Viikon kysymys
A-
A+
Aikaisempina vuosina Porvoon Valot on kerännyt jopa 15 000 kävijää päivässä.
Arkidto/Mika Laine
PORVOO Porvoon kaupunki järjestää jo seitsemättä kertaa suositun Porvoon Valot valofestivaalin 6.–7. helmikuuta 2026 kello 18–21. Kaksipäiväinen valotapahtuma on vakiinnuttanut asemansa odotettuna elämyksenä, ja aiempina vuosina se on kerännyt jopa 15 000 kävijää päivässä.
– Festivaalin tavoitteena on tarjota monipuolinen kaupunkielämys keskellä talvea ja houkutella niin porvoolaisia kuin matkailijoita liikkeelle vuoden pimeimpänä aikana. Ihaile kaupunkia, poikkea kahville tai ravintolaan syömään ja nauti paikallisista palveluista, kertoo tapahtumapäällikkö Katarina Broas tiedotteessa.
Vuoden 2026 festivaalireitti kulkee Tuomiokirkolta Lyseonpuistolle saakka. Viime vuoden tapaan Jokirannan myyntikioskit palvelevat erilaisilla herkuilla Itäisellä rantapromenadilla ja Jokirannassa nähdään Taidetehtaan tanssikoulun esityksiä molempina iltoina. Festivaaliohjelmassa on tänä vuonna ennätysmäärä kansainvälisiä teoksia, mutta tapahtuman kahdentoista teoksen tekijöihin mahtuu myös porvoolaisia. Suurin osa teoksista koetaan ulkona, mutta Tuomiokirkon ja Linnankosken lukion teokset rakennetaan sisätiloihin.
Festivaaliohjelmassa on tänä vuonna ennätysmäärä kansainvälisiä teoksia, mutta myös porvoolaisia tekijöitä ja taiteilijoita. Suurin osa teoksista koetaan ulkona, mutta Tuomiokirkon ja Linnankosken lukion teokset rakennetaan sisätiloihin. Kohteita on tänä vuonna kaksitoista.
Tuomiokirkon Syvänne kuvantaa vedenalaista maailmaa, Jokikadun värähtelevä On the Wave of Light tutkii elämän värähtelyjä interaktiivisten valopylväiden kautta, Raatihuoneentorin Divine Geometry opastaa kokijoita sisäisillä matkoilla ja Runo-hotellin ja VPK-talon sisäpihat valaisee moniaistillinen mediainstallaatio Noesis. Kirkkokadun ja Papinkadun risteyksessä seisoo vahvana sukupuu, Vanha123:n seinää elävöittää Jazz Suomi 100-vuotta -videoteos, Jokikadun Aurora-teos tuo taivaalle hehkuvia kalaverkkoja ja Kauppakeskus Lundissa roihuaa Sisäinen liekki. Kauppatorin Shining Fields -teos kuljettaa kokijan valon ja äänen kautta unenomaisiin tunnelmiin, Linnankosken lukion sisätiloissa pääsee tarkastelemaan lukiolaisten ääni- valo- ja maalaustaidetta ja J. L. Runebergin museon pihalla loistaa vaikuttava The Dresses.
Kaupungin tiedotteen mukaan vuonna Porvoon bussit ovat maksuttomat koko festivaalin ajan. Kävijöiden turvallisuudesta pyritään huolehtimaan alueella kiertävillä SPR:n ensiapuyksiköillä ja Etelä-Suomen Turvapalvelun järjestyksenvalvojilla. Porvoon kaupunki on sitoutunut luomaan turvallisen tapahtuman kaikille kävijöille ja tarvittaessa henkilökuntaa auttaa.
Careerian ja Haaga-Helian opiskelijoita on myös festivaalin aikana liikenteessä keräämässä arvokasta palautetta kävijöiltä festivaalin kehittämiseen.
» Porvoon Valot -valofestivaali keskustan ja vanhankaupungin alueella 6.-7.2.2026 kello 18-21.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot