Viikon kysymys
A-
A+
Ajomestari Pasi Nyyssönen seurasi, kun linja numero 13 saapui Porvoon kauppatorille tällä kertaa minibussilla,
Marko Wahlström
PORVOO, TARMOLA–KUNINKAANPORTTI Porvoon kaupunkiliikenteen uusin linja, Taku-linjaksi kutsuttu Tarmola–Kuninkaanportti eli linja 13, ei vielä kahden ensimmäisen viikon aikana ollut tavoittanut matkustajia. Linja aloitti liikennöinnin 14.8,
– Tänään on toistaiseksi ollut kaksi matkustajaa, bussinkuljettaja Taina Uronen sanoo tullessaan Porvoon kauppatorille.
– Toistaiseksi reitillä on ollut samoja asiakaita kuin linjalla 3. Uusia kasvoja ei vielä ole näkynyt, hän jatkoi.
Uusi linja aloittaa liikennöinnin arkisin Loviisantie 12:n pysäkiltä kello 5 ja lauantaisin kello 10. Vuoroa ajetaan maanantaista lauantaihin. Viimeinen vuoro Kuninkaanportista Tarmolaan lähtee arkisin kello 20.30 ja lauantaisin kello 18.30. Uusi vuoro lähtee Tarmolasta tasatunnein ja Kuninkaanportista puolelta.
– Linja kulkee Kuninkaanporttiin Näsin S-marketin kautta, Uronen vinkkaa.
Uuden vuoron linja-autot ajavat Tarmolasta Mannerheiminkatua Rauhankadulle, josta Aleksanterinkatua Aleksanterinkaarelle ja Tolkkistentien kautta Kuninkaanporttiin. Takaisin palataan Hornhattulan, Taidetehtaan ja Piispankadun kautta.
Bussinkuljettaja Taina Uronen oli aamuvuorossa Tarmola–Kuninkaanportti -linjalla viime perjantaina. – Uusia matkustajakasvoja ei ole toistaiseksi ollut, hän kommentoi.
Marko Wahlström
"Hetken kesti ennen kuin kuljettajat oppivat"
Kaupunkiliikennettä operoi Porvoossa Suomen suurimpaan paikallis- ja kaukoliikenteen linja-autoyhtiö Koiviston Auto -konserniin kuuluva Oy Porvoon Liikenne Ab.
– Meidän kannalta uusi linja on alkanut ihan hyvin. Hetken toki kesti ennen kuin kuljettajat oppivat linjan, ajomestari Pasi Nyyssönen sanoo.
Linja 13 ajaa osittain samaa reittiä kuin linja 3, joka starttaa sairaalalta ja ajaa Kevätkummun ja torin kautta Kuninkaanporttiin.
– Uusi linja on ollut vielä toistaiseksi hiljainen, sillä asiakkaat evät ole löytäneet, vaikka alkuun linjasta kyseltiin.
Ilmiö on tuttu jokaisen uuden linjan kohdalla.
– Aina kun tulee uusi linja, on normaalia, että voi mennä pidempäänkin ennen kuin asiakkaat löytävät, Nyyssönen jatkaa.
Talviaikatauluihin siirtymisen yhteydessä Porvoon paikallisliikenteen aikataulut saivat kauppatorille uudet näyttötaulut. Porvoon Liikenteen ajomestari Pasi Nyyssönen tutkailee aikatauluja.
Marko Wahlström
Porvoon paikallisliikenteessä 12 linjaa
Uusi kaupunkilinja syntyi Porvoon kaupungin viime syksynä tekemän kilpailutuksen perusteella.
– Linjan avulla halutaan parantaa palvelua lisäämällä Tarmolan ja Kuninkaanportin välistä asiointiliikennettä arkisin ja lauantain, Nyyssönen sanoo.
Porvoon paikallisliikenteessä on tällä käytössä yhteensä 12 linjaa.
– Iso osa vuoroista ajetaan vain koulupäivisin, mutta nekin vuorot on tarkoitettu kaikille, Nyyssönen muistuttaa.
Uusi linja 13 ajetaan joko pikkubussilla tai isolla linja-autolla.
Marko Wahlström
Porvoon Liikenteen palveluksessa on 65 kuljettaja
Paikallisliikenteessä on käytössä 14 linja-autoa, jotka ajetaan valtaosin Koiviston Auto -konserniin kuuluvan Helsingin Bussiliikenne Oy:n sinisillä matalalattia-autoilla.
– ELY-keskuksen tilaamat vuorot ajetaan autoilla, joista osa on turvavöillisiä, kuten linja 7 Kerkkooseen. Askolan ja Monninkylän suuntaan ajetaan myös sinisillä autoilla, Nyyssönen sanoo.
Porvoon Liikenteen palveluksessa on 65 kuljettajaa, jotka ajavat työvuorolistojen mukaan kaupunki- ja kaukoliikenteessä.
– Paikallisliikennettä ajetaan kahdessa vuorossa. Kaukoliikenteessä on viikonloppuisin lisäksi yövuoro.
Liikennöitsijällä on parhaillaan käynnissä kaksi viikkoa sitten Harabackan varikolla aloittanut rekrytointikurssi uusien kuljettajien palkkaamiseksi. Edellinen kurssi oli viime talvena
– Tämän hetken tiedon mukaan vuodenvaihteessa aloittaisi 12 uutta kuljettajaa. Linja-autoalalla on ollut vaikeuksia löytää uusia kuljettajia, joten sen takia heitä pitää kouluttaa muilta aloilta, Nyyssönen jatkaa.
Porvoon Liikenteellä on sekä kantasuomalaisia että maahanmuuttajataustaisia kuljettajia.
Porvoon paikallisliikenteessä on tällä hetkellä yhteensä 12 linjaa. Määrä noussee seitsemällä, kun joukkoliikenneuudistus astuu voimaan ensi vuonna.
Marko Wahlström
Joukkoliikenteen asukaskyselyyn vastasi 561 kaupunkilaista
Kaupunkiliikenteen linjat 3–6 ja 13 ovat Porvoon kaupungin tilaamia vuoroja sekä linjat 7, 8, 10, 11 ja 16 ELY-keskuksen tilaamia.
– Linja-autovuoro 1 on täysin meidän oma eli markkinaehtoinen vuoro. Linja 2 on osittain kaupungin tukema ja osittain markkinaehtoinen, Nyyssönen sanoo.
Porvoossa on käynnissä joukkoliikenteen uudistustyö, jonka myötä kaupunki on ottamassa haltuunsa keskeisten alueiden joukkoliikenteen järjestämisvastuun ELY:n kanssa.
Kaupungin kesän aikana järjestämään asukaskyselyyn joukkoliikenneuudistuksen linjastosta keräsi yhteensä 561 vastausta. Vastauksia läpikäydään parhaillaan, ja linjastojen ja aikataulujen kehitystyö jatkuu. Kaupunkivetoisen joukkoliikenteen valmistelu etenee poliittiseen keskusteluun, päätöksentekoon ja lopulta kilpailutukseen ensi kesänä. Suunnitelman mukaan uudistus olisi valmis vuonna 2025.
– Ilman yhteiskunnan tukea paikallisbussiliikenne ei kannattaisi, mikä on ikävä tosiasia. Sen näkee markkinaehtoisista linjoistamme, jotka eivät enää lyö leiville.
Kustannusten nousu ja kilpailun koventuminen nakertavat bussiyhtiöiden kannattavuutta.
– Porvoon ja Helsingin väliset kaukoliikennevuoromme ovat markkinaehtoisia. Yksi eli Porvoosta Kotkaan Loviisan kautta vuoro on ELY-keskuksen tukemaa, Nyyssönen kertoo.
Porvoossa operoivat koulupäivisin myös yksityiset porvoolaiset linja-autoyhtiöt H. Eriksson Transport Oy (Porvoo–Isnäs–Porvoo) ja Oy Kaj Forsblom Ab (Epoo, Grännäs, Ilola, Juornaankylä, Kråkö, Monninkylä, Pellinki, Seitlahti, Sikilä, Vessö ja Voolahti).
Ajomestari Pasi Nyyssösen mukaan markustajamäärät eivät ole palautuneet koronapandemiaa edeltävälle tasolle.
Marko Wahlström
Matkustajamäärät eivät vielä palaneet koronaa edeltävään aikaan
Matkustajamäärät ovat kehittyneet ajomestarin mukaan parempaan suuntaan.
– Koronaa edeltävään aikaan emme ole vielä päässeet, mutta nyt olemme koronapandemian päättymistä seurannutta ajanjaksoa paremmalla puolella, Pasi Nyyssönen sanoo.
Eurooppalaisten ja aasialaisten matkailijoiden virta Porvooseen näkyy myös linja-autoissa.
– Elokuussa Porvooseen tulevat linja-autovuorot ovat olleet viikonloppuisin ja osin viikollakin täynnä Helsingistä Porvooseen tulevia turisteja, Nyyssönen sanoo.
Paikallisliikenteen matkustajamäärä Porvoossa on melko vakio vuodesta toiseen.
– Koululaiset näkyvät aina tilastopiikkeinä. Muuten määrissä ei ole suurta heilahtelua; toki sadepäivät näkyvät heti bussien käytössä. Loppusyksyn räntäkelit saavat ihmiset käyttämään paikallisbusseja.
FAKTA
Porvoon paikallisliikenteen bussilinjat:
» Linja 1: Tori–sairaala ja sairaala–tori, tori–Hamari ja Hamari–tori
» Linja 2: Tolkkinen–tori ja Huhtinen–tori–Tolkkinen´
» Linja 3: Sairaala–tori–Kuninkaanportti–(Haksi)
» Linja 4: Porvoo–Emäsalo/Mustijoki
» Linja 5: Tori–Kulloo–Svartbäck–tori ja Kulloon koulu
» Linja 6: Kulloo–Söderveckoski–Hinthaara–tori
» Linja 7: Tori–Kerkkoo–tori
» Linja 8: Tori–Tuorila–Kerkkoo–tori
» Linja 10: Myrskylä–Porvoo–Myrskylä
» Linja 11: Porvoo–Askola–Juornaankylä–Porvoo
» Linja 13 Tarmola–tori–Kuninkaanportti ja Kuninkaanportti–tori–Tarmola
» Linja 16: Porvoo–Lapinjärvi–Porvoo
»» Linjanumerot 9, 12, 14, 15, 17, 18 ja 18M tulevat käyttöön Porvoon joukkoliikenneuudistuksen yhteydessä.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot