Viikon kysymys
A-
A+
Musiikki- ja kulttuuriyhdistys Pensselitehdas ry:n vuokralaisaktiivi Kalle Kärkkäinen (vas.), puheenjohtaja Jaakko Kujala ja rakennustöistä vastaava Robert Palomäki ovat tyytyväisiä ensimmäiseen toimintavuoteen.
Marko Wahlström
PORVOO, TARMOLA Yli vuoden ajan Porvoon Tarmolassa musiikki- ja kulttuurialojen tekijöiden keskuksena toiminut Pensselitehdas aloittaa yleisölle avoimen keikkatoiminnan tänä keväänä..
– Nyt keväällä on kolme keikkaa, ja syksyllä on luvassa lisää, toimintaa ylläpitävän voittoa tavoittelemattoman musiikki- ja kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja Jaakko Kujala sanoo.
Kevään keikkasettiin kuuluvat laulaja–lauluntekijä Samuli Putron 10 + 10 = 20 -kiertue perjantaina 22.3., laulaja–lauluntekijä Edu Kettunen ja porvoolainen artistitulokas Robert Rantalainen lauantaina 6.4. sekä porvoolaisyhtyeet Bad Sauna ja Alopaeuksenkatu Death Krew (AKDK) lauantaina 4.5.
Keikat pidetään Pensselitehtaan esiintymisareenalla, jonne mahtuu 350 henkilöä.
Laulaja–lauluntekijä Samuli Putron juhlakiertue avaa Pensselitehtaan keikkakevään.
Tero Ahonen
"Tämä alkaa muotoutua"
Viime elokuussa järjestettyjen, noin 200–300 henkilöä keränneiden avajaisten jälkeen toiminta on muokkautunut.
– Sen jälkeen olemme parantaneet asioita käytännön tasolla. Rakennusvalvonta on hyvin konsultoinut meitä, ja dialogi on ollut vahvaa, Kujala muotoilee.
Pensselitehdas allekirjoitti tasan vuosi sitten vuodenvaihteessa vuokrasopimukset.
– Vuosi on mennyt nopeasti ja aika paljon on rakennettu. Tämä alkaa muotoutua, rakennustöistä vastaava Robert Palomäki kertoo.
– Pensselitehtaasta saamamme palaute on ollut valtaosin positiivista. Haluamme tarjota täällä mahdollisuuksia nuorille, Robert Palomäki sanoo.
Marko Wahlström
"Täällä toimii yhteensä sellaiset 60–70 henkilöä"
Kiinteistön kaikki tilat on tällä hetkellä vuokrattu.
– Itse asiassa tilat on 110-prosenttisesti vuokrattu, ja jouduimme ottamaan hieman lisätilaa, Kujala sanoo.
Vuokralaisten myötä tehtaalle on muodostunut voimakas yhteisö.
– Jo pelkästään kaupungin bänditiloissa on 30–40 tyyppiä. Muut vuokralaiset mukaan laskettuna täällä toimii yhteensä sellaiset 60–70 henkilöä, Kujala laskeskelee.
Pensselitehtaan käytössä on yhteensä noin 1 700 neliömetriä, johon on laskettu niin ammattilaisten siipi, keikkapaikka kuin nuorisopalveluiden bänditilat.
– Treenikämpät (8 soittotilaa + 2 tarkkaamoa) täyttyivät heti, kun ne valmistuivat. Nyt tiloihin on saatu talon puolesta myös sponsoroidut äänimikserit, mikrofonit ja laulukamat, Palomäki kertoo.
– Viranomaisten toiminta on ollut ystävällistä ja konsultoivaa, puheenjohtaja Jaakko Kujala kiittelee.
Marko Wahlström
"Visio on kirkastunut ja ylittänyt odotukset monella tapaa"
Puheenjohtaja iloitsee siitä, että Pensselitehtaasta on muotoutunut juuri sellainen kuin hanketta ajamaan lähteneet ääni-, valo- ja musiikkialan ammattilaiset visioivat kaksi vuotta sitten.
– Visio on kirkastunut, ja se on jopa ylittänyt odotukset monella tapaa. Kehitämme koko ajan uusia ideoita; esimerkiksi kesällä meillä on täällä taidenäyttelyitä, Kujala sanoo.
Palomäki korostaa moninaisuuden äänen toteutumista.
– Kaupungissa on monenlaista toimijaa, jotka ovat löytäneet tänne. Täällä ei ole pelkästään hevibändejä tai räppäreitä, vaan oikeasti eri alojen edustajia.
Pensselitehtaan yksi vuokralaisista on tatuointiyrittäjä Kalle Kärkkäinen, josta on tullut myös yksi musiikki- ja kulttuuriyhdistyksen aktiiveista.
– Monimuotoisuus on katoava luonnonvara muutenkin yhteiskunnassamme. Ei tällaista paikkaa ole missään muualla, hän sanoo.
Pensselitehdas haluaa olla myös osa Porvoon kaupunkikuvassa tapahtuvaa muutosta.
– Tarmolan alue on muuttumassa pikkuhiljaa teollisuusalueesta "Telliskiveksi" tai vastaavaksi. Kaupunki kasvaa tähän suuntaan, Palomäki pohtii.
– Monimuotoisuus on katoava luonnonvara. Ei tällaista paikkaa ole missään muualla, vuokralainen Kalle Kärkkäinen sanoo.
Marko Wahlström
"Täällä toimimme yhdessä ja samassa tasossa"
Yhdistyksen puheenjohtaja kokee Jyväskylän Lutakon uuden porvoolaispaikan hengenheimolaisena.
– Sekin on keskittynyt käytännössä musiikkiin keikka- ja treenipaikkana, Kujala sanoo.
Lutakko, Lepakko, Kerubi ja muut vastaavat rouheat kulttuurikeskukset ovat muotoutuneet alunperin keikkapaikan ympärille.
– Täällä meillä toimimme yhdessä ja samassa tasossa, mikä pakottaa luontaisesti suomalaisille epätyypilliseen kommunikointiin, Palomäki kuvailee.
– Järjestimme esimerkiksi kaupungin bänditilojen käyttäjille kahvimestan bäkkärillemme, Kujala jatkaa.
"Tällainen paikka ei ole koskaan valmis"
Pensselitehtaan yksi perusajatuksia on se, että paikka muokkautuu niin ajan kuin tarpeen mukaan.
– Tällainen paikka ei ole koskaan valmis. Tämä on nyt tällainen, kunnes joku keksii tehdä jotain uutta tai joku lähtee, jolloin tehdään muutoksia, Palomäki sanoo.
Musiikki- ja kulttuuriyhdistyksen tarkoituksena on löytää yhdessä Porvoon kaupungin kanssa työllistettävä henkilö tai kaksi.
– Projekti on jo käynnistynyt, Kujala kiittää mahdollisuudesta.
Yhdistyksen aktiivit tekevät tällä hetkellä vapaaehtoistyötä oman ammattinsa ohessa.
– Tilat vaativat myös kunnossa- ja ylläpitotyötä sekä vaikkapa siivousta, Kujala ja Palomäki muistuttavat.
"Emme saa minkäänlaista apurahaa mistään"
Musiikki- ja kulttuuriyhdistyksen väki muistuttaa, että Pensselitehtaan kaltaista paikkaa ei saa aikaiseksi, jos ensimmäiseksi tehdään Excelissä kannattavuuslaskelmia.
– Emme tällä hetkellä saa minkäänlaista apurahaa mistään, Kujala sanoo.
Tietoisuus paikasta kasvaa sitä mukaa, kun tapahtumissa käy väkeä.
– Toivomme, että ihmiset ostavat liput kevään keikoille. Jos järjestetään tapahtumia, kannattaa niissä myös käydä, Palomäki sanoo.
Yhdistys joutuu tällä hetkellä elämään reaalitalouden maailmassa.
– Takuupalkkioita emme pysty lupaamaan esiintyjille, vaan palkkiot joudumme suhteuttamaan lipputulojen mukaan. Se ei ole se helpoin tapa, mutta luo yhteisöllisyyttä, Kujala sanoo.
Yhdistys saa tulovirtansa kiinteistön vuokrakuluja varten omilta vuokralaisiltaan.
Laulaja–lauluntekijä Edu Kettunen saa rinnalleen porvoolaisen artistitulokkaan Robert Rantalaisen.
Kuvakollaasi/artistikuvat
Yksityistilaisuuksia, artisteja ja opiskelijabileitä
Pensselitehtaalla on järjestetty viimeisen vuoden aikana niin yksityistilaisuuksia, syntymäpäiväjuhlia, opiskelijayhdistysten bileitä kuin pikkujoulujuhlia.
– Lisäksi täällä on järjestetty muun muassa äänituotannon teknisiä harjoituksia keikkoja varten. Artistit ovat olleet paikalla parista päivästä viikkoon treenaamassa, Palomäki kertoo.
Tehtaalla on kuvattu äskettäin muun muassa Sami Yaffan uusi musiikkivideo.
– Meillä on käynyt Alma ja moni muu eturivin artisti harjoittelemassa, koska täällä saa olla rauhassa, Kujala sanoo.
Elokuun bänditapahtuma järjestetään toistamiseen
Yhteistyö kaupungin bänditilojen käyttäjien kanssa on oleellinen osa toimintaa.
– Järjestämme pienimuotoisia tapahtumia, jotta bändit pääsevät esiintymään ja heillä olisi tavoite, jota varten treenata, Palomäki sanoo.
Elokuussa viikko koulujen alkamisen jälkeen järjestettävästä bänditapahtumasta ollaan luomassa uutta perinnettä.
– Tänä vuonna se on lauantaina 10.8., Kujala tarkistaa kalenteristaan.
Pitkäaikainen vuokrasopimus takaa mahdollisuudet
Pensselitehtaan väki on tyytyväinen projektiin.
– Jos ei tee mitään, niin silloin ei ole mitään, Palomäki muistuttaa.
Yhdistys toimii 10+10 vuoden sopimuksella RTV-Yhtymän omistamassa kiinteistössä.
– Pitkäaikainen vuokrasopimus takaa meille hyvät mahdollisuudet toimia. Paikan tuomat vaikutukset nähdään vasta myöhemmin, Palomäki jatkaa.
Spotify-listojen kärjessä keikkuvan porvoolaisen Hugon kappale on tehty Pensselitehtaan yhdessä äänityshuoneessa.
– Tätä paikkaa ei rakenneta sen takia, että me (ammattilaiset) haluamme tehdä täällä jotain, vaan kaupungissa olisi paikka, jossa kuka tahansa voisi toteuttaa itseään, Palomäki sanoo.
Kynnys astua Pensselitehtaalle pidetään myös matalana ja helposti lähestyttävänä.
– Tämä ole mikään akatemia, jossa olisi joku portinvartija päästämässä sisään. Kaikki saavat tehdä täällä ihan mitä vain, Palomäki kuvailee paikan filosofiaa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot