Viikon kysymys
A-
A+
Ilona Haikala on toiminut apteekkarina Askolassa helmikuusta lähtien.
Arkisto/Mia Smolander
ASKOLA Askolan kunta esittelee kuukausittain yhden paikkakuntamme yrityksistä, yli 300 yrityksen joukosta. Huhtikuussa on vuorossa Askolan apteekki, joka on helmikuusta 2020 alkaen apteekkari Ilona Haikalan toimesta apteekkitoimintaa kunnassamme jatkava yritys. Apteekkipalvelujen merkitys korostuu poikkeuksellisena aikana, jota nyt elämme.
Apteekkitoimintaa on Askolassa ollut kuitenkin jo pitkään, sillä ensimmäisen apteekin kuntaan perusti proviisori Lasse Vallasvaara vuonna 1949. Myös Pukkilan apteekkipalvelut ovat kuuluneet pitkään Askolan apteekin vastuualueeseen ja ns. lääkekaappipalvelu muuttui 1990-luvulla Pukkilan sivuapteekiksi laajentaen pukkilalaisten palveluja.
Apteekkitoimintaa harjoittavien yrittäjien toimintaa ohjaa Suomessa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea. Apteekkiliikettä saa lääkelain mukaan harjoittaa apteekkiluvalla, joka voidaan myöntää vain laillistetulle proviisorille. Apteekkiluvat jaetaan kuntiin niiden väestöpohjan mukaan ja yhtä lupaa hakee usein suurempikin joukko proviisoreita, joista Fimea valitsee toiminnan jatkajat.
Askolankin apteekkilupaa haki suuri joukko proviisoreita, joista nuorin hakija Ilona Haikala (42 v.) valikoitui apteekkitoiminnan jatkajaksi. Yritystoiminta apteekkialalla poikkeaa menettelytavan vuoksi suuresti muusta tuntemastamme liiketoiminnasta.
Sääntelystä on kuitenkin hyötyä ja siitä hyötyvät etenkin pienet kunnat, joissa Fimea varmistaa palvelujen saatavuuden. Apteekkien asiakkaista suurimman osan muodostavat yksityishenkilöt, mutta myös kunnat ovat suuri ja merkittävä asiakasryhmä esimerkiksi vanhuspalveluiden osalta.
Askolan apteekin tärkeimpiä yhteistyökumppaneita ovat lääkealan tukkuliikkeet, jotka maahantuovat suurimman osan lääkkeistä sekä lääketehtaat, joita toimii varsin menestyksekkäästi myös Suomessa.
Alan tutkimus- ja kehitystoiminta on Suomessa maailmanluokkaa.
– Maassamme voisi olla vieläkin enemmän lääkealan kotimaista tuotantoa ja työpaikkoja, Haikala pohtii.
Lääkkeiden lisäksi apteekki myy myös muita tuotteita ja palveluita.
Askolan apteekin tuoreimpia palvelu-uudistuksia on lauantain aukiolo, jota monet asiakkaat ovat kiitelleet. Epidemia-aika on tuonut uutena palveluna kotiinkuljetusmahdollisuuden sekä mahdollisuuden hakea etukäteen tilatut ostokset apteekin parkkipaikalta omalla autolla.
Haikala esittääkin toiveen asiakaskunnalleen ja rohkaisee kaikkia antamaan palautetta apteekin kaikista palveluista ja tuoteryhmistä.
– Näin voimme yhdessä kehittää hyviä apteekkipalveluita Askolassa vieläkin paremmiksi, Haikala sanoo.
Merkittävä uudistus on myös se, että Askolan apteekki alkaa tarjota askolalaisille Matkahuollon palveluita. Paketit ja vaikkapa passit saa tulevaisuudessa noutaa apteekista.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot