Viikon kysymys
A-
A+
Kilpailun voittajaksi selviytyi Aleksanterinkadulla sijaitseva Cerisa´s.
LOVIISA Loviisan Yrittäjät ry:n City-ryhmän alullepanema Loviisan keskustan kivijalkaliikkeiden Jouluikkunakilpailu on ratkennut. Kilpailun voittajaksi valittiin sisustus- ja lifestylekauppa Cerisa’s, joka sijaitsee Aleksanterinkadulla.
– Kilpailu keräsi suuren kiinnostuksen. Ääniä annettiin lähes 600 kappaletta, ja mukaan osallistui yhteensä 22 keskustan liikettä. Kilpailu oli erittäin tiukka – voittaja ratkesi lopulta yhden äänen erolla, tiedotteessa kerrotaan.
Kilpailussa toiseksi sijoittui Kuningattarenkadulla sijaitseva Tango ja kolmannelle sijalle Mia´s Aleksanterinkadulla.
Kilpailun tarkoituksena oli houkutella asiakkaita kiertämään Loviisan keskustan kivijalkaliikkeitä ja tutustumaan niiden jouluisin somistettuihin näyteikkunoihin. Äänestäminen tapahtui liikkeissä paikan päällä sekä kätevästi QR-koodin kautta.
Äänestäneiden kesken arvottiin kolme palkintoa; yksi 200 euron arvoinen ja kaksi 100 euron arvoista palkintoa. Kaikille voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti, ja palkinnot on luovutettu.
Yrittäjä Cerisa Eriksson ja Loviisan suosituin jouluikkuna -kunniakirja.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot