Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Lukion jälkeen Saima Malmivaara suuntaa Ranskaan, missä hänen on tarkoitus jatkaa sello-opintojaan.
Iina-Kaisa Viheriävaara
PORVOO Heinäkuisena tiistai-iltapäivänä 16-vuotias Saima Malmivaara harjoittelee sellonsoittoa Porvoonseudun musiikkiopistolla. Hänellä on syksyllä edessään soittokilpailu, ja valmistautuminen siihen on hyvällä mallilla.
–?Tässä on nyt tällainen parin viikon tauko kahden kurssin välissä. Ihan kiva, kun voi olla Porvoossa, sellisti hymyilee.
Malmivaara päätti peruskoulunsa keväällä, ja aloittaa syksyllä opinnot Linnankosken lukion aikuislinjalla. Aikuislukion iltapainotteisuus sopii hyvin muusikon arkeen.
–?Äitini ja isäni kävivät aikoinaan saman systeemin. Iltalukiossa voin opiskella kaikkea musiikkiuralleni hyödyllistä, kuten kieliä, ja sitten jotakin, mistä on itse kiinnostunut. Juuri se, että on vähän vapaampaa ja aamulla on helpompaa treenata, kun se keskittyminen on silloin ihan eri, sellisti selittää.
Peruskoulun ja lukion välissä on kuitenkin yksi täysi kesä. Tänä kesänä Malmivaara on ehtinyt sellonsoiton lisäksi mökkeillä, lukea kirjoja ja viettää aikaa ystäviensä kanssa.
–?Välillä on kiva olla tavallaan tekemättä mitään. Voi lukea kirjaa, saunoa sellaisia kahden tunnin sessioita ja ottaa aurinkoa, hän hymyilee.
Ei minkään -tekemistä onkin tarvittu tasapainottamaan sellonsoiton parissa uurtamista. Läpi kesän Malmivaara on käynyt viikottaisten sellotuntien lisäksi noin viikon mittaisilla kursseilla Helsingissä. Alkukesästä hän pääsi myös soittamaan Tampereen lähettyvillä Kurufest -musiikkifestivaaleilla. Festivaaleilla hän soitti jousitriossa Radion sinfoniaorkesterin Petri Aarnion ja Jakob Dingstadin täydentämänä sekä duona pianistiäitinsä Liisa Malmivaaran kanssa.
–?Oli todella kiva, kun tämä oli ensimmäinen kunnon festarini, jossa pääsin soittamaan ihan kokonaista ohjelmistoa. Tykkäsin kyllä paljon, muusikko hymyilee.
Soittimen kautta voi ilmentää monia tunteita.
Iina-Kaisa Viheriävaara
Malmivaaran perheen suonissa virtaa muusikon veri. Pianonsoittajaäidin lisäksi Saiman isä Janne Malmivaara soittaa ja opettaa viulua. Miten pianistiäidin ja viulusti-isän tyttärestä sitten kasvoi sellisti?
–?Se ei ollut mitenkään omissa käsissäni se juttu, tytär naurahtaa.
Malmivaara aloitti musiikkiharrastuksensa viisivuotiaana, kun hänen vanhempansa alkoivat pohtimaan, mikä soitin sopisi parhaiten käteen.
–?Tietenkin on ymmärrettävää, etteivät vanhempani halunneet ohjata minua heidän omiin soittimiinsa. Olisihan se nyt ollut rasittavaa, kun siinä olisi sitten ollut sellainen opettajan rooli jommalla kummalla vanhemmista. He ajattelivat sitten, että jos lähden tästä sellosta innostumaan, niin meillähän on sitten pianotrio.
–?Äiti on mielestäni sanonut, että sello on hänen lempisoittimensa. Hän myös sanoi, että olin ihan pienenä aivan sellistin näköinen ja oloinen. En sitten tiedä, kuinka hyvä asia se on, Malmivaara nauraa.
Se oli sitten päätetty. Vanhemmat tyrkkäsivät sellon käteen ja sanoivat, että "Lähdepäs nyt tällä vetelemään!" Vuosien sellolla vetelyn tuloksena muusikko on kasvanut tiiviisti kiinni soittimeensa.
–?En voisi kuvitella, että soittaisin jotain muuta. Nyt alan ymmärtää, mitä äiti tarkoitti sillä sellistin persoonallisuudella. Kyllä tämä tuntuu ihan omalta.
Uransa aikana Malmivaara on päässyt merkittäviin tuloksiin. Viime vuonna hänet muun muassa palkittiin Aktiasäätiö Porvoo sr:n nuorisotaidestipendillä, ja hän on sijoittunut monta kertaa parhaiden joukkoon sekä valtakunnallisen että kansainvälisen tason sellokilpailuissa. Unelmat ja tavoitteet soittamisen suhteen suuntautuvat kuitenkin henkilökohtaiselle tasolle.
–?Ihan lähitulevaisuutta ajatellen haluaisin oppia harjoittelemaan järkevästi sillä tavalla, että siinä olisi jotain ideaa. Minulla on paljon vaikeuksia keskittymisen kanssa. Jos rupean harjoittelemaan, niin mielellään niin pieni huone, kuin mihin vain mahtuu soittamaan. Puhelimet, kirjat ja sellaiset mieleluusti ihan eri rakennukseen, että olisi tosiaan vain se huone ja sello.
–?Saatan joskus vain istua puoli tuntia ja miettiä asioita, mutta ne ovat sitten huonoja päiviä, sellisti kertoo.
Muusikkoystävät ovat sellistille tärkeitä. –?Meillä on sellainen syvä ymmärrys toisiamme kohtaan, kun kaikilla on musiikki se ykkösjuttu elämässä.
Iina-Kaisa Viheriävaara
Pitkällä tähtäimellä muusikko haaveilee kansainvälisestä urasta. Tavoitteena olisi päästä keskieurooppalaisten sellovirtuoosien oppiin.
–?Lukion jälkeen haluaisin lähteä heti pois Suomesta Ranskaan, Pariisiin. Ranskalainen kulttuuri on mahtavaa, ja se kieli on ihana. Olen opiskellut sitä kuusi vuotta, ja haluaisin hallita sen vielä paljon paremmin. En tiedä, Ranska on aina tuntunut sellaiselta läheiseltä. Onhan siellä tietenkin eri kulttuuri, mutta se on erittäin mielenkiintoinen, hän haaveilee.
Kaikki riippuu siitä, minkälainen opetustarjonta Pariisissa on, kun sinne olisi määrä lähteä. Ranskassa opettajat voivat olla tiukemmassa kuin esimerkiksi Saksassa, jossa musisoivat tällä hetkellä Euroopan parhaat sellistit. Malmivaara sanoo tiukasti, että väkisin hän ei koita ranskalaisia unelmiaan lähteä toteuttamaan, sillä tärkeintä on hyvät puitteet sellistinä kehittymiselle.
–?Saksahan on nyt sellainen, että siellä on kaikille jotakin. Sinnekin menen sitten ennemmin tai myöhemmin. Ensin yritän päästä Ranskaan vuodeksi tai pariksi, ja sitten johonkin päin Saksaa tai Itävaltaa.
Vaikka muusikko onkin hurahtanut kamarimusiikin soittamiseen, kuuntelurepertuaariin mahtuu monenlaista klassisesta musiikista jazzin kautta funkkiin. Myös monet pop-rock klassikot, kuten The Beatlesin ja David Bowien tuotanto, miellyttävät Malmivaaran korvaa.
–?Oikeastaan kaikki menee, kunhan se on hyvää. Ehkä sellainen nykyaikainen räp-musiikki, joka on aika sellaista suoraviivaista, ei nappaa, Malmivaara toteaa olkiaan kohauttaen.
Muusikon kaipaamaa moniulotteisuutta löytyy parhaiten klassisesta musiikista ja jazzista. Klassisen musiikin soittamisesta onkin muodostunut keino ilmaista syviäkin tuntemuksia, mutta voisiko ilmaisu venyä muihinkin genreihin?
–?Kyllä se on se klassinen minun genreni. Jazzia voisin ehkä joskus soittaa, Malmivaara pohdiskelee.
Liikunta on tärkeää soittokunnon säilymiseksi.
Iina-Kaisa Viheriävaara
Malmivaaran sormet liikkuvat sellon kaulalla luontevasti, ja jousta liikuttava käsi tietää tarkkaan, missä asennossa sen pitää milloinkin sivaltaa soittimen kieliä. Muusikon kasvoilla loistaa monipuolinen tunteiden kirjo, joka on vahvassa yhteydessä huoneessa kaikuvien sävelten herättämään tunnelmaan.
–?Oma puhe jollain tapaa on sellainen selkeämpi. Kun laulaa, niin laulaa usein sanoja, ja tunnelma välittyy niiden avulla. Sellolla sitten ei voi kauheasti sanoituksia ilmentää, eli täytyy jollain muulla tapaa luoda tunnelmaa. Se vaatii sitten kaksin kerroin enemmän duunia siihen eläytymiseen, hän kertoo.
Laulamisesta sellisti ei koskaan ole ollut kiinnostunut.
–?Olen ollut musiikkiluokalla koko elämäni, joten olen siellä vähän joutunut laulamaan, hän naurahtaa.
Musiikkiuransa aikana Malmivaara on päässyt tutustumaan moniin alan ihmisiin, jotka ovat jääneet tärkeäksi osaksi hänen kehitystään. Isä Jannen yhdessä sello-opettajien Tuomas Ylisen ja Tuomas Lehdon kanssa perustama selloakatemia on ollut merkittävimpiä etappeja muusikon soittamiselle.
–?Silloin pääsin tutustumaan mestarikurssin maailmaan, ja sain mukaan ihmisiä eliniäksi, hän kertoo.
Musiikin kautta saadut ystävät ovat vertaistuen kannalta tärkeitä Malmivaaralle.
–?Meillä on sellainen syvä ymmärrys toisiamme kohtaan, kun kaikilla on musiikki se ykkösjuttu elämässä.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot