Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Osallistujat saavat mukaansa vihreät reput, joissa on eväät ja lisäapua tehtäviin.
Merja Forsman
PORVOO Pellinkiläisen Söderby-Boden-puodin pihalla juoksee punaposkisia lapsia. Idylliset saaristolaistalot hohkaavat värikkäinä auringossa.
–?Tervetuloa seikkailemaan! kyläkauppias Erika Englund toivottaa ja ojentaa vihreät, Nuuskamuikkusen tyyliin sopivat reput ja Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään -kirjat joukkueille.
Yhdessä repussa on paikallisten kalastajien, Johanna ja Jörgen Kellgrenin pakkaamat eväät, kahdessa ohjekirjaset ja vanhan ajan limonadipullot.
–?Ensimmäinen tehtävä löytyy repusta, kauppias vinkkaa.
–?Ja hei, jos jotenkin tehtävä tuntuu siltä, että ”hui vaarallista”, olette väärillä jäljillä, hän huikkaa ja lähettää sitten joukkueet matkaan.
Alkaa seikkailu, jossa kuljetaan pitkin mutkittelevia polkuja ja edetään pisteeltä toiselle tehtäviä ratkoen, Janssonin kirjaan kurkistellen ja taiteilijaa inspiroineisiin saaristolaismaisemiin tutustuen.
Escape room -tyylinen seikkailu
Escape room -tyylinen Pellingin-seikkailu sai alkunsa, kun neljä yrittäjää iski päänsä yhteen keksiäkseen, miten saisi väkeä saaristoon sesonkiaikojen ulkopuolellakin.
–?Eräopas Lisbeth Forss sai talvella samanlaisen idean kuin minä: halusimme kaikenikäisille sopivan pelin, jossa kuljetaan luonnossa ja ratkotaan erilaisia tehtäviä, Englund kertoo.
Tehtäväpaikat löytää Island Riddles -kylttien avulla.
Merja Forsman
Syntyi Island Riddles ja sen ensimmäinen peli, Minne sitten jouduitkaan?
–?Loimme seikkailun saaristossa kesiään viettänyttä Tove Janssonia kunnioittaen. Pelin avulla voisimme näyttää niitä seutuja, joissa Tove on aikoinaan kulkenut.
Forss ja Englund suunnittelivat reitit ja tehtävät, ja pellinkiläinen Jörres fisk -kalastusyritys sai vastuun osallistujien muonituksesta.
–?Johanna Kellgrenillä on silmää pienimmillekin yksityiskohdille, jonka huomaa muun muassa siitä, miten eväät on pakattu, Englund kehuu.
Minne sitten jouduitkaan? -seikkailu kiemurtelee noin kolme kilometriä Pellingin luonnossa.
Merja Forsman
Reitti suunniteltiin yhteistyössä Pellingissä asuvien Oy Moomin Characters Ltd:n edustajien kanssa, ja seikkailulla on Inspired my Momin -hyväksyntä. Siitä huolimatta reitin varrella ei näy yhtään Muumi-hahmoa, jos kirjan kuvia ei lasketa mukaan.
–?Tämä ei ole Muumi-teemapuisto. Täällä voi kokea Tove Janssonin inspiraation lähteen, mutta seikkailu jättää tilaa mielikuvitukselle.
Seikkailuun voi osallistua kolmella eri kielellä. Ensi syksynä Pellinkiin rakennetaan 45 minuutin mittainen 3–6-vuotiaille sopiva aarrejahti, jota voi pelata mobiilisovelluksen avulla.
Ympäröivä luonto kutkuttaa mielikuvitusta. Mitä näet tässä kuvassa?
Merja Forsman
Pikkuaitassa tuoksuu terva
Pienessä aitassa tuoksuu terva. Ensimmäiseltä rastilta pitäisi löytyä jotain matkalle mukaan otettavaa, mutta mitä? 6- ja 3-vuotiaat testaajat eivät keksi ratkaisua, mutta kirjan sivuilta löytyy vastaus.
Matka jatkuu soratietä pitkin metsän reunalle. Välillä taivallamme heinikkoisella metsätiellä, jossa punkkikammoisen äidin täytyy tähyillä lastensa jalkoja kutsumattomien pikkuotusten varalta.
Seikkailijat tutustuvat luolaan, jossa kirjailija–kuvittaja Tove Jansson leikki lapsuudessaan. Luola näkyy myös Pellingissä kesiään viettäneen taiteilijan teoksissa.
Merja Forsman
Matkaa kertyy kaikkiaan yli kolme kilometriä. Kuusivuotias kirmaa vaivattomasti rastilta toiselle, sillä mielikuvitukselliset tehtävät auttavat jaksamaan. Aikuisille puuhat ovat hieman helpot, mutta toiminnallisuutensa ja hauskuutensa ansiosta se ei haittaa menoa.
Minne sitten jouduitkaan? -peli sopii koko perheelle ja kaikille, jotka pitävät luonnossa seikkailusta, Tove Janssonista ja pulmien ratkomisesta.
Tehtävien ratkontaan tarvitaan hoksottimien lisäksi erilaisia mukaan annettuja apuvälineitä.
Merja Forsman
Vihjevihko tarvittaessa apuna
Ajoittain aitasta löydetty kantoväline tyhjennetään maahan ja sitten pähkäillään, mitä apuvälinettä tällä kertaa tarvitaan. Lapset eivät malta pysyä pöksyissään, sillä oikean välineen etsiminen kutkuttaa mieltä; milloin apuna tarvitaan peiliä, milloin magneettia tai kalastussiimaa.
Vihjevihko pysyy visusti repussa, se antaa liian selvät vastaukset ja vie ratkomisen riemun. Matkan varrella kumpuilevat sammalmättäät, jättimäiset kivenlohkareet ja luola, jossa Tove Jansson leikki lapsena, muistuttavat Muumi-kirjojen maisemista.
Vaikka tekisi mieli rynnätä tehtävältä toisella, on hyvä välillä pysähtyä katsomaan maisemia ja verrata niitä kirjan kuviin.
Tehtävät perustuvat Tove Janssonin kirjaan Kuinkas sitten kävikään.
Merja Forsman
Kuinkas sitten kävikään?
Puolessa välissä 3-vuotias heittäytyy keskelle tietä, hän ei jaksa enää tässä helteessä. Kuinkas sitten kävikään?
Pelin suositusikä on 6 vuotta. Pienempiä joutunee kantamaan osan matkasta.
Merja Forsman
Repun limonadipullo tulee todelliseen tarpeeseen! Sen lisäksi kannattaa ottaa oma vesipullo mukaan, ja pukea hyvät kengät jalkaan.
Maalissa nautitaan paikallisten kalastajien tekemiä eväitä ja mehua.
Merja Forsman
Hikikarpalot otsalla saavumme vihdoin viimeiselle etapille, meren rannalla olevalle kalliolle. Laavussa odottaa juotavaa, huussi ja penkit. On aika istuutua alas ja kurkata eväsreppuun. Muumi-tarinoiden hengessä kootut eväät täyttävät pian suolaisen ja makean nälän.
Seikkailu on takana, nyt ei jaksaisi enää liikkua milliäkään. Kuinkas sitten kävikään?
Lähetämme Englundille tekstiviestin. Luvassa on, onneksi, kyyti takaisin puodille.
MERJA FORSMAN
toimitus@itavayla.fi
Kuinka osallistut?
* Varaa Island Riddles -sivujen kalenterista ryhmällenne sopiva aika. Yhden ryhmän koko on 4–6 ja seikkailuun kannattaa varata 2–3 tuntia. Suositeltu vähimmäisikä on 6 vuotta, pienempiä varten suositellaan mukaan otettavaksi oma kantoväline.
* Joukkueet voivat edetä omaan tahtiinsa tai kisailla nopeimmasta ajasta.
* Reitti alkaa Söderby-Bodenilta osoitteesta Vanha Söderbyntie 44.
* Open Riddle -päivänä voit osallistua yksin, jolloin sinulle kootaan sopiva joukkue saapuneista henkilöistä.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot