Viikon kysymys
A-
A+
Kevään koittaessa alkaa myös roskienpolttokausi, mikä vuosittain aiheuttaa myös maastopaloja. Perjantaina roskienpoltto lähti käsistä Myrskylässä ja Pukkilassa.
Arkisto/Mika Laine
MYRSKYLÄ, KANKKILA–PUKKILA, KANTELE Kevään maastopalokausi on alkanut. Tänään perjantaina pienet maastopalot saivat alkunsa roskien poltosta sekä Myrskylän Kilpisentiellä että Pukkilan Ylösjoentiellä.
Tarina molemmissa tapauksissa on sama: asukas tai omistaja oli polttanut risuja ja muita roskia pihalla, kun tuulenpuuska oli tarttunut kipinöihin.
–?Myrskylässä palo alkoi levitä kuivaa ruohikkoa pitkin kohti asuinkiinteistöä. Asukkaat kuitenkin onnistuivat sammuttamaan palon haravoiden avulla, päivystävä palomestari Tuomas Lintula Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta kertoo.
Pelastusyksikön tehtäväksi jäi paloympäristön kasteleminen vedellä.
Pukkilassa tulipalo katkaisi sähköjohdon
Pukkilan Kanteleen Hannulankulmassa tuli lähti leviämään pihalla sijaitsevaa kuusiaitaa pitkin ja ehti levitä noin kymmenen metriä kohti pihavajaa, joka ei kuitenkaan ehtinyt syttyä palamaan pelastusyksiköiden saavuttua paikalle.
–?Kuusiaidan keskellä oli sähkötolppa, jonka sähköjohdon tulipalo katkaisi. Irrallaan maassa ollut johto aiheutti vaaratilanteen, Tuomas Lintula kertoo.
Pelastusyksiköt kastelivat palopaikan ja ilmoittivat katkenneesta johdosta sähköyhtiölle.
Huolellisuutta ja tarkkuutta roskien polttoon
Päivystävä palomestari kehottaa keväiseen roskanpolttoon ryhtyviä huolellisuuteen.
–?Roskien polttopaikan ympäristö olisi hyvä kastella ja polttopaikan voisi ympäröidä kivillä. Samoin kannattaa varmistaa, ettei lähellä ole mitään sellaista, johon mahdollinen palo voisi levitä, Lintula sanoo.
Hän kehottaa ihmisiä myös varaamaan polttopaikan läheisyyteen vettä ensisammutusta varten.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot