Viikon kysymys
A-
A+
Porvoon kaupunki järjestää kaikille kuudesluokkalaisille ja heidän vanhemmilleen päihdevalistusta huhtikuun aikana. Kuvituskuva.
Arkisto/Mia Smolander
PORVOO Porvoon kaikki kuudesluokkalaiset osallistuvat Choices – sun oma valinta! -päihdevalistustapahtumaan huhtikuun ensimmäisten viikkojen aikana. Tilaisuus toteutetaan nuorisotila Zentrassa (Mannerheiminkatu 20).
Koululaisten tapahtumaa seuraa vanhempainilta, joka järjestetään nuorisotila Zentrassa (Mannerheiminkatu 20) torstaina 25.4. kello 18–20. Vanhempainiltaan ovat tervetulleita kaikki 6.–7.-luokkalaisten nuorten huoltajat. Illan aikana on mahdollista keskustella ja saada vinkkejä päihdekasvatukseen. Tilaisuus on maksuton.
–?Aloitamme tilaisuuden kahvituksella, jonka jälkeen kerromme Choices-tuntien sisällöstä ja luemme nuorten terveisiä huoltajille, nuorisotyöntekijä Satu Vallin kertoo.
–?Osasta huoltajista voi tuntua, että aihe ei ole vielä ajankohtainen oman lapsen kohdalla. Huoltajien on kuitenkin hyvä olla tietoisia ajan ilmiöistä ja ennakoida myöhemmin mahdollisesti eteen tulevia päihdekasvatuskeskusteluja oman lapsen kanssa, hän pohtii.
Paikalla on kokemusasiantuntijoita kertomassa oman selviytymistarinansa päihteiden hallitsemasta elämästään. Tilaisuudessa keskustellaan myös päihteiden vaikutuksesta mielenterveyteen. Keskusteluissa on mukana sosiaalityöntekijä Marie Grönroos Porvoon poliisilaitokselta.
Choices – sun oma valinta -tapahtuma on kehitetty Porvoon omaksi malliksi Klaari Helsingin Valintojen polku -työmenetelmää lainaten ja sitä muokaten. Tapahtumaa edeltää työntekijöille järjestettävä perehdytys.
Tapahtumajärjestelyitä koordinoivat Porvoon kaupungin nuorisopalvelut. Tapahtumaa ovat mukana toteuttamassa kaupungin koulutuspalvelut, Porvoon suomalainen seurakunta, Borgå svenska domkyrkoförsamling ja UngInfo.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot