Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Eduskuntavaalit toimitetaan 2. päivä huhtikuuta. Ennakkoäänestys järjestetään 22.-28. maaliskuuta ja samaan aikaan järjestetään myös kotiäänestys.
Arkisto/Mika Laine
PORVOO Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4. ja vaalien ennakkoäänestys järjestetään 22.-28.3. välisenä aikana. Samana aikana järjestetään kotiäänestys, johon tulee ilmoittautua, Porvoon kaupunki tiedottaa.
Kotiäänestys Porvoossa
Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen.
Kotiäänestyksen yhteydessä voi säädettyjen edellytysten täyttyessä äänestää myös kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja.
Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ilmoittautuminen kotiäänestykseen on tehtävä keskusvaalilautakunnalle kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 21.3. ennen kello 16.
Ilmoituksen voi äänestäjän puolesta tehdä tämän valitsema henkilö.
Kotiäänestysilmoitukset osoitetaan Porvoon kaupungin keskusvaalilautakunnalle ja voidaan toimittaa Kompassin postilaatikkoon (Rihkamatori B), postitse osoitteeseen Raatihuoneenkatu 9, 06100 Porvoo tai puhelimitse 020 692?250, palvelupiste Kompassi.
Esteettömyys
Ennakkoäänestyspaikoista erityisesti Lundi, K-Supermarket Tarmola, Näsin S-market ja Kanteletalo ovat helposti saavutettavia ja niissä on käytössä esteettömät äänestyskopit. Lisäksi vaalibussissa on käytössä pyörätuolihissi, joka helpottaa liikkumista. Muissakin paikoissa äänestys järjestetään niin, että vaalisalaisuus säilyy.
Vaalipäivänä kukin äänioikeutettu saa äänestää vain omassa äänestyspaikassaan. Vaalipäivän äänestyspaikka mainitaan äänioikeutetun postitse saamassa äänioikeusilmoituksessa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot