Viikon kysymys
A-
A+
Pelastuslaitos sai sunnuntaina rakennuspalohälytyksen Porvooseen Piispankadulle.
Mika Laine
PORVOO, KESKUSTA Valppaat naapurit havaitsivat Piispankadulla sijaitsevan kerrostalon erään asunnon postiluukusta tulvivan savua ja tekivät hätäilmoituksen sunnuntaina puolen päivän aikaan.
Porvoon pelastusaseman yksikkö pääsi nopeasti kohteeseen, sillä yksikkö sattui olemaan ruokailemassa Porvoon keskustassa. Paikalla selvisi nopeasti, ettei kohteessa ollut tulipaloa.
– Asukas oli unohtanut kattilan liedelle ja ruoka oli palanut pohjaan, päivystävä palomestari Mikael Forsell Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta kertoi.
Forsellin mukaan paloa ei asunnossa ehtinyt syttyä, mutta asunnossa oli runsaasti savua. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi asunnon savutuuletus.
Huoneistossa asunut vanhempi mies avustettiin ensihoidon tarkistettavaksi.
Porvoon pelastusaseman yksikkö oli lounastamassa parin korttelin päässä ja ehti nopeasti kohteeseen.
Mika Laine
Hätäkeskukseen ilmoitus tuli kello 11.48. Ensitietojen perusteella rakennuspalotehtävälle varauduttiin hälyttämällä pelastuslaitoksen yksiköitä Porvoosta ja Sipoosta, Porvoon, Hamarin ja Tolkkisten VPK:n sopimuspalokunnat sekä ensihoitoa ja poliisi.
– Vähän isommalla vasteella tällaiselle tehtävälle lähdetään.
MIKA LAINE
Pelastuslaitoksen ja ensihoidon kenttäjohtajan yksiköt Piispankadulla.
Mika Laine
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot