Viikon kysymys
A-
A+
Suurin Askolan hiidenkirnuista on Jättiläisen kuhnepytty.
Merja Forsman
ASKOLA Askolan hiidenkirnuilla vietetään sunnuntaina 23. elokuuta 2026 koko perheen tapahtumaa, kun Perheseikkailu Hiidenkirnuilla tarjoaa luontoelämyksiä, rasteja ja yhteistä tekemistä historiallisessa ympäristössä.
Tapahtuma järjestetään klo 11–15, ja sen taustalla on poikkeuksellinen juhlapäivä. Juhlavuosiaan viettävät MLL Askola, Kirnun Kiertäjät ja Askolan kunta ovat yhdistäneet voimansa hiidenkirnuja jo 61 vuoden ajan hoitaneen Askola-seuran kanssa. Samalla juhlistetaan sitä, että Askolan hiidenkirnut ovat olleet yleisölle avoinna jo yli 60 vuotta.
– Halusimme järjestää yhdessä mukavan toimintapäivän ja tapahtuman hiidenkirnuille sekä tuoda esiin alueen ainutlaatuista luontoa ja historiaa, järjestäjät kertovat.
Perheseikkailussa osallistujat pääsevät kiertämään rasteja jääkauden muovaamassa maisemassa ja kokeilemaan muun muassa solmu-, luonto- ja erätaitoja. Ohjelmassa on myös opastusta hiidenkirnualueeseen, tietovisa, ilmapalloja sekä puffetti ja lettumyyntiä. Tapahtuma on suunnattu kaikenikäisille kävijöille.
Tapahtuman ajan osallistujat pääsevät hiidenkirnualueelle maksutta. Muulloin alueella peritään pieni pääsymaksu.
Hiidenkirnut sijaitsevat luonnon keskellä, ja alueella liikutaan poluilla, portaissa sekä paikoin jyrkissä rinteissä. Tämän vuoksi kohde ei sovellu lastenrattaille eikä ole esteetön. Liikuntarajoitteiset pääsevät Hiisikivelle asti. Pienten lasten kanssa liikkuville suositellaan kantoreppua tai kantoliinaa. Kävijöiden käytössä on tapahtuman ajan myös bajamaja.
» Perheseikkailu Hiidenkirnuilla sunnuntaina 23.8.2026 klo 11–15, Askolan hiidenkirnut, Hiidenkirnujentie 721, Askola
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot