Viikon kysymys
A-
A+
Porvoon pääkirjaston kahvion puolelle on järjestetty palapelien sekä lautapelien vaihtohylly.
Arkisto/Depositphotos
PORVOO Vuoden 2025 osallistuvan budjetoinnin kautta valitut ideat on nyt pääosin toteutettu. Vuonna 2026 osallistuva budjetointi keskittyy 13–18-vuotiaisiin nuoriin, jotka pääsevät suunnittelemaan ja päättämään, mihin kaupungin 50 000 euron budjetti käytetään.
Nuorten ideointivaihe alkaa helmikuussa yhteistyössä Porvoon nuorisopalveluiden ja kasvun ja oppimisen toimialan kanssa. Tarkemmat ohjeet osallistumisesta julkaistaan tammikuussa. Nuoret ideoivat, kaupungin asiantuntijat arvioivat ideat ja kaikki porvoolaiset voivat äänestää.
– On hienoa, että voimme jatkaa osallistuvaa budjetointia keskittymällä nyt Porvoon nuoriin. Nuoret pääsevät aidosti vaikuttamaan ja osalliseksi kaupungin päätöksentekoon ja samalla heidän toiveitaan kuullaan. On myös erinomaista, että saamme toteuttaa tämän yhdessä koulujen kanssa, toteaa johtava nuorisotyön koordinaattori Tanja Lehtikuusi.
Porvoon osallistuva budjetointi on järjestetty kolme kertaa siten, että kohderyhmänä ovat olleet kaikki porvoolaiset. Nuorten jälkeen voidaan mahdollisesti valita joku toinen kohderyhmä, kaupungin tiedotteessa todetaan.
Vuoden 2025 ideat, jotka valittiin toteutettaviksi:
» Päihteetön elämä -päihdekasvatus, kaikissa yläkouluissa syksyllä.
» Puistojooga, maksuttomia sunnuntaiaamuja Suistonkentällä kesällä.
» Pääskytien koululle penkit ja taideteokset. oppilaiden ideoimia penkkejä ja taidetta koulun käytäville; ensimmäinen graffititeos valmis kuntosalille.
» Nuorten ohjattu salikurssi Kansalaisopistossa
» Kehitysvammaisten karaoketapahtuma 15.11. Nuorisotila Zentrassa.
» Uimahalliin projektori, joka heijastaisi kaloja veteen, ei voida toteuttaa teknisistä syistä. Altaan pohjamateriaali ei heijasta kuvia riittävän selkeästi, ja laite vaatisi lisäksi huomattavan paljon ilmanvaihtoa. Sen sijaan liikuntapalvelut hankkii uimahalliin uusia vesileikkeihin tarkoitettuja välineitä kävijöiden käyttöön.
» Penkit Kokonniemeen asennettu
» Tekonurmipäällysteinen pienpelikenttä Hamarin koululle on valmis.
» Ulkoilmaleffa 30.8. Jokikarnevaalien yhteydessä.
» Palapelejä lainattavaksi kirjaston kahvion puolelle asiakkaille palapelien sekä myös lautapelien vaihtohyllynä. Lainattavia palapelejä hankitaan syksyn aikana sekä lähikirjastoihin että pääkirjastoon.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot