Viikon kysymys
A-
A+
Taidetehtaankatu 5:n peruskiven muurauksessa oli läsnä paitsi hankkeessa mukana olevien tahojen edustajia, myös kutsuvieraita sen ulkopuolelta.
Iina-Kaisa Viheriävaara
PORVOO, LÄNSIRANTA Porvoon Taidetehtaankatu 5 on tällä hetkellä vain sorainen, aitojen rajaama läntti. Tulevina vuosina siihen kohoaa kuitenkin puukerrostalokortteli, johon rakentuu lähes sata uutta Avain Asuntojen asumisoikeusasuntoa.
Nyt käynnissä on kohteen peruskiven muuraus, joka juhlistaa merkityksellisen hankkeen siirtymää sen seuraavaan vaiheeseen.
Peruskiven muuraus on rakennusalan perinne
Peruskiven muuraus on rakennusalan perinne, jota myös Avain Asunnot rakennuttamisessaan vaalii. Muuraustilaisuuksiin kutsutaan usein vaikutusvaltaisia henkilöitä, jotka puheillaan toivottavat onnea ja menestystä rakennushankkeen edistymiselle. Taidetehtaankadulla vallanpitäjien edustajaksi on saapunut kokoomuksen kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Heikki Vestman, joka kertoo ymmärtävänsä hankkeen hyödyllisyyden Porvoolle ja itäiselle Uudellemaalle.
– Kun olen itse käynyt Taidetehtaalla kaupoilla, olen kiinnittänyt huomiota tähän alueeseen. Me tarvitsemme kasvavalle Itä-Uudellemaalle kohtuuhintaista asumista, eli tämä on tärkeä hanke, hän sanoo.
Avain Yhtiöiden liiketoimintavastaava Peter Hellman (vas.), kansanedustaja Heikki Vestman ja Rakennusliike Eero Reijonen Oy:n hallituksen puheenjohtaja Eero Reijonen pitävät kaikki Taidetehtaankadun puukerrostalohanketta tärkeänä.
Iina-Kaisa Viheriävaara
Luvassa värikäs ja moderni puutalokortteli
Taidetehtaankadun puutalokortteliin rakennetaan yhteensä 96 erikokoista asuntoa, kaksioita ja kolmioita. Ylimmän kerroksen asunnoista tulee kaksikerroksisia loft-asuntoja ja maantasalle risteysalueelle rakennetaan asukkaille yhteisiä tiloja, kuten saunoja. Kerrostalojen ulkoasut ovat kolmella eri värillä koodatut, ja ekologisuusnäkökulmat ovat läsnä muun muassa aurinkopaneeleissa ja käytettävissä materiaaleissa.
– Tästä tulee umpikorttelimainen rakenne, joka avautuu sivuilta ympäristöön. Keskelle korttelia tulee pysäköintialue pihakannen alle. Rakennukset ovat pääosin puurakenteisia eli maantasokerros tulee betonirakenteisena ja puurakenteiset kerrokset siihen päälle, Muuan-suunnittelutoimiston arkkitehti ja kohteen pääsuunnittelija Tiina Antinoja paljastaa.
Kohteen pääsuunnittelija, arkkitehti Tiina Antinoja (vas.) ja arkkitehti Xiaouy Chen ovat olleet hankkeen rakentumisessa mukana poikkeuksellisesti jo kaavoituksesta alkaen.
Iina-Kaisa Viheriävaara
Markkinat vaikuttavat
Puutalorakentaminen ei ole helppoa, kun katsotaan asuntomarkkinoita. Avain yhtiöiden liiketoimintajohtaja Peter Hellman kertoo, että myynnin näkökulmasta eletään varsin epävarmoja aikoja.
– Erityisenä haasteena on se, että kyseessä on puurakennuskortteli. Markkinatilanne puurakennuttamisessa on mielenkiintoinen, hän avaa.
Rakennusalan markkinatilanne ei ylipäätään ole parhaimmillaan. Sekä vanhojen että uusien asuntojen myynti jumittaa, eikä vuokra-asuntojenkaan rakennuttaminen ole parhaassa vireessä.
– Parhaimpina vuosina rakennetaan noin 45 000 asuntoa. Tämän vuoden luku on lähempänä viittätoistatuhatta, ja vuonna 2025 se taitaa mennä kymmenen- ja viidentoistatuhannen välille, Hellman arvelee.
"Emmeköhän me selätä tämän taantuman"
Markkinatilanteesta huolimatta Porvooseen kohoaa rykelmä uusia, ekologisia asuinrakennuksia alueelle, jolla palvelut kehittyvät jatkuvasti. Rakennusliike Eero Reijonen Oy:n hallituksen puheenjohtaja Eero Reijonen pitääkin Taidetehtaankadun hanketta monella tapaa merkityksellisenä.
– Julkisuudessa keskustellaan paljon siitä, että tämä ala on taantumassa vuoden loppuun mennessä. Mielestäni meidän pitäisi puhua niin, että emmeköhän me selätä tämän taantuman. Tämäkin tilaisuus on sellainen, joka ajaa sitä positiivista imagoa, hän toteaa.
Peruskiveen muuratun aikakapselin sisästä löytyy perinteisesti ajankohtaisia sanomalehtiä, rakennuksen piirrokset ja kolikoita.
Iina-Kaisa Viheriävaara
Kaupunki tiiviissä yhteistyössä
Taidetehtaankadun puukerrostalokorttelihanke on monen tahon yhteistyön tuotos. Avain Asuntojen, Muuan-suunnittelutoimiston ja Rakennusliike Eero Reijonen Oy:n lisäksi tärkeänä osallisena hankkeessa on ollut Porvoon kaupunki.
– Pari vuotta sitten teimme laajan kyselyn, että minkälaisissa asunnoissa kaupunkilaiset haluaisivat asua. Ensimmäisenä toivelistalla oli puutalo. Toinen oli se, että hintatason pitäisi olla kohtuullinen ja kolmantena esiin nousi palvelut, Porvoon kaupungin kaupunkikehitysjohtaja Dan Mollgren kertoo.
Useampia vuosia käynnissä ollut hanke vastaisi siis täydellisyyttä hipoen kaupunkilaisten toiveisiin ja tarpeisiin.
– Nähdäkseni tästä tulee värikäs ja urbaani osa Porvoota, joka on myös tietynlainen rimannosto tälle alueelle. Toivottavasti se tuo tänne muita sujuvia prosesseja ja lisää hienoja asuntoja Porvooseen, Mollgren lisää.
Porvoon kaupunkia onkin monella taholla ollut kiittäminen lupa-asioiden nopeassa edistymisessä.
– Täytyy sanoa, että kyllä täällä on sellainen tahtotila, että asioita halutaan viedä eteenpäin. Täällä eivät ainakaan viranomaisten byrokratiaan asiat kaadu, ja se on erinomaisen hieno asia, Reijonen hehkuttaa.
Puheet on nyt pidetty ja tilaisuuden ohjelmassa jäljellä on enää itse peruskiven muuraus. Rakentajan operaattori pulttaa ajankohtaisilla esineillä, kuten 5.6.2024 ilmestyneellä Itäväylällä täytetyn aikakapselin varmoin ottein kiinni betonipönkkiin ja kutsuu vieraat latomaan sementtiä peruskiven ainekseksi. Pian kaikki paikallaolijat ovat pääseet osallisiksi muuraukseen, ja juhlaväki siirtyy kakkukahveille läheiseen kahvilaan. Parin vuoden päästä kahvitellaan kenties uuden puukerrostalokorttelin tiloissa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot