Viikon kysymys
A-
A+
Heikki Vestman.
Mika Laine
SIPOO Kokoomuksen kansanedustaja, Sipoon viidennen kauden kunnanvaltuutettu Heikki Vestman asettuu ehdolle kevään kuntavaaleissa Sipoossa. Vestman on yksi Sipoon pitkäaikaisimmista ja aloitteellisimmista kunnanvaltuutetuista.
– Sipoo on rakas kotimme. On ollut kunnia tehdä töitä sipoolaisten valtuutettuna yli 20 vuoden ajan. Olen vakuuttunut siitä, että oikeilla päätöksillä Sipoo pidetään tulevaisuudessakin turvallisena, elinvoimaisena ja parhaana paikkana asua ja elää. Sipoossa parasta ovat aktiiviset, ahkerat ja asioistaan huolehtivat ihmiset. Heidän on oltava kaiken päätöksenteon keskiössä, Vestman sanoo.
Vestman korostaa terveen talouden, turvallisuuden, kestävän kasvun ja hyvien palveluiden merkitystä.
– Sipoossa on jatkettava jämäkkää taloudenpitoa. Kunnan veroja ei saa jatkossakaan korottaa. Palveluja ei turvata veronkorotuksilla, vaan terveellä taloudella. Sipoon on kasvettava kestävästi omakotivaltaisena kuntana. Emme halua tänne lähiöiden ongelmia. Sipoolaiset lapset ja nuoret ansaitsevat laadukkaat päiväkodit ja koulut. Kunnan ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia on edelleen parannettava. Söderkullan tekojään ja Miilin liikuntahallin jälkeen edessä tulee olla Sipoon uimahallin rakentaminen.
Kunnanvaltuutetun ja kansanedustajan tehtävät tukevat toisiaan esimerkiksi rakentamisen sujuvoittamisessa ja tiestön parantamisessa.
– Olemme tehneet vuosia töitä sen eteen, että omalle tontille rakentaminen olisi Sipoossa helpompaa. Eduskunnassa läpi ajamieni lakimuutosten johdosta tässä tavoitteessa päästään entistä pidemmälle kunnan rakennusjärjestystä päivittämillä ja yleiskaava uudistamalla. Vuosikymmeniä odotetun Nikkilä-Söderkulla-kevyenliikenteenväylän rakentamissuunnittelu valmistuu tänä vuonna eduskunnan joululahjarahojen turvin. Seuraavaksi hanke on vietävä toteutukseen, kuten Öljytien turmaristeyksen saneerauskin vietiin, Vestman toteaa.
Vestman on ollut Sipoon ääniharava useissa edellisissä vaaleissa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot