Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Porvoolaisen Albert Edelfeltin koulun rehtori Juha Levänen palkittiin Vuoden vastuullinen teko -kunniakirjalla. - Tämä hetki ja päivä painuu sydämeeni loppuelämäkseni, hän tunnusti.
Marko Wahlström
PORVOO, NÄSI Vuoden vastuullinen teko -kunniakirjan saajaksi on valittu rehtori Juha Levänen Albert Edefeltin koulusta. Porvoon Pelastakaa Lapset ry:n hallitus luovutti tunnustuksen maanantaina iltapäivällä.
Viime keväänä koronakriisin keskellä Levänen sai tehtäväkseen perustaa Albert Edefeltin koulusta poikkeusolojen suomenkielisen lähikoulun, johon yhteiskunnan kannalta kriittisten alojen työntekijöillä oli oikeus lähettää 1.–3. luokilla olevat lapsensa. Aikaa tehtävälle oli vain yksi vuorokausi.
– Sinun johdollasi yhdessä henkilöstön kanssa selvititte kevään haastavan ja uhkaavan tilanteen esimerkillisesti. Tilanne oli tuolloin kriittinen, mutta lapset saivat turvallisen oppimisympäristön, puheenjohtaja Erja Hanni kiitteli palkintoa jakaessaan.
Koulun henkilöstössä toimineet ovat kertoneet, että rehtori oli läsnä. Hän kiersi luokat, keskusteli, rohkaisi ja kuunteli.
– Eikä tehtävää helpottanut yhtään se, että AE-koulun päärakennus oli osittain remontissa ja opetusta hajautettiin myös parakissa sijaitseviin luokkahuoneisiin, Hanni sanoi.
Porvoon Pelastakaa Lapset ry:n puheenjohtaja Erja Hanni sekä johtokunnat jäsenet Saila Vilkki (vas.), Riitta Halonen, Minna Rahkonen, Pirjo Saarinen ja Ella Heimonen luovuttivat Vuoden vastuullinen teko -kunniakirjan maanantaina.
Marko Wahlström
Rehtorin ”hätähuuto” lasten ja nuorten puolesta
Syksyllä Juha Levänen kosketti porvoolaisia rohkealla ja vaikuttavalla mielipidekirjoituksellaan, jossa hän haastoi painokkaasti kaikki aikuiset mukaan ottamaan vastuuta lapsista ja nuorista.
– Hän kuvaili haastavia tehtäviä, joita hän kohtasi viikon aikana rehtorin työssään. Onneksi kuitenkin suurella osalla lapsista ja nuorista menee hyvin ja turvallisesti koulunkäynti, Hanni totesi.
Levänen totesi kirjoituksessaan, että haavoittuvassa asemassa olevien lasten määrä kasvaa.
– Tätä tietoa tukee myös Pelastakaa Lapset ry:n valtakunnallinen Lapsen ääni -kyselyn tulos, Hanni sanoi.
Porvoolaisrehtori haastoi kaikki tahot omalta osaltaan kantamaan vastuuta nuorten hyvinvoinnista toteamalla, että "koko kylän on aika kasvattaa".
– Sinä olet omalla toiminnallasi tukenut Lapsella on oikeus tulevaisuuteen -teemaa korostamalla välittävien aikuisten tukea ja ohjausta, mutta yhtä lailla rakkautta ja rajoja, Hanni perusteli Leväsen palkitsemista.
Levänen: "Koulujen pitäisi olla lasten maailma"
Rehtori Juha Levänen on toiminut Albert Edelfelt -koulun rehtorin koulun perustamisesta eli vuodesta 2008 alkaen.
– Kun sain tiedon valinnasta, se tuntui liikuttavalta. Tässä työssä usein joutuu hoitamaan valitettavasti ikäviä asioita. On hienoa, että ulkopuolinen taho on halunnut tällaisen kunnian osoittaa, hän kommentoi.
Hän muistuttaa, että koulut on rakennettu lapsia varten.
– Näiden koulujen pitäisi olla lasten maailma niin, että meidän tärkein tehtävä olisi huolehtia lasten edun toteutumisesta. Edun toteutuminen ei aina tarkoita sitä, että hoidamme pelkästään mukavia asioita. Ikävätkin asiat hoidetaan niin, että se on lasten edun mukaista, Levänen sanoi.
Rehtori joutuu johtamaan joukkoja myös edestä.
– Normaalissa arjessa on mukava olla takana ja katsella, kun asiat hoituvat hyvin. Silloin, kun meillä on kriisi, johtajan on seisottava joukkojen edessä. Elämme poikkeuksellisia aikoja tälläkin hetkellä ja henkilöstö on kovilla, joten johtajan tehtävä on edelleen johtaa joukkoja edestä.
"Nuorten pitää kyetä kantamaan Suomen tarinaa"
Levänen on toiminut johtajana koulumaailmassa lähes 25 vuotta, jonka aikana hän on nähnyt muutoksen.
Hänen huolensa liittyy tuleviin sukupolviin ja siihen, että meidän aikuisten on nyt yhdessä ryhdyttävä näitä nuoria auttamaan.
– Näin he selviävät tässä maailmassa ja pystyvät kantamaan tämän hienon maan, jonka nimi on Suomi, tarinan myös jatkoon. Meidän kannattaa olla jatkossakin ylpeitä suomalaisia, Levänen sanoi.
Rehtori myöntää olevansa erittäin otettu saamastaan tunnustuksesta.
– Nöyrä kiitos teille kaikille. Tämä päivä ja hetki painuu sydämeeni loppuelämäkseni, Levänen jatkoi.
Rehtori Juha Levänen otti kunniakirjan vastaan koronaturvallisesti Porvoon Pelastakaa Lapset ry:n puheenjohtaja Erja Hannilta.
Marko Wahlström
Palkinto jaettu kahdesti aiemmin
Vuoden vastuullinen teko -kunniakirjan myöntää Porvoon Pelastakaa Lapset ry. Kunniakirja voidaan myöntää henkilölle tai yhteisölle, joka toiminnallaan tukee lasten oikeuksia, hyvinvointia ja osallisuutta sekä toimii esimerkillisesti lapsiystävällisen toimintakulttuurin edistämiseksi.
Kunniakirja voidaan myöntää vuosittain ”Lapsen oikeuksien päivänä”, joka kuluvana vuonna kantaa teemaa ”Lapsella on oikeus tulevaisuuteen”.
Kunniakirja luovutettiin jo kolmannen kerran. Viime vuonna palkinnon sai teatterinjohtaja Pentti Kinosmaa Teatteri Soittorasiasta. Ensimmäisen palkinnon vuonna 2018 sai luokanopettaja Juha Huttunen.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot