­ka suun­nit­te­lu oli hä­nen en­sim­mäi­siä teh­tä­vi­ään kau­pun­gil­la.

Påvalskärretin rantapolun laidalla kasvaa lehtojen kevätkasvi, kevätlinnunherne.

Merja Forsman

Suun­nit­te­lun poh­jal­ta teh­tiin myös tä­män På­vals­kär­re­tin suo­je­lu­pää­tös vuon­na 2017.

– Alu­een suo­je­lu­ar­vot olin huo­man­nut vuon­na 2002 met­sä­suun­nit­te­lun yh­tey­des­sä, eli suo­je­lui­de­as­ta pää­tök­seen meni yk­si 15 vuot­ta, Laak­ko­nen sa­noo.

Jos räm­pi­sim­me met­sän läpi seu­raa­vaan etap­piin, mat­kaa ker­tyi­si kak­si ki­lo­met­riä. Au­to­tei­tä pit­kin tu­lee lä­hes tup­lat.

Laakkonen on työskennellyt Porvoon kaupungilla ”metsätalouden kvartaalin” eli noin 24 vuotta. Hänen takanaan on noin 250-vuotias kalliomänty.

Merja Forsman

Kar­hu­kor­ves­sa kas­vaa iki­van­ho­ja kal­li­o­män­ty­jä

Kar­hu­kor­ven­ties­tä on tänä ke­vää­nä tul­lut mo­nil­le tut­tu, sil­lä sen var­rel­le on pe­rus­tet­tu Por­voon en­sim­mäi­nen koi­ra­met­sä.

Laak­ko­sen mu­kaan näis­sä met­sis­sä käy­vät myös suun­nis­ta­jat, met­säs­tys­seu­rat ja pal­ve­lus­koi­ra­kou­lut­ta­jat. Kal­li­o­naar­muis­ta ja po­lun jäl­jis­tä pää­tel­len alu­et­ta käyt­tä­vät  maas­to­pyö­räi­li­jät­kin. 

Tie Kar­hu­kor­ven kor­ke­al­le kal­li­ol­le ohit­taa ra­di­o­mas­ton ja muut­tuu sit­ten ka­pe­am­mak­si po­luk­si, jota reu­nus­ta­vat jä­kä­läi­set kal­li­ot ja van­hat kal­li­o­män­ni­köt.

– Tämä män­ty on noin 250-vuo­ti­as, Laak­ko­nen esit­te­lee.

Toi­sen­lai­ses­sa maa­pe­räs­sä käp­py­rä­män­ty oli­si ko­mea hon­ka. Esi­mer­kik­si Lin­na­mä­en ikä- ja la­ji­to­ve­rit ko­ho­a­vat jo ihan toi­sen­lai­siin kor­keuk­siin.

Porvoonkorpi-aloite ehdottaa, että Porvooseen perustettaisiin rakentamiselta ja metsätaloudelta rauhoitettu lähivirkistysalue, joka säilytettäisiin luonnonmukaisena.

Merja Forsman

Luon­to ei ih­mis­tä kai­paa, mut­ta ih­mi­nen kyl­lä luon­toa

Pian pui­den yli avau­tuu ava­ra nä­ky­mä. Kur­kot­ta­mal­la voi mel­kein näh­dä Veck­jär­vel­le. Rin­teen koi­vut peit­tä­vät mai­se­man lat­voil­laan, jo­ten jat­kam­me mat­kaa.  

Laak­ko­nen ker­too näh­neen­sä Kar­hu­kor­ves­sa met­son.

– Nuuk­si­os­sa ei met­so­ja enää ole, mis­tä­hän joh­tuu? Siel­lä käy koko Hel­sin­ki ramp­paa­mas­sa. Jos täs­tä tu­li­si Por­voon­kor­pi ja ih­mi­set kuu­li­si­vat Kar­hu­kor­ven suo­je­lu­a­lu­ees­ta, se hou­kut­tai­si li­sää kä­vi­jöi­tä. Po­lut le­vi­äi­si­vät ja met­sot ka­to­ai­si­vat, Laak­ko­nen ker­too.  

Luon­to ei ih­mis­tä kai­paa, mut­ta ih­mi­nen kyl­lä luon­toa. Lä­hi­luon­nol­la on val­ta­va mer­ki­tys ih­mis­ten hy­vin­voin­nil­le.

– Hie­noa, jos on lä­hi­vir­kis­tys­koh­tei­ta. Eh­kä ei tar­vit­se läh­teä jää­hyl­le Thai­maa­han. Sen si­jaan, et­tä mat­kus­tet­tai­siin isol­la ra­hal­la kat­so­maan jo­tain ek­soot­tis­ta lin­tua, et­tä tuos­sa se oli, voi­tai­siin tul­la Por­voon met­siin seu­raa­maan ri­kas­ta lin­nus­toa ja vaik­ka hö­mö­ti­ai­sen käyt­täy­ty­mis­tä, Laak­ko­nen esit­tää.

Veckjärven itärannalla, Pävalskärretin luonnonsuojelualueella, kulkee pieni polku rantaa pitkin. Ympärillä on monimuotoista lehtoa.

Merja Forsman

Por­voon­kor­pi vaa­ti­si rei­ti­tys­tä

Kar­hu­kor­ven 300 heh­taa­rin maat säi­ly­vät to­den­nä­köi­ses­ti suo­jel­tui­na, tuli Por­voon­kor­pi tai ei. Tääl­lä voi kul­kea ki­lo­met­rin yh­teen suun­taan asu­tuk­seen tai yk­si­tyis­mai­hin tör­mää­mät­tä.

Sen si­jaan kah­den ki­lo­met­rin mat­ka Hum­laan kul­kee väis­tä­mät­tä yk­si­tyis­ten mai­den läpi tai kier­tää maan­tei­tä.

– Por­voon­kor­ven ko­ko­nai­suus vaa­ti­si li­sää reit­te­jä, ei­kä rei­tin saa­mi­nen yk­si­tyis­mail­le vält­tä­mät­tä maa­no­mis­ta­jaa miel­ly­tä. Laki sal­lii jäy­kän ja by­rok­raat­ti­sen reit­ti­toi­mi­tus­me­net­te­lyn, hel­poin oli­si so­pi­mus maa­no­mis­ta­jan kans­sa. Usein reit­ti so­pii­kin maa­no­mis­ta­jal­le, jos hä­nes­tä tu­lee sen myö­tä ri­kas, Laak­ko­nen nau­raa.

Por­voon­kor­ves­ta in­nos­tu­nei­ta Laak­ko­nen top­puut­te­lee: pää­tök­set syn­ty­vät hi­taas­ti ja alu­een ke­hit­tä­mi­nen vie­lä hi­taam­min.

– Jos Por­voon­kor­pi huo­mi­oi­daan yleis­kaa­vas­sa, sitä ra­ken­ne­taan täl­lai­ses­sa ta­lous­ti­lan­tees­sa to­den­nä­köi­ses­ti hy­vin hi­taas­ti pala ker­ral­laan. Kii­re tän­ne ei tar­vit­se ol­la.

Orava on tehnyt kasoja kaatuneelle puunrungolle. Lahoamaan jätetyt puut ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle.

Merja Forsman

Hum­las­sa riit­tää lii­ken­net­tä

Hum­las­sa riit­tää koi­ra­nul­koi­lut­ta­jia ja lenk­kei­li­jöi­tä näin ar­ki­aa­mu­na­kin.

Laa­vul­la por­voo­lai­nen Mar­jut Lah­ti­nen naut­tii luon­non rau­has­ta. Hän ker­too käy­vän­sä Hum­las­sa pari ker­taa vii­kos­sa.

– Pyö­räi­len, kä­ve­len, hiih­dän ja kul­jin pik­ku­pol­ku­ja, kun koi­ra­ni ei ol­lut vie­lä siir­ty­nyt sa­teen­kaa­ren toi­sel­le puo­len, hän sa­noo.

Lah­ti­nen ker­too lu­ke­neen­sa Por­voon­kor­pi-aloit­tees­ta sa­no­ma­leh­des­tä.

– Hie­noa, jos täl­lai­nen tu­li­si ja sen ym­pä­ril­le tuo­tai­siin pal­ve­lu­ja. Hum­las­sa käy ny­ky­ään yhä enem­män ja enem­män ih­mi­siä. Ul­ko­paik­ka­kun­ta­lai­set­kin voi­si­vat kiin­nos­tua alu­ees­ta.  

Muurahaiset ovat tehneet asumuksensa männynjuureen Humlassa.

Merja Forsman

Van­has­ta am­pu­ma­ra­das­ta löy­tyy kai­ken­lais­ta jän­nit­tä­vää

Vie­rei­sil­lä po­luil­la pie­ni pör­röi­nen Pup­pe ke­rää ri­su­ja turk­kiin­sa. Man­ki Pe­ru­kan­gas nouk­kii nii­tä ir­ti ja jat­kaa mat­kaan­sa sy­vem­mäl­le met­sään.  

Laa­vul­ta läh­te­vä pol­ku vie van­han am­pu­ra­dan läpi kal­li­o­laa­vul­le, joka on Pe­ru­kan­kaan lem­pi­paik­ko­ja.

– Noin vii­si vuot­ta sit­ten aloin poi­ke­ta va­lais­tuil­ta rei­teil­tä ja löy­sin tä­män kint­tu­po­lun. Läh­din tut­ki­maan alu­et­ta sie­ni­ko­ri kä­des­sä ja kat­soin, et­tä tääl­lä voi­si ko­keil­la pol­ku­juok­sua. Hu­rah­din la­jiin! Se on ar­mol­li­nen ni­ve­lil­le ja lait­taa ai­vo­nys­ty­rät töi­hin, mies ker­too ja nos­taa koi­ran­sa kaa­tu­neen puun­run­gon yli.

Van­has­ta met­säs­tä löy­tyy kai­ken­lais­ta kum­mal­lis­ta, ku­ten jon­kin­lai­nen sa­vi­kiek­ko ja rei­käi­nen pel­ti­saa­vi.  Pe­ru­kan­kaan mu­kaan tääl­lä voi näh­dä yhä am­muk­si­a­kin.

Itä-Uudenmaan luonnon- ja ympäristönsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Manki Perukangas viettää runsaasti aikaa Humlassa koiransa Puppen kanssa.

Merja Forsman

Pe­ru­kan­gas on pait­si Hum­lan va­ki­o­kä­vi­jä, myös Itä-Uu­den­maan luon­non- ja ym­pä­ris­tön­suo­je­lu­yh­dis­tyk­sen pu­heen­joh­ta­ja. Yh­dis­tys on Por­voon Seu­dun Lin­tu­yh­dis­tyk­sen kans­sa Por­voon­kor­pi-hank­keen kes­kei­nen eteen­päin vie­jä.

– Por­voon­kor­pi on ai­nut­laa­tui­nen yh­te­näi­nen met­sä­a­lue, joka tu­li­si suo­jel­la. Toi­saal­ta toi­von, et­tei ihan koko met­säs­tä tu­li­si puu­ha­maa­ta, vaan ar­vok­kaat alu­eet suo­jel­tai­siin ja vir­kis­tys­käyt­tö kes­kit­tyi­si Hum­lan alu­eel­le, Pe­ru­kan­gas sa­noo.

Jos­sain kuk­kuu käki. Vie­res­sä li­ver­tää peip­po.

Mat­ka voi­si jat­kua Hol­ke­niin, Ekud­de­nin luon­to­po­luil­le tai Por­voon Kan­sal­lis­ta kau­pun­ki­puis­toa pit­kin kes­kus­taan. Vaih­to­eh­to­ja on mo­nia.

»» Jut­tu jul­kais­tu alun­pe­rin Itä­väy­län Ke­sä­Ext­ras­sa. Lue koko leh­ti täs­tä lin­kis­tä