Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Laivan omistajat Robin Lybeck (vas.), Emmi Valve ja Leo Kylätasku istuvat Kaunis Veeran olohuoneen pöydän äärellä. Kuvasta puuttuu aluksen neljäs omistaja Aino Ikivirta.
Marko Wahlström
ITÄ-UUSIMAA Kulttuuripersoona Joakim ”Jocke” Lybeckin (1956–2017) entinen koti, asuntolaiva Kaunis Veera, on muuttumassa uudenlaiseksi kulttuuriareenaksi, joka saa tulikasteensa viikon kuluttua torstaina.
Aluksella ja sen laituripaikan rannalla Hattulassa on riittänyt viime viikkoina vipinää, kun paikkoja on kunnostettu vapaaehtoisten talkoolaisten voimin.
Aluksen viime syksynä ostaneet porvoolainen Leo Kylätasku sekä turkulaiset Aino Ikivirta ja Robin Lybeck ovat saaneet neljänneksi osaomistajaksi porvoolaisen sarjakuvataiteilija Emmi Valveen.
–?Monelle alus on ehtinyt tulla tutuksi. Haluamme jatkaa sitä kulttuuriperintöä, mikä paikalla on ollut, Valve sanoo.
Proomun kansi sai maanantaina uutta maalipintaa.
Marko Wahlström
Runko hiekkapuhallettiin ja maalattiin telakalla
Asuntolaivan tulevan toiminnan ympärille on perustettu Porvoon Kulttuurilaiva – Borgå Kulturbåten -niminen yhdistys, joka odottaa vielä rekisteröintiä Patentti- ja rekisterihallituksessa.
–?Yhdistys vastaa jatkossa tapahtumien käytännön järjestelyistä. Me omistajat koetamme huolen, että Veera pysyy kunnossa, Kylätasku kertoo.
Alus palasi noin kuukausi sitten Porvooseen Suomenlinnan telakalta, jossa se oli kunnostettavana.
–? Aluksen runko hiekkapuhallettiin ja maalattiin sekä peräsinmalja kunnostettiin hitsaamalla, Robin Lybeck kertoo.
Edellisestä telakkakäynnistä oli vierähtänyt aikaa 14 vuotta. Asuntolaiva-statuksen johdosta alus pitää nostaa kymmenen vuoden välein ylös vedestä ja kunnostaa.
–?Samalla alus myös katsastettiin, Lybeck jatkaa.
Aluksen katto sai maanantain talkoissa uuden maalipinnan. Myös aluksen puurakenteita ja muutamia ovia uusitaan.
–?Uusi lankonki eli kävelysilta on tarkoitus rakentaa. Siitä tulee entistä leveämpi ja tukevampi sekä molemmille puolille tulevat kaiteet, talkoissa oleva turkulainen veneenrakentaja Kalle Pajusalo suunnittelee ja luonnostelee suunnitelmaa lehtiöönsä.
Pihalla on tehty paljon siivous- ja raivaustyötä. Piha-alueen yhdellä nurkalla on käynnissä katetun venevajan rakennustyöt.
Porvoolaisen Mats Vuorenjuuren opissa ollut turkulainen veneenrakentaja Kalle Pajusalo luonnostelee suunnitelmaansa uudesta kävelysillasta.
Marko Wahlström
Residenssitoimintaa suunnitteilla
Uudet omistajat pyrkivät pitämään Kaunis Veeran asuttuna kulttuuri- ja residenssitoiminnan avulla.
–?Ajatuksena on, että eri taiteen alojen edustajat voisivat vuokrata residenssiviikkoja työskentelyjaksoja varten, Robin Lybeck kertoo.
Omistajat korostavat, että toiminta hakee vielä muotoaan ja tulee kehittymään, kun yhdistys pääsee vauhtiin.
–?Aluksen tilat soveltuvat myös hyvinvointialan yrittäjille esimerkiksi ryhmäterapiatoimintaan, Leo Kylätasku lisää.
Yhdistyksen toiminnanjohtaja Emmi Valve uskoo, että residenssitoiminta soveltuisi parhaiten työpöytätyöskentelyyn kirjoittajille, bändileireille levyntekosessioita varten tai siistiin taiteelliseen työskentelyyn.
–?Alukselle ei tule kiinteitä studiolaitteita. Pikkuveljeni Felix on äänittänyt täällä Kuuhullu-yhtyeensä levyn, jonka muutamat biisit kertovat muun muassa myös laivasta, Robin Lybeck kertoo.
Kulttuuripersoona Jocke Lybeckin yksi pojista, Robin Lybeck, iloitsee siitä, että uusien omistajien suunnitelma säilyttää perinnelaiva porvoolaisessa jokimaisemassa toteutui.
Marko Wahlström
Ensimmäinen live-klubi starttaa viikon kuluttua
Toimintaansa käynnistelevä yhdistys on viritellyt myös porvoolaisen kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särön kanssa esimerkiksi kirjailijamatineoiden järjestämisestä.
–?Ensialkuun laivan sisällä pidetään yksityistilaisuuksia. Rannalla voidaan järjestää yleisötapahtumia, Emmi Valve sanoo.
Porvoon Kulttuurilaiva -yhdistyksen ensimmäinen yleisötapahtuma järjestetään torstaina 11.8. kello 18.30–22. Klubi-illan jatkopaikkana toimii pub Old Town.
Proomun ranta-alueelle on rakennettu esiintymislava, jolta vielä puuttuvat kansilaudat.
Marko Wahlström
–?Sitä ennen rakenteilla oleva esiintymislava saa vielä kansilaudat päälle, Robin Lybeck kertoo.
Musiikkiklubeissa kerätyt kannatusmaksut käytetään aluksen kunnostuskuluihin. Yhdistys on saanut toimintaansa avustusta Porvoon kaupungin kulttuuritoimelta.
–?Kaupunki on suhtautunut myötämielisesti toimintaamme ja antanut luvat tapahtumien järjestämiseen, Robin Lybeck iloitsee.
Kaunis Veera -aluksen neljästä omistajasta kolme, Leo Kylätasku (2. vas.), Robin Lybeck ja Emmi Valve ovat tyytyväisiä Kalle Pajusalon suunnitelmaan uudesta ävelysillasta eli lankongista.
Marko Wahlström
"Haluamme vaalia yhteisöllisyyttä"
Aloitustapahtumasta alkaen neljänä torstaina ulkolavalla ja rannalla järjestetään musiikkitapahtumia, joihin on tulossa laadukkaita esiintyjiä.
–?Porvoosta on puuttunut tila, jossa keskikokoisilla bändeille olisi luonteva sija. Yritämme ainakin vähän helpottaa tilannetta täällä, toiminnanjohtaja Emmi Valve sanoo.
Hän korostaa, että jatkossa Porvoon Kulttuurilaiva -yhdistys on avoin tekemään yhteistyötä kaikkien kulttuuritoimijoiden kanssa.
–?Haluamme vaalia yhteisöllisyyttä, sillä Porvoossa on tilausta kulttuuriväkeä kokoavalle yhteiselle asialle. Tässä on ollut hyvää yhdessä tekemisen meininkiä, jota haluamme säilyttää.
Valve näkee koko Hattulan alueella mahdollisuuksia kulttuuritapahtumien kasvualustana.
–?Tee–se–itse -alakulttuuri on Porvoon kulttuuriskenen yksi heikkouksista tällä hetkellä. On hienoa, että edes jotain nyt tapahtuu, jos haluamme itsemme nähdä kulttuurikaupunkina, syntyperäinen porvoolainen kulttuurihahmo jatkaa.
Hattulan alue onkin heräilemässä underground-meininkiin, kun vierellä ovat myös paikalliset skeittarit.
Keltamusta asuntolaiva Kaunis Veera on kuulunut Porvoon jokimaisemaan jo noin 16 vuoden ajan.
Marko Wahlström
FAKTA
Kaunis Veera
* Legendaarisen Bar Maryn omistaja, kulttuuripersoona, toimittaja ja kaupunginvaltuutettu Joakim "Jocke" Lybeckin (1956–2017) laiva rakennettiin tukkijätkien asuntoproomuksi, lotjaksi, Saimaalle vuonna 1951. Aluksen runko on alunperin 120 vuotta vanhasta höyrylaivasta.
* Noin 60–70-neliöisessä ja 23 metriä pitkässä perinnelaivassa asui tiettävästi enimmillään 20 tukkijätkää ja kaksi emäntää.
* Proomu painaa 40–60 tonnia. Aluksessa ei ole moottoria.
* Noin 16 vuotta sitten Jocke Lybeck osti Stora Ensolta vapautuneen proomun asunnokseen ja hinautti sen Vanhan-Porvoon kupeeseen, Hattulan rantaan. Lybeck menehtyi tapaturmaisesti aluksella vuonna 2017.
* Aluksella on olohuone, keittiö, makuuhuone ja sauna. Aluksen sisällä on kemiallinen wc; rannalla on ulkohuussi.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot