Viikon kysymys
A-
A+
Ristinokkainen porvoolaisnaakka nautiskeli kesäisestä tunnelmasta Porvoon jokirannan kahvilan terassilla tiistaina alkuillasta. Itäväylä tavoitti naakan sen toisesta kantapaikasta.
Marko Wahlström
PORVOO, JOKIRANTA Ristinokkainen naakka Porvoon jokirannassa tepastelee rantakahviloiden pöydissä etsimässä sopivan pehmeää syötävää. Lintu herättää tunteita, ja kovin moni sen haluaisi pelastaa.
Facebookin Porvoon Puskaradio -nimisessä yksityisessä ryhmässä maanantai-iltana julkaistu kuva Cafe Promenaden pöydällä joelle katsovasta linnusta on saanut keskustelun valloilleen.
Monelle porvoolaiselle jokirannassa viihtyvä lintu on vanha tuttavuus. Muutaman keskusteluun osallistuneen kommentoijan mukaan naakka olisi nauttinut Porvoon jokimaisemasta jo kolmisen vuotta, eräs muistelee nähneensä linnun jo viisi vuotta sitten.
Itäväylä tavoitti porvoolaisnaakan nautiskelemasta sen toisen kantapaikan, Café Jokirannan, terassilla kesäisestä tunnelmasta tiistaina alkuillasta. Naakka on selvästi tottunut ihmisiin, ja taitaa myös poseeraamisen taidon. Kiveykseltä lintu lennähti tuolin selkämykselle tarkkailemaan terassielämää ja katsomaan jokimaisemaa.
Porvoolaisnaakan ristinokka on poikkeuksellinen. Naakka erottuu helposti lajitovereidensa joukosta.
Marko Wahlström
Porvoolaisnaakka viihtyy kesäkahviloiden terasseilla, ja saa osakseen ihmisten katseita ja päätyy monen puhelimen kameralle.
Marko Wahlström
Kokenut lintuhoitaja: "Törmäys vaurioittanut nokkaa"
Vapaaehtoinen lintuhoitaja Arto Hokkanen Pyhtään Lintuhoitolasta uskoo vakaasti, että porvoolaisnaakka on voinut törmätä johonkin tai sen nokka on jäänyt jonnekin kiinni.
– Vaurioitumisen seurauksena nokkaa jatkaa kasvua väärässä asennossa, hän sanoo.
Hokkasen mukaan myös vääränlainen ruokavalio saattaa aiheuttaa epämuodostumia.
– Todennäköisimpänä vaihtoehtona pitäisin kuitenkin nokan fyysistä vahingoittumista. Ennen pitkää nokka katkeaa itsestään.
Hokkanen on pitkällä urallaan nähnyt varis-linnun, jonka nokan yläosassa oli jäljellä vain tynkä, kun alaosa oli kokonainen.
– Varis-linnut ovat sen verran kekseliäitä, että ne keksivät keinot ruoan hankintaan. Vähän työläämpäähän se vioittuneella nokalla syöminen on.
Mitenkään tavanomainen tuttavuus ristinokkainen lintu ei lintuhoitolassa kuitenkaan ole.
– Joskus meille on tuotu vastaavanlainen lintu, jonka ainoa keino oli päästää se lintujen taivaaseen.
Pyhtään Lintuhoitolan perustaja Arto Hokkanen on kokenut lintuhoitaja. Hän uskoo, että porvoolaisnaakan nokka on vaurioitunut törmäyksen johdosta.
Arkisto/Marko Wahlström
Porvoolaisnaakka tarkkailee ympäristöään ja katselee välillä jokimaisemaa.
Marko Wahlström
"Kaupunkioloissa linnuille löytyy pehmeää syötävää"
Hokkasen mielestä paras keino auttaa lintua on toimittaa se Linnunmäen eläinklinikalle Kullooseen tutkittavaksi – jos sen vain saa kiinni.
– Lentokykyistä naakka ei ole helppo ottaa kiinni.
Luonnonvaraisten lintujen hoitamiseen erikoistunut Pyhtään Lintuhoitola -yhdistys korvaa yksityishenkilölle jälkikäteen eläinlääkärikulut, jos lintu toimitetaan eläinlääkärikäynnin jälkeen heille hoitoon.
– Mikäli naakka on nähty jo useamman vuoden, niin se ruokaa ainakin saanut. Ei se muuten olisi enää hengissä. Kaupunkioloissa linnuille löytyy aina ihmistenkin toimesta pehmeää ja helppoa syötävää, Hokkanen muistuttaa.
Varis-sukuisten lintujen kekseliäisyydestä lintukonkari muistaa tapauksen pääkaupunkiseudulta.
– Lentokyvytön city-varis oli selvinnyt useamman vuoden puussa hengissä, Hokkanen kertoo.
Tämä maanantaina otettu kuva ristinokkaisesta porvoolaisnaakasta on herättänyt keskustelua linnun pelastamisesta sosiaalisessa mediassa.
Laura Keskinen
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot