Viikon kysymys
A-
A+
Ensimmäistä kertaa Porvoolla on myös joukkue aikuisten joukkuekilpailussa. Kuvituskuva.
Depositphotos
PORVOO-LEMPÄÄLÄ Shirokawa osallistuu ensi viikonloppuna Lempäälän Ideaparkissa järjestettäviin judon SM-kilpailuihin seuran historian suurimmalla joukkueella. Porvoolaisseurasta lähtee kilpailuihin yhteensä 13 ottelijaa.
Mukana on kilpailijoita U18- ja U21-ikäluokista aikuisiin, veteraaneihin sekä parajudoon. Osa nuorista ottelee kahdessa ikäluokassa. Lisäksi seura osallistuu ensimmäistä kertaa historiassaan aikuisten joukkuekilpailuun.
– Ehkä eniten odotuksia kohdistuu U21-ikäluokassa otteleviin Olivia Kärnään ja Oliver Anthoniin, jotka molemmat ottelivat mitaleille Danish Open -turnauksessa viime viikonloppuna, sanoo valmennuspäällikkö Matti Lattu tiedotteessa.
Joukkuekilpailu otellaan niin sanottuna mixed team -kilpailuna, jossa joukkueessa on kolme miestä ja kolme naista. Porvoon joukkue saa vahvistuksia muista seuroista, alle 70-kiloisiin Lahden Elsa Tenhun ja yli 70-kiloisiin Vantaan Jukaran Emma Krapun.
Seuran puheenjohtaja Mikko Kärnän mukaan jo SM-kilpailuihin osallistuminen edellyttää urheilijoilta pitkäjänteistä harjoittelua.
– On hienoa, että saamme mukaan judokoita kaikissa ikäluokissa, nuorista veteraaneihin ja myös parajudoryhmämme.
Ylen koontilähetys kisoista esitetään sunnuntaina 1.3. TV2:ssa ja Yle Areenassa kello 22.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot