Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Porvoolaisen Timo Koiviston kuluva talvikausi huipentui jäänveiston SM-kultaan Espoon Oittaalla viime viikonloppuna.
Paula Saulama
PORVOO Tunnustetun ja palkitun veistotaituri Timo Koiviston kuluva talvikausi on sujunut hyvässä vireessä: miehen mitalikokoelma on karttunut yhdellä hopeisella ja kahdella kultaisella mitalilla.
Porvoolainen hallitsee vuosi toisensa jälkeen suomalaisia jää- ja lumiveistoskilpailuita. Mies on veistänyt jäätä ja lunta sekä kesällä hiekkaa jo noin 25 vuoden ajan.
–?Suomen-mestaruuksia on kaikista lajeista useampia. Hiekanveistossa tuli EM-kulta viime vuonna.
Mies myöntää tipahtaneensa kartalta saavuttamiensa mitalisijojen määrästä jo aikoja sitten.
–?Pitäisi käydä kaikki palkinnot ja mitalit läpi, jotta tarkka määrä tulisi ilmi. Joskus vielä sen teen, hän toteaa hymähtäen.
Espoon Oittaalla järjestetyissä jäänveiston SM-kilpailuissa Timo Koivisto taiteili teoksen "Joutsen ja ruma ankanpoikanen". Kilpailun teemana oli eläinsatu ja mukana oli kymmenen veistäjää eri puolilta Suomea.
Timo Koivisto
Kausi huipentui jäänveiston SM-kultaan
Tämän talvikauden ensimmäisen mitalinsa – hopeisen – Timo Koivisto nappasi kauden avauskilpailuista Kalajoelta 5.2. Samassa kilpailussa hänen puolisonsa Paula Saulama otti pronssia.
Lumenveiston SM-kilpailuista Ilomantsin Parppeinvaarasta 10.–12.2. Koivisto veisti SM-kultaa ja Saulama oli mukana kultaa veistäneessä joukkueessa.
Tuorein kultamitali Koiviston kaulaan pujotettiin jäänveiston SM-kilpailuista Espoon Oittaalla 17.–19.2.
–?Kausi alkaa olla taputeltu lumen ja jään osalta. Joitain pienempiä "symposiumeita" saattaa vielä ilmaantua, Koivisto sanoo.
Lumenveiston SM-kilpailun soolosarjan voitti porvoolainen Timo Koivisto teoksellaan "Vaarojen noitakuningas".
Terhi Turunen/Ilolumi
Koivisto suunnittelee teokset yksityiskohtaisesti
Kalajoen avauskilpailussa porvoolainen veisti jäästä riikinkukkoveistoksen, joka sai nimekseen "Rumat ne vaatteilla koreilee".
Ilomantsin Parppeinvaaralla mies taiteili lumesta teoksen "Vaarojen noitakuningas". Viime viikonloppuna Espoon Oittaalla syntyi jäästä teos "Joutsen ja ruma ankanpoikanen".
Suunnitteletko kilpailutöitäsi tarkasti etukäteen vai menetkö fiilispohjalta vallitsevan tilanteen mukaan?
–?Kyllä ne suunnittelen aika yksityiskohtaisesti. Soolokilpailuissa tosin piirtäen pääpiirteittäin, ellei ole jotain todella hankalasti toteutettavaa tulossa.
–?Joukkuekilpailuissa tehdään aina ensin pienoismalli, jotta joukkueen kaikki jäsenet näkevät asian samalla lailla, tunnustettu veistotaiteilija jatkaa.
Veistokauden avauskilpailussa Kalajoella Timo Koivisto taiteili korean riikinkukkoveistoksen.
Paula Salmela
"Surkea sätös häviää kohtuu nopeasti"
Porvoolaisen veistotaiturin mukaan kaikissa materiaaleissa on omat haasteensa.
–?Jäässä haasteita aiheuttaa materiaalin läpinäkyvyys ja sään vaikutus. Lumessa sään vaikutus ja volyymi, sillä yleensä käytettävissä olevat kisakuutiot ovat joukkueilla 3 x 3 x 3 metriä ja soolossakin 1,5 x 1,5 x 2,5 (korkeus) metriä.
–?Hiekassa omat haasteensa on materiaalin vaihtelussa ja niin sanotussa kasassa pysymisessä tai tuulen mukaan lähtemisessä, kun hiekka kuivuu, Koivisto sanoo.
Mistä innostuksesi luonnon elementtien veistämiseen sai alkunsa?
–?Materiaali on halpaa ja sitä on monesti paljon käytettävissä. Ja jos joskus tulee surkea sätös, se häviää kohtuu nopeasti.
Porvoolainen Timo Koivisto on veistänyt jäätä, lunta ja hiekkaa jo noin 25 vuoden ajan.
Paula Saulama
Verhoilijapuoliso innostui veistämisestä
Mies on oman harrastuksensa ohessa innoittanut myös puolisonsa Paula Saulaman veistämään.
–?Paula on ammatiltaan verhoilija omistamassaan Paulan Pryyli -verhoomossa. joten hän on tottunut tekemään käsillä ja työkalulla töitä.
Ensimmäisen lumiveistoksen he tekivät kotipihaan omasta koirastaan.
–?Näytin aluksi miten ja mitä voi tehdä, mutta huomasin nopeasti, että kun materiaali tulee tutuksi, niin taitoa ja näkemystä piisaa. Taitava ja ihana nainen, Koivisto kehaisee.
Mies itse työskentelee Ensto Oy:n Porvoon tehtaalla laatupäällikkönä.
–?Ensto joustaa lomien ja muiden saldovapaiden pitämisessä erittäin hyvin, kun kyseessä on veistokilpailu tai harrastukseen liittyvä tapahtuma, Koivisto kiittää työnantajaansa.
»» Katso video ja¨a¨nveiston SM-kilpailuista Porvoon Taidetehtaalla 20.2.2015Jäätaiturit kilpailivat Porvoossa vuonna 2015
Konkariveistäjän kotikonnuilla Porvoossa jäätä ja lunta on veistetty harvakseltaan. Taidetehtaan Aleksanterinaukiolla järjestettiin jäänveiston SM-kilpailut helmikuussa 2015.
Voiton vei Ari-Pekka Kuuselan ja Aleksi Salakan veistos "Kyllä!". Toiseksi tuli Timo Koiviston ja Juha Ahosen veistos "Huomenna valloitan maailman", joka oli myös yleisön suosikki. Kolmanneksi tuli Veijo Oinosen ja Juha Katajiston veistos "Yhdessä".
Porvoossa kilpaili yhteensä kahdeksan joukkuetta, joissa jokaisessa oli kaksi veistäjää. Kilpailun teemana oli ”Unelmat”.
Tiettävästi sitä edellisen kerran jään ja lumen taiturit kohtasivat Haikon kartanolla järjestetyissä lumenveiston SM-kilpailuissa helmikuussa 1986.
»» Lue myös: Taidetta luonnon materiaaleista – Hiekanveiston SM-hopea Porvooseen
»» Lue myös: Hiekanveiston SM: Porvoolaisen Timon veistos yleisön suosikiksi
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot