Viikon kysymys
A-
A+
VANHA PORVOO Vanhan Porvoon itäinen rantamuuri on ollut toukokuusta lähtien remontin alla.
– Tukimuuri oli kallistunut jo huomattavasti jokea päin. Korjaus oli tarpeellinen, sillä oli vaarana, että vuosien saatossa rakennuksetkin lähtevät pikkuhiljaa kohti jokea, kertoo Porvoon katurakennuspäällikkö Markus Karvonen.
Uusittavana on rantamuuri, joka alkaa Vanhalta sillalta ja jatkuu Jokikatua pitkin ensimmäiseen ranta-aittaan saakka.
Urakassa rantamuuri oikaistaan ja asennetaan porapaalujen varaan.
– Nyt olemme asentaneet pysyviä ponttiseiniä, jotka ankkuroidaan kallioon. Näin rakenne tulee pysymään tukevasti paikoillaan eikä pääse enää liikkumaan jokea kohti, Karvonen sanoo.
Toistaiseksi perusparannus on edennyt suunnitelmien mukaan ja aikataulu pysyy ennallaan. Remontin on tarkoitus päättyä joulukuun puolessa välissä.
Tältä Jokikatu näyttää kesällä 2026. Rantamuurin peruskorjaus on aiheuttanut jonkin verran vaurioita viereiseen väylään, mutta vauriot korjataan tilanteen mukaan ja viimeistään, kun korjaus viimeistellään.
Merja Forsman
Korjaus aiheuttanut vauroita tielle
Peruskorjaus on aiheuttanut jonkin verran vaurioita kevyen liikenteen väylälle ja ajoradalle.
– Väylälle on syntynyt halkeamia ja painumia, jotka eivät tulleet meille yllätyksenä. Ne johtuvat ankkuriporauksesta ja tärinästä, Karvonen kertoo.
Mahdollisten vaurioiden syntymistä seurataan päivittäin ja korjataan tilanteen mukaan.
– Yleisen kevyen liikenteen ja ajoneuvojen turvallisuuden takia paikkaamme väliaikaisratkaisuin suuremmat halkeamat, ettei kenellekään tapahdu vahinkoja. Kun remontti etenee, ennallistamme väylät samanlaisiksi kuin ne olivat aikaisemmin, Karvonen kertoo.
Läheisiin rakennuksiin on asennettu siirtymä- ja tärinämittarit, joilla seurataan rakennukseen kohdistuvien tärinöiden voimakkuutta ja kestoa..
– Emme halua, että rakennuksille tapahtuu mitään, ja onneksi mittareissa ei olla havaittu siirtymiä tai tärinää, Karvonen sanoo.
Itäisen rantamuurin korjausta tehdään osittain joelle tuodulta lautalta.
Merja Forsman
Korjausta tehdään joelta lautan päältä
Vaikka Vanhan Porvoon remontointi aiheuttaa jonkin verran esteettistä haittaa ja melua, remontti ei ole aiheuttanut suurempaa palauteryöppyä kaupungille.
– Olemme pitkälti olleet sovussa, suurempia ihmettelyjä ei ole ollut, Karvonen kertoo.
Koska osa työvaiheista tehdään joelle tuodulta lautalta, työ on tehtävä kesällä.
– On harmillista, että tämä pitää tehdä nyt kesällä, kun matkailusesonki käy kuumimmillaan, mutta vettä samentavaa työtä ei saa tehdä syksyisin, mikä on tullut määräyksenä, Karvonen selittää.
Vanhan Porvoon Kauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Dietrich kertoo korjaustyön olevan harmillinen mutta ymmärrettävä.
– Tällaista tämä on, varsinkin kun toimimme vanhassa ympäristössä, mutta ymmärrämme, että tämä peruskorjaus pitää tehdä. Osaa on huolettanut halkeamat tiessä, mutta pääasia on, ettei rakennuksille tapahdu vahinkoja. On hienoa, että kaupunki satsaa Vanhan Porvoon kunnostamiseen, hän sanoo.
Itäisen rantamuurin alue on suljettu remontin ajaksi.
Merja Forsman
Kaikki vauriot korjataan
Seuraavaksi Vanhan Porvoon itäiselle rannalle pystytetään toinen ponttiseinä joen puolelle, jonka jälkeen tehdään pohjavalu porapaalujen varaan. Valun päälle rakennetaan vanhoista olemassa olevista kivistä uutta tukimuuria.
– Menee vielä pitkälle syksyyn ennen kuin kaikki kivet ovat paikoillaan uudessa tukimuurissa. Sen jälkeen teemme vielä viimeistelyt ja ennallistamme halkeamat ja painumat. Toistaiseksi ainakin etenemme yleisaikataulun mukaisesti, Karvonen summaa.
Jokikadun pohjoispuolella korjataan rantamuuria.
Merja Forsman
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot