Viikon kysymys
A-
A+
Nalkkilassa sijaitseva Haukankallio valaistiin elokuun lopulla.
Eerika Korhonen
ASKOLA Pimeän valottajat -niminen valotaideryhmä on suunnitellut ja toteuttanut tänä vuonna erilaisia taidevalaistuksia ympäri Askolaa. Tapahtumasarja sai nimekseen Lux Askola. Työryhmä valokuvasi kaikki tekemänsä valaistukset, joita on yhteensä 13. Nyt kohteet ovat esillä valokuvanäyttelynä.
Monninkylän maauimalan allas valaistiin kahdesti elokuun lopulla: vettä täynnään ja tyhjillään.
Eerika Korhonen
–?Tapahtuman tarkoituksena on ollut tuoda esille tuttuja kohteita uudessa valossa. Ryhmä on valaissut pienempien kohteiden (puut ja siirtolohkareet) lisäksi isompia kokonaisuuksia, kuten Monninkylän maauimalan ja Juornaankylässä sijaitsevan Korkeakallion, yksi ryhmän jäsenistä, askolalainen valokuvaaja–yrittäjä Eerika Korhonen kertoo.
Juornaankylässä sijaitseva Korkeakallio valaistiin värivaloin viime helmikuussa.
Maaret Räsänen
Valaistut kohteet ovat esillä näyttelykuvina Askolan kirjastolla (Pappilantie 2). Lux Askola -nimeä kantavan valokuvanäyttelyn avajaisia vietettiin viime viikolla.
–?Kirjastolla lokakuun ajan esillä olevassa valokuvanäyttelyssä nähdään perinteisten valokuvavedosten lisäksi muun muassa valaistuja, lasilevylle painettuja valokuvia.
Työryhmään ovat kuuluneet Eerika Korhosen lisäksi Maaret Räsänen, Toni Tuomala ja Sari Vainio. Kohteista kuvia ovat ottaneet Korhonen, Räsänen ja Tuomala.
FAKTALAATIKKO
Valaistut kohteet Askolassa
* 12.2. Emo-mänty, rauhoitettu luonnonmuistomerkki, Särkijärvi
* 13.2. Nalkkilan släbi, kiipeilykallio, Nalkkila
* 14.2. Tiilään tammikuja, Tiilää
* 15.2. Vakkolan silta, Vakkola
* 15.2. Mänty, Tuomalan kallion luonnonsuojelualue, Juornaankylä
* 16.2. Korkeakallio, Juornaankylä
* 17.2. Vakkolan viljasiilo, Vakkola
* 18.2. Pappilan soramäki, luonnonsuojelualue, Askolan kirkonkylä
* 27.8. Monninkylän maauimala, Monninkylä
* 28.8. Tassukivi, Suomi 100 -luonnonmuistomerkki, Vahijärvi
* 28.8. Kivirinteen mänty, rauhoitettu luonnonmuistomerkki, Vahijärvi
* 29.8. Haukankallio, Nalkkila
* 30.8. Monninkylän maauimala (tyhjennetty allas), Monninkylä
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot