Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Borealis käynnistää Porvoon Kilpilahdessa merkittävän tutkimus-, kehitys- ja innovaatioyhteistyön muoviteollisuuden kestävän tulevaisuuden edistämiseksi.
Borealis
PORVOO, KILPILAHTI Borealis käynnistää Kilpilahdessa merkittävän tutkimus-, kehitys- ja innovaatioyhteistyön muoviteollisuuden kestävän tulevaisuuden edistämiseksi.
Yhtiön “Sustainable Plastics Industry Transformation” -ohjelmalle (Spirit) on myönnetty 20 miljoonan euron rahoitus Business Finlandin veturiyritysten haastekilpailussa. Raha on EU:n elpymisvälineen rahoitusta (RRF).
–?Vapaasti suomennettuna projekti tarkoittaa Suomen muoviteollisuuden muuttamista kestäväksi, toimitusjohtaja Salla Roni-Poranen Borealis Polymers Oy:ltä kertoo.
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää investointeja Suomeen.
Samaa aikaan Borealiksen kanssa Business Finland myönsi 20 miljoonaa euroa Meyerin Turun telakan tutkimus- ja kehityshankkeelle, joka kokoaa tulevaisuuden tekijät yhteen rakentamaan ilmastoneutraalin risteilyaluksen.
Borealiksen petrokemian tuotantolaitos sijaitsee Nesteen Kilpilahden laitoksen välittömässä läheisyydessä.
Arkisto/Borealis Polymers Oy
Kaikki Suomen-toiminnot Kilpilahdessa
Kiertotalous on tärkeä osa koko konsernin strategiaa.
–?Tästä hyvänä esimerkkinä on, että meillä on kaksi mekaanista polyolefiinien kierrätyslaitosta käynnissä Euroopassa, Roni-Poranen jatkaa.
Yhtiön kaikki Suomen-toiminnot keskittyvät Porvoon Kilpilahteen, jossa sijaitsevat polyolefiinituotannot (polyeteeni ja -propeeni). Yli 600?000 kilotonnin vuositonnista vientiin menee noin 70 prosenttia.
–?Yhteistyössä belgialaisen yhtiön kanssa olemme koeajaneet kemiallisesti kierrätettyä muovia myös Porvoossa, Roni-Poranen sanoo.
"Muoveilla on hyviä ominaisuuksia"
Roni-Poranen muistuttaa, että polyolefiinimuovit ovat ja tulevat olemaan tärkeä osa taloudellista kasvua.
–?Muoveilla on hyviä erinomaisia ominaisuuksia, kuten kestävyys ja keveys, jotka tekevät niistä ylivoimaisia materiaaleja monella yhteiskunnan alueella.
Muovin avuilla pystytään säästämään resursseja esimerkiksi autojen valmistuksessa keventämällä niiden painoja ja näin säästämään polttoaineen kulutusta.
–?Toinen merkittävä asia ovat muovipakkaukset, joiden keveyden ansiosta kuljetuskustannukset ja polttoainekulutus tulevat edullisemmaksi. Muovipakkauksilla voidaan vähentää myös ruokahävikkiä, joka on merkittävä hiilidioksidinlähde nykymaailmassa, Roni-Poranen sanoo.
–?Viimeistään koronapandemian aikana on havaittu myös se, kuinka muovi takaa hygieeniset terveydenhoitotuotteet.
Toimitusjohtaja Salla Roni-Poranen muistuttaa, että melko myöhäisessä vaiheessa alkanut muovin keräys on Suomessa vielä alkutekijöissään.
Arkisto/Itäväylä/Lukijan kuva
"Muovi ei saa päätyä roskaamaan luontoa"
Roni-Poranen korostaa, että muovien valmistus ja käyttö ei ole vielä kestävällä tasolla.
–?Tähän haluamme puuttua ja ratkaista teollisuudenalan haasteet.
Valtaosa muoveista tuotetaan edelleen fossiilista raaka-aineista.
–?Muovin tuotannossa ja myöhemmin sen poltossa syntyy hyvin paljon hiilidioksidipäästöjä.
Myös muovin kierrätys on vielä alkutaipaleella, mitä pitää Roni-Porasen mukaan parantaa.
–?Muovi ei missään nimessä saa päätyä roskaamaan luontoa.
Koronapandemian aikana muovipakkaukset osoittivat merkityksensä hygieenisinä pakkauksina.
Arkisto/Marko Wahlström
Borealis investoi itse 50 miljoonaa euroa
Muovin kiertotalouden parantamiseksi tarvitaan hyvin paljon innovaatioita ja kehityspanostuksia koko arvoketjussa.
–?Haluamme olla edelläkävijä ja auttaa koko ekosysteemiä muutoksen läpiviemisessä, Roni-Poranen toteaa.
Borealis investoi itse tutkimukseen ja tuotekehitykseen 50 miljoonaa euroa lisää. Yhdessä Business Finland rahoituksen kanssa sen uskotaan vauhdittavan kehitystä kohti tavoitteita.
–?Tavoitteenamme on muuttaa muoviteollisuus kiertotalousvaltaiseksi, Roni-Poranen sanoo.
Borealiksen tavoitteena onkin korvata vuoteen 2030 mennessä 33 prosenttia fossiilisista raaka-aineista uusiutuvilla tai kierrätettävillä raaka-aineilla sekä muuttaa tuotanto hiilineutraaliksi vuoteen 2045 mennessä.
Metsätaloudessa syntyvien sivuvirtojen eli ylijäävän raaka-aineen kartoittaminen nousee keskeiseksi tekijäksi muovintuotannon tulevaisuudessa.
Lukijan kuva/Rita Klemets
Metsätalouden sivuvirtojen kartoittaminen keskiössä
Yritys käynnistää laaja-alaisen yhteistyön nykyisten ja uusien kumppaneiden kanssa johtaakseen muoviteollisuuden muutosta kohti uusiutuviin raaka-aineisiin, kierrätykseen ja hiilineutraaliuteen perustuvaa muovin valmistusta ja käyttöä.
–?Kumppaneita on useita kymmeniä ja niiden määrä voi nousta sataan. Neste on ollut ja on jatkossakin yksi kumppaneistamme täällä Kilpilahden alueella, Roni-Poranen sanoo.
Spirit-ohjelman avulla Borealis tähtää Suomessa siihen, että fossiiliset raaka-aineet korvataan tulevaisuudessa 100-prosenttisesti uusiutuvilla raaka-aineilla.
–?Keskeinen tekijä Suomen osalta on esimerkiksi metsätalouden sivuvirtojen kartoittaminen yhdessä alan yritysten kanssa, Roni-Poranen sanoo.
Hänen mukaan Borealis on keskustellut asiasta jo monen suomalaisen metsäyhtiön kanssa.
–?Olemme hyvin avoimia kaikille. Tyypillisiä esille tulevia raaka-aineita ovat olleet esimerkiksi ligniini ja raakamäntyöljy, mutta tarjolla on paljon muutakin, kuten sokereita.
Muovien erilliskeräykseen kelpaavat lähes kaikki pakkausmuovit. Ainoastaan PVC-muovia ei tule laittaa keräykseen, mutta sitä ei pakkauksissa juurikaan käytetä.
Arkisto/Roskn' Roll
Muutosmatka kohti kestävää tulevaisuutta alkaa
Muovin kiertotaloudessa on tarkoitus ottaa jättiloikka eteenpäin.
–?Suomessa muovin kierrätys on vielä hyvin alkuvaiheessa, sillä lähdimme hyvin myöhäisessä vaiheessa liikkeelle, Roni-Poranen sanoo.
Borealiksen Kilpilahden tuotantolaitoksella halutaankin katsoa, miten muovin kiertotalous saataisiin mahdollisimman tehokkaasti toimimaan integroidusti mekaanisen ja kemiallisen kierrätyskonseptin kehityksellä.
–?Se vaatii pitkäjänteistä työtä. Spirit-ohjelmamme on nelivuotinen, Roni-Poranen jatkaa.
Borealiksella on takana suomalaisen muovinvalmistuksen pioneerityötä, joka alkoi 50 vuotta sitten Pekema Oy:n käynnistäessä kotimaisen muoviraaka-ainetuotannon Kilpilahdessa alkuvuodesta 1972.
–?Nyt olemme lähdössä tärkeälle muutosmatkalle kohti kestävää tulevaisuutta siten, että muovin valmistuksesta ja käytöstä tehdään kestävämpää sekä taataan näin hyvä tulevaisuus Suomen muoviteollisuudelle, toimitusjohtaja Salla Roni-Poranen toteaa.
Pekema-yhtiö aloitti polyeteenien valmistamisen Porvoon Kilpilahdessa. Kuva LDPE-laitoksen rakentamisesta vuodelta 1971.
Borealis Polymers Oy
Ensimmäiset polyeteenimuovit Porvoosta 50 vuotta sitten
PORVOO, KILPILAHTI Porvoon Borealiksen historia alkoi vuonna 1969, kun yhtiö nimeltä Pekema perustettiin ja Suomeen syntyi uusi teollisuuden ala, kotimaisen muoviraaka-aineen valmistus.
Silloisen yhtiön yksi suurimmista omistajista oli Neste, jonka oli päättänyt rakentaa öljyn jalostamon yhteyteen petrokemian yksikön, eteenikrakkerin. Pekeman tehtäväksi tuli jatkojalostaa eteeni polyeteeniksi ja PVC-muoveiksi.
Uusien laitosten rakennustyöt alkoivat vuonna 1969 ja työt edistyivät aikataulun mukaisesti siten, että eteenikrakkerin käynnistykseen päästiin joulukuussa 1971. Ja aivan saman vuoden lopussa tehtiin LDPE:llä ensimmäinen koeajo.
Ensimmäiset polyeteenimuovit toimitettiin asiakkaalle kartongin päällystykseen 15.5.1972.
Krakkerin ja LDPE-laitoksen 50-vuotisen historian lisäksi Borealiksen fenoli ja aromaatit -yksikkö on toiminut 40 vuotta.
FAKTA
Borealis-konserni
* Kuuluu maailman johtaviin edistyneiden ja kiertotalouteen liittyvien polyolefiiniratkaisujen toimittajiin sekä on Euroopan markkinajohtaja peruskemikaaleissa, lannoitteissa ja muovin mekaanisessa kierrätyksessä.
* Yhtiön pääkonttori sijaitsee Wienissä Itävallassa ja yhtiön henkilöstömäärä on 6?900 ja toimintaa on yli 120 maassa.
* Itävaltalainen, kansainvälisesti toimiva öljy- ja kaasuyhtiö OMV omistaa Borealiksesta 75 prosenttia, ja loput 25 prosenttia omistaa Abu Dhabissa sijaitseva Mubadala investointiyhtiönsä kautta.
* Porvoon tuotantopaikkakunta on täysin integroitu petrokemian keskittymä, joka muodostuu kuudesta tuotantolaitoksesta. Kilpilahdessa valmistetut muoviraaka-aineet menevät pääasiassa putkituotteisiin, teräsputkenpäällystykseen, pakkauksiin ja kaapelituotteisiin.
* Borealis työllistää Suomessa (Porvoossa) yhteensä noin 900 henkilöä.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot