Viikon kysymys
A-
A+
Loviisan kaupungin ja Fortumin välistä kiinteistökauppaa käsitellään kaupungin eri päätöksentekoelimissä.
Arkisto/Marko Wahlström
LOVIISA, KÄLLA Loviisan kaupungin ja Fortumin välinen kiinteistökauppa on etenemässä päätöksentekoon. Suunnitellun kiinteistökaupan kohteeseen sisältyy myös Källan leirialue rakennuksineen. Källan osalta kaikille osapuolille on tärkeää, että leirialueella harjoitettua toimintaa voidaan jatkaa.
Loviisan kaupungin tiedotteen mukaan Källan leirialueen käytön jatkuminen nykyisellään on sopimuksessa varmistettu vuoden 2028 loppuun ja silloinkin sopimusosapuolet ovat sitoutuneet neuvottelemaan käytön jatkamisesta.
– Kaupungin omistamaa maa-aluetta Rönnäsissä tutkitaan yhtenä vaihtoehtona paikkana leiritoiminnan jatkamiselle. Tuleva leirialueen sijoituspaikka voi vielä vaihtua, mutta kaupunki tulee huolehtimaan leiritoiminnan toimintaedellytyksistä myös jatkossa.
Kiinteistökauppaa käsitellään Loviisan kaupungin eri päätöksentekoelimissä eli elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnassa, kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuustossa, ja siihen liittyvään keskusteluun on varattu aikaa ennen päätöksentekoa, kaupunki tiedottaa.
Kokousaikataulu:
» ma 10.3. klo 17 Elinkeino- ja infrastruktuurilautakunnan ylimääräinen kokous, jossa käsitellään Fortumin maakauppaa.
» ma 10.3. klo 17.30 Kaupunginhallituksen kokous. Ennen kaupunginhallituksen kokousta info maakaupasta.
» ma 17.3. klo 16.30 Kaupunginhallituksen ylimääräinen kokous.
» ke 26.3. Ylimääräinen kaupunginvaltuuston kokous johon Fortum maakauppa tulisi päätettäväksi. Kaupunginhallituksen (17.3.) päätös Fortumin maakaupasta tulee tähän kokoukseen käsiteltäväksi.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot