Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Virtuaalisen taidemuseon syntysanat kuntalaisaloitteessaan kirjoitti porvoolainen Silja Metsola (edessä), joka avajaistilaisuudessa testasi VR-laseja.
Marko Wahlström
PORVOO, LÄNSIRANTA Kolmen vuoden yhtäjaksoinen suunnittelu sai sinetin, kun Porvoon virtuaalinen taidemuseo avautui yleisölle. Kuohulasit kilisivät paikallisen elokuvateatterin salissa tiistaina.
Syntysanat Porvoon kaupungin ja Porvoon museon yhteiselle virtuaalimuseolle antoi porvoolainen Silja Metsola, joka jätti tammikuun lopulla 2021 kuntalaisaloitteen paikallisen virtuaalisen taidemuseon aikaansaamiseksi. Metsola on myös kaupunginvaltuutettu.
– Porvoo voisi lähteä kehittämään taidemuseota käänteisessä järjestyksessä, kaupungin kulttuuripalveluiden päällikkö Susann Hartman siteerasi aloitteen häntä erityisesti miellyttänyttä lausetta.
Virtuaalinen taidemuseo avattiin virallisesti porvoolaisen elokuvateatterin salissa, jossa kutsuvieraat ja media pääsivät näkemään museon toiminnassa suurelta valkokankaalta.
Mika Laine
"Kuntalaisaloite antoi potkua eteenpäin"
Koronavuosina sekä Porvoon kaupunki että Porvoon museo kehittivät omia digitaalisia palvelujaan.
– Koimme, että kuntalaisaloite antoi potkua eteenpäin ja loi uskoa, että kuntalaiset ja päättäjät tällaista toivoivat. Kun rahaa fyysisen museon rakentamiseksi ei saatu investointisuunnitelmaan, arvostimme aloitetta, Hartman jatkoi.
Virtuaalista taidemuseota sivuttiin myös muutamassa muussa kuntalais- ja valtuustoaloitteessa.
– Näyttely kuvaa taiteen moninaisuutta, sen laajempia ilmiöitä, erilaisia tekniikoita ja kansainvälisiä virtauksia ja tekijöiden persoonallisia lähestymistapoja, museoamanuenssi Susanna Widjeskog kertoi.
Mika Laine
Virtuaalimuseossa on esillä on 64 teosta
Taidemuseon ensimmäisen näyttelyn on kuratoinut Porvoon museon amanuenssi Susanna Widjeskog.
Esillä on 64 teosta pääosin porvoolaistaiteilijoilta. Teemoittain etenevässä näyttelyssä esillä on maalauksia, grafiikkaa ja veistoksia Porvoon kaupungin ja Porvoon museon kokoelmista. Uusimmat teokset ovat viime vuosilta.
Näyttelyssä nähdään muun muassa Elina Soraisen, Karin ja Åke Hellmanin, Stig Fredrikssonin, Helga Sonck-Majewskin ja Iván Wallensköld-Rotkirchin maalauksia. Nykytaiteilijoista mukana ovat esimerkiksi Jenni Tuominen, Åsa Hellman, Harri Leppänen, Kaisu Lundelin, Ylva Holländer ja Marika Kaarna.
Yrjö A. Jäntin taidekokoelmasta nähtävänä on lisäksi kokonaisuus grafiikkaa. Esillä on myös vanhoja mustavalkoisia valokuvia paikkakunnan taiteilijoista työssään.
– Virtuaalinen taidemuseo on kaikille lisää, eikä ole keneltäkään pois, Porvoon museon johtaja Johanna Lehto-Vahtera sanoi.
Mika Laine
"Museo on paikka, jossa etsitään, löydetään ja ihastutaan"
Porvoon museon johtaja Johanna Lehto-Vahtera muistutti, että museon tulisi olla matalan kynnyksen kulttuuripalvelu.
– Se on paikka, jossa parhaimmillaan etsitään, löydetään ja ihastutaan sekä saadaan omaan elämään jotain sellaista, jota muualla ei ole tarjolla.
Hän korosti, että museot julkisina tiloina ovat meidän yhteistä kulttuuriperintöä, joka kuuluu meille kaikille.
– Porvoon virtuaalinen taidemuseo on ensimmäisessä vaiheessa näyttely, mutta myös tila, joka pohjautuu arkkitehtin virtuaalimalliin ja kiinnittyy Porvoon kaupunkiin.
– Aivan samalla tavalla kuin fyysisessä museossa, kävijöiden myötä virtuaalinen museo herää eloon. Ilman kävijöitä, taiteen katsojia ja esineiden tulkitsijoita, museo ei ole olemassa, Lehto-Vahtera painotti.
Virtuaalimuseon pohjana on arkkitehti Julia Falckin Porvoon kaupungille laatima suunnitelma fyysisestä museosta.
Mika Laine
Inspiraationa ja lähtökohtana on toiminut Porvoon historia
Virtuaalimuseon teknisestä toteutuksesta on vastannut Stereoscape Oy ja taidemuseotila on mallinnettu arkkitehti Julia Falckin vuonna 2021 valmistuneen Porvoon taidemuseo -diplomityön pohjalta.
Noin 16 000 neliömetrin kokoinen museorakennus oli suunniteltu toteutettavaksi Taidetehtaan kiinteistömassan jatkeeksi Taidetehtaankadun varrelle.
– Arkkitehtuurin inspiraationa ja lähtökohtana ovat toimineet Porvoon historia ja kaupungille ominaiset piirteet, kuten kauniit puutalot ja niiden harjakatot. hän sanoi.
Virtuaalimuseo on toteutettu Mozilla Hubs -alustalle. Kävijät näkyvät museossa liikkuvina Avatar-hahmoina.
– Suunnittelussa pyrimme varmistamaan sen, että ensimmäistä kertaa virtuaalimaailmaan tulevan käyttäjän kokemus olisi helppo ja miellyttävä, virtuaalimuseon toteuttaneen Stereoscape Oy:n luova tuottaja Turo Drakvik kertoi.
Virtuaalimuseon kielet ovat suomi, ruotsi ja englanti.
Stereoscape Oy:n luova tuottaja Turo Drakvik kertoi, että yritys on kiinnittänyt erityistä huomiota käytettävyyteen.
Mika Laine
Sivistysjohtaja Minna Särelän mukaan projekti on ollut poikkeuksellinen Porvoolle.
Mika Laine
Virtuaalimuseo maksoi noin 60 000 euroa
Porvoon kaupungin kulttuuripalvelut ja Porvoon museo alkavat tarjota virtuaalista taidemuseota porvoolaisten koulujen oppimisympäristöksi ensi vuoden alussa.
– Oppilaat pääsevät tutustumaan taiteeseen hankkimiemme VR-lasien kautta. Tavoitteenamme on jatkaa palvelun kehittämistä koululaisilta saamaamme palautteen pohjalta, kulttuuripalveluiden päällikkö Susann Hartman jatkoi.
Virtuaalisen taidemuseon toteuttaminen maksoi noin 60 000 euroa, joka ajoittui kolmelle vuodelle.
– Tämä on ollut hyvin poikkeuksellinen projekti Porvoon kaupungille. sillä tällaista ei ole aiemmin tehty. Hankintaprosessissa käytettiin markkinavuoropuhelua eli eli kävimme keskustelua teknisten toteuttajen kanssa muun muassa siitä, mikä on mahdollista, sivistysjohtaja Minna Särelä kertoi.
Virtuaalisessa taidemuseossa kävijä voi vierailla ajasta ja paikasta riippumatta verkkolinkin kautta. Linkki taidemuseoon löytyy pysyvästi sekä Porvoon kaupungin ja Porvoon museon verkkosivustoilta.
»» Porvoon virtuaalitaidemuseo löytyy täältä
Näkymä virtuaalisen taidemuseon sisääntuloaulasta.
Mika Laine
Porvoon virtuaalinen taidemuseo esittelee kaupungin ja museon taidekokoelmien teoksia 1950-luvulta nykypäivään.
Mika Laine
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot