Viikon kysymys
A-
A+
Oona Airola esittää Hetki ennen valoa -elokuvassa teho-osastolle kiidätetyn vastasyntyneen lapsen Leni-äitiä.
Robert Nordström/Making Movies Oy
PORVOO Palkitun porvoolaisohjaajan kymmenes elokuvateatterielokuva saapuu valkokankaille ensi syyskuussa. Tuotantoyhtiö Making Moviesin ja ohjaaja Klaus Härön neljäs yhteiselokuva tuo tapahtumat nykyajan Helsinkiin. Hetki ennen valoa -elokuvan traileri on nyt katsottavissa.
Härö tarttuu uudella elokuvallaan ajankohtaiseen aiheeseen. Elokuvassa seurataan kahta naista keskellä hoitoalan kriisiä. Erikoissairaanhoitaja Inka (Laura Birn) ja vastasyntyneen lapsen vanhemmat Leni ja Kari (Oona Airola ja Jussi Vatanen) kohtaavat teho-osastolla, jonne pariskunnan vauva on kiidätetty hoitoon.
Samaan aikaan sairaanhoitajat suunnittelevat lakkoa. Koskettavan draamaelokuvan tapahtumat sijoittuvat nykyajan Helsinkiin, ja on saanut innoituksensa todellisista hoitoalan työtaisteluista.
– Paloin halusta käsitellä asioita tällä kertaa suoremmin. Näiden ihmiskohtaloiden ja tapahtumien kautta tullaan nykyhetkeen, jossa tapahtuu tässä ja nyt, ohjaaja kertoo tiedotteessa.
»» Katso elokuvan traileri tästäTutut tekijät elokuvan taustalla
Elokuvan tuottavat Härön aiemmista merkkiteoksista "Miekkailija", "Tuntematon mestari" ja "Rakkaani merikapteeni" tutut yhteistyökumppanit Kai Nordberg, Kaarle Aho ja Pauliina Piipponen Making Movies -tuotantoyhtiöstä. Elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat Kirsi Vikman ja Jimmy Karlsson, jotka ovat aiemmin käsikirjoittaneet Härön elokuvat "Äideistä parhain" ja "Rakkaani merikapteeni".
– Elokuva on taattua Klaus Häröä, mutta samalla on upeaa nähdä uudistunut Härö, joka modernissakin tarinassa pystyy koskettamaan katsojaa sydänjuuria myöten. Elokuva on liikuttava, koskettava ja ajankohtainen, elokuvan tuottaja Kai Nordberg sanoo.
Uutuuselokuva tulee olemaan osa 30-vuotista uraansa viettävän helsinkiläisen tuotantoyhtiö Making Moviesin juhlavuotta. B-Plan Distribution tuo elokuvan valkokankaille 11. syyskuuta.
– Hyvä elokuva minulle on se, että siitä jää visuaalinen jälki. Aivan oleellisia ovat kuvauspaikat, joita mietin jokaisena kuvauspäivänä, kunnes kuva on otettu. Elokuvan tekeminen on paljolti silmänkääntötemppuja, Klaus Härö sanoi puhuessaan kaupunkikeskustojen kehittämisseminaarissa Porvoossa elokuun lopulla.
Arkisto/Marko Wahlström
Miekkailija-elokuva ylsi Oscarien shortlistalle
Porvoolaisohjaaja on yksi kansainvälisesti kiitetyimmistä ja palkituimmista suomalaisista elokuvantekijöistä. Hänen elokuviansa on palkittu maailman festivaaleilla poikkeuksellisen menestyksekkäästi.
Neljä elokuvista on valittu edustamaan Suomea Oscar-kisassa. "Miekkailija" (2016) ylsi Oscarien shortlistalle ja oli ehdolla arvovaltaisessa Golden Globe -kisassa.
Härö on saanut parhaan ohjaajan Jussi-palkinnon elokuvasta "Postia pappi Jaakobille", joka voitti myös parhaan elokuvan palkinnon. Ohjaajan edellinen elokuva "Ei koskaan yksin" ylsi viime vuoden katsotuimpien elokuvien joukkoon.
Porvoossa asuva Klaus Härö on tehnyt yhdeksän elokuvateatterielokuvaa, joista ensimmäinen oli "Näkymätön Elina (Elina – som om jag inte fanns)" vuonna 2003. Sitä ovat seuranneet "Äideistä parhain" (2005), "Uusi ihminen (Den nya människan)" (2007), "Postia pappi Jaakobille" (2009), "Miekkailija" (2015), "Tuntematon mestari" (2019), "Elämää kuoleman jälkeen (Livet efter döden)" (2020), "Rakkaani merikapteeni" (2022) ja "Ei koskaan yksin" (2025).
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot